Lamentations 3

Jeg er den, der så nød ved hans vredes ris,

Minä olen mies, jonka viheliäisyyttä nähdä täytyy hänen hirmuisuutensa vitsan kautta.

mig har han ført og ledt i det tykkeste Mulm,

Hän johdatti minua ja vei pimeyteen ja ei valkeuteen.

ja, Hånden vender han mod mig Dagen lang.

Hän on kätensä kääntänyt minua vastaan, ja toimittaa toisin aina minun kanssani.

Mit Bød og min Hud har han opslidt, brudt mine Ben,

Hän on tehnyt lihani ja nahkani vanhaksi, ja luuni musertanut.

han mured mig inde, omgav mig med Galde og Møje,

Hän rakensi minua vastaan, ja sapella ja vaivalla hän minua kääri.

lod mig bo i Mørke som de, der for længst er døde.

Hän on minut pannut pimeyteen, niinkuin aikaa kuolleet.

Han har spærret mig inde og lagt mig i tunge Lænker.

Hän on minut muurannut sisälle, etten minä pääse ulos, ja minut kovaan jalkapuuhun pannut.

Om jeg end råber og skriger, min Bøn er stængt ude.

Ja vaikka minä huudan ja parun, niin hän kuitenkin korvansa tukitsee minun rukouksestani.

Han spærred mine Veje med Kvader, gjorde Stierne kroge.

Hän on muurannut tieni kiinni vuojonkivillä, ja polkuni sulkenut.

Han blev mig en lurende Bjørn, en Løve i Baghold;

Hän on väijynyt minua niinkuin karhu, niinkuin jalopeura salaisuudessa.

han ledte mig vild, rev mig sønder og lagde mig øde;

Hän on minun antanut tieltä eksyä, ja minut repinyt säpäleiksi, ja minut autioksi tehnyt.

han spændte sin Bue; lod mig være Skive for Pilen.

Hän on joutsensa jännittänyt, ja asettanut minun nuolella tarkoitettavaksi.

Han sendte sit Koggers Sønner i Nyrerne på mig;

Hän ampui minun munaskuihini viinensä nuolet.

hvert Folk lo mig ud og smæded mig Dagen lang,

Minä olen kaiken minun kansani nauru, ja heidän jokapäiväinen virtensä.

med bittert mætted han mig, gav mig Malurt at drikke.

Hän on haikeudella minut ravinnut, ja koiruoholla juovuttanut.

Mine Tænder lod han bide i Flint, han trådte mig i Støvet;

Hän on hampaani somerolla rikki musertanut, hän kieritti minun tuhassa.

han skilte min Sjæl fra Freden, jeg glemte Lykken

Minun sieluni on ajettu pois rauhasta, minun täytyy hyvän unohtaa.

og sagde: "Min Livskraft, mit Håb til HERREN er ude."

Minä sanoin: minun voimani ja minun toivoni Herran päälle on kadonnut.

At mindes min Vånde og Flakken er Malurt og Galde;

Muista siis, kuinka minä niin raadollinen ja hyljätty, koiruoholla ja sapella juotettu olen.

min Sjæl, den mindes det grant den grubler betynget.

Minun sieluni sen kyllä muistaa, ja sitä itsellensä tutkistelee.

Det lægger jeg mig på Sinde, derfor vil jeg håbe:

Minä panen sen sydämeeni; sentähden minä vielä nyt toivon.

HERRENs Miskundhed er ikke til Ende, ikke brugt op,

Herran laupiudesta se on, ettemme ratki hukkuneet; ei hänen laupiutensa vielä loppunut.

hans Nåde er ny hver Morgen, hans Trofasthed stor.

Vaan joka huomen se on uusi, ja sinun uskollisuutes on suuri.

Min Del er HERREN, (siger min Sjæl,) derfor håber jeg på ham.

Herra on minun osani, sanoo minun sieluni; sentähden tahdon minä häneen toivoa.

Dem, der bier på HERREN, er han god, den Sjæl, der ham søger;

Herra on hyvä niille, jotka häneen toivovat, ja niille sieluille, jotka häntä kysyvät.

det er godt at håbe i Stilhed på HERRENs Frelse,

Hyvä on olla kärsivällisenä ja Herralta apua toivoa.

godt for en Mand, at han bærer Åg i sin Ungdom.

Hyvä on ihmiselle ijestä kantaa nuoruudessansa;

Han sidde ensom og tavs, når han lægger det på ham;

Että hän istuu yksinänsä, on vaiti, kuin jotakin hänen päällensä tulee,

han trykke sin Mund mod Støvet, måske er der Håb.

Ja panee suunsa tomuun, ja odottaa toivoa,

Række Kind til den, der slår ham, mættes med Hån.

Ja antaa löydä poskillensa, ja paljon pilkkaa kärsii.

Thi Herren bortstøder ikke for evigt,

Sillä ei Herra syökse pois ijankaikkisesti.

har han voldt Kvide, så ynkes han, stor er hans Nåde;

Vaan hän saattaa murheelliseksi, ja taas armahtaa suuresta laupiudestansa.

ej af Hjertet plager og piner han Menneskens Børn.

Sillä ei hän sydämestänsä ihmisiä kurita eikä murheesen saata,

Når Landets Fanger til Hobe trædes under Fod,

Niinkuin hän tahtois raadolliset maan päällä ratki jalkainsa alla polkea,

når Mandens Ret for den Højestes Åsyn bøjes,

Ja antais jonkun miehen oikeuden Ylimmäisen edessä tulla käännetyksi pois,

når en Mand lider Uret i sin Sag mon Herren ej ser det?

Ja ihmistä väärin tuomita asiassansa, niinkuin ei Herra sitä näkisikään.

Hvo taler vel, så det sker, om ej Herren byder?

Kuka tohtii siis sanoa: senkaltaiset tapahtuvat ilman Herran käskyä?

Kommer ikke både ondt og godt fra den Højestes Mund?

Eikö paha ja hyvä tule Korkeimman suusta?

Over hvad skal den levende sukke? Hver over sin Synd!

Miksi siis ihmiset nurisevat eläissänsä? Jokainen nuriskaan syntejänsä vastaan.

Lad os ransage, granske vore Veje og vende os til HERREN,

Tutkistelkaamme ja etsikäämme meidän menoamme, ja palatkaamme Herran tykö.

løfte Hænder og Hjerte til Gud i Himlen;

Nostakaamme meidän sydämemme ja kätemme taivaasen päin, Jumalan tykö.

vi syndede og stod imod, du tilgav ikke,

Me, me olemme syntiä tehneet ja kovakorvaiset olleet; (sentähden) et sinä säästänytkään.

men hylled dig i Vrede, forfulgte os, dræbte uden Skånsel,

Vaan sinä olet vihalla meitä peittänyt ja vainonnut, ja armottomasti surmannut.

hylled dig i Skyer, så Bønnen ej nåed frem;

Sinä verhoitit itses pilvellä, ettei rukous päässyt sen lävitse.

til Skarn og til Udskud har du gjort os midt iblandt Folkene.

Sinä olet meitä tunkioksi ja saastaisuudeksi kansain seassa tehnyt.

De opspærred Munden imod os, alle vore Fjender.

Kaikki meidän vihollisemme ovat suutansa ammottaneet meitä vastaan.

Vor Lod blev Gru og Grav og Sammenbruds Øde;

Me painetaan alas ja rangaistaan pelvolla ja ahdistuksella.

Vandstrømme græder mit Øje, mit Folk brød sammen.

Minun silmäni vuotavat vesi-ojia minun kansani tyttären surkeuden tähden.

Hvileløst strømmer mit Øje, det kender ej Ro,

Minun silmäni vuotavat ja ei taida lakata; ei he asetu,

før HERREN skuer ned fra Himlen, før han ser til.

Siihenasti että Herra katsoo taivaasta alas ja näkee.

Synet af Byens Døtre piner min Sjæl.

Minun silmäni kuluttaa minulta elämäni kaikkein minun kaupunkini tytärten tähden.

Jeg joges som en Fugl af Fjender, hvis Had var grundløst,

Minun viholliseni ovat minua kovin ajaneet takaa, niinkuin lintua ilman syytä.

de spærred mig inde i en Grube, de stenede mig;

He ovat minun elämäni kuoppaan salvanneet, ja heittäneet kiven minun päälleni.

Vand strømmed over mit Hoved, jeg tænkte: "Fortabt!"

Ovat myös vedet minun pääni ylitse käyneet; niin minä sanoin: nyt minä ratki hukassa olen.

Dit Navn påkaldte jeg, HERRE, fra Grubens Dyb;

Minä huusin avukseni sinun nimeäs, Herra, alhaalta kuopasta;

du hørte min Røst: "O, gør dig ej døv for mit Skrig!"

Ja sinä kuulit minun ääneni, älä korvias kätke minun huokauksestani ja huudostani.

Nær var du den Dag jeg kaldte, du sagde: "Frygt ikke!"

Sinä lähenet kuin minä sinua huudan, ja sanot: älä pelkää.

Du førte min Sag, o Herre, genløste mit Liv;

Sinä, Herra, ratkaiset minun sieluni asian, ja lunastat minun henkeni.

HERRE, du ser, jeg lider Uret. skaf mig min Ret!

Herra katso, kuinka minulle niin vääryyttä tehdään, ja tuomitse minun oikeuteni.

Al deres Hævnlyst ser du, alle deres Rænker,

Sinä näet kaikki heidän kostonsa ja kaikki heidän ajatuksensa minusta.

du hører deres Smædeord HERRE, deres Rænker imod mig,

Herra, sinä kuulet heidän pilkkansa ja kaikki heidän ajatuksensa minua vastaan,

mine Fjenders Tale og Tanker imod mig bestandig.

Minun vainollisteni huulet ja heidän neuvonsa minua vastaan yli päivää.

Se dem, når de sidder eller står, deres Nidvise er jeg.

Katso, kuin he istuvat eli nousevat, niin he minusta virsiä laulavat.

Dem vil du gengælde, HERRE, deres Hænders Gerning,

Kosta heille, Herra, niinkuin he ansainneet ovat, heidän kättensä töiden jälkeen.

gør deres Hjerte forhærdet din Forbandelse over dem!

Anna heidän sydämensä vavista ja sinun kiroustas tuta.

forfølg dem i Vrede, udryd dem under din Himmel.

Vainoo heitä hirmuisuudella, ja hukuta heitä Herran taivaan alta.