Job 41

“Livyatan’ı çengelle çekebilir misin, Dilini halatla bağlayabilir misin?

Taidatkos vetää Leviatanin ongella, ja sitoa hänen kielensä nuoralla?

Burnuna sazdan ip takabilir misin, Kancayla çenesini delebilir misin?

Taidatkos panna ongen hänen sierameensa, ja hänen leukaluunsa pistää naskalilla lävitse?

Yalvarıp yakarır mı sana, Tatlı tatlı konuşur mu?

Luuletkos, että hän sinua paljon rukoilee, ja liehakoitsee sinun edessäs?

Seninle antlaşma yapar mı, Onu ömür boyu köle edesin diye?

Luuletkos, että hän tekee liiton sinun kanssas, saadakses häntä alinomaiseksi orjakses?

Kuşla oynar gibi onunla oynayabilir misin, Hizmetçilerin eğlensin diye ona tasma takabilir misin?

Taidatkos leikitä hänen kanssansa niinkuin linnun kanssa, eli sitoa hänen sinun piikais sekaan?

Balıkçılar onun üzerine pazarlık eder mi? Tüccarlar aralarında onu böler mi?

Luuletkos hänen kumppaneilta leikattaman, jaettaa kauppamiehille.

Derisini zıpkınlarla, Başını mızraklarla doldurabilir misin?

Taidatkos täyttää koko verkkohuoneen hänen nahallansa, eli kalamiesten kokkoin hänen päällänsä.

Elini üzerine koy da, çıkacak çıngarı gör, Bir daha yapmayacaksın bunu.

Koska sinä häneen rupeet kädelläs, niin muista, ettäs tulet sotaan, josta et sinä mitään voita.

Onu yakalamak için umutlanma, Görünüşü bile insanın ödünü patlatır.

Katso, hänen toivonsa pettää hänen; sillä koska hän hänen näkee, mukeltaneeko hän pois?

Onu uyandıracak kadar yürekli adam yoktur. Öyleyse benim karşımda kim durabilir?

Ei ole niin rohkiaa, kuin tohtii hänen herättää: kuka siis seisoo minun edessäni?

[] Kim benden hesap vermemi isteyebilir? Göklerin altında ne varsa bana aittir.

Kuka on minulle jotakin ennen antanut, että minä sen hänelle maksaisin? Minun ovat kaikki, mitä kaikkein taivasten alla on.

“Onun kolları, bacakları, Zorlu gücü, güzel yapısı hakkında Konuşmadan edemeyeceğim.

Minun täytyy puhua kuinka suuri, kuinka väkevä ja kuinka kaunis hän on.

Onun giysisinin önünü kim açabilir? Kim onun iki katlı zırhını delebilir?

Kuka riisuu hänen vaatteensa? Kuka tohtii ruveta hänen hampaisiinsa?

Ağzının kapılarını açmaya kim yeltenebilir, Dehşet verici dişleri karşısında?

Kuka voi avata hänen leukaluunsa, jotka ovat hirmuiset hänen hammastensa ympäri?

Sımsıkı kenetlenmiştir Sırtındaki sıra sıra pullar,

Hänen suomuksensa ovat pulskiat, kiinnitetyt toinen toiseensa, niinkuin sinetti.

Öyle yakındır ki birbirine Aralarından hava bile geçmez.

Yksi on kiinni toisessa, niin ettei tuuli pääse lävitse.

Birbirlerine geçmişler, Yapışmış, ayrılmazlar.

Ne ovat kiinni toinen toisessansa ja pysyvät yhdessä, ettei heitä taideta eroittaa.

Aksırması ışık saçar, Gözleri şafak gibi parıldar.

Hänen aivastamisestansa kiiltää valkeus, ja hänen silmänsä ovat niinkuin aamuruskon silmälaudat.

Ağzından alevler fışkırır, Kıvılcımlar saçılır.

Hänen sunstansa käyvät tulisoitot ulos, ja tuliset kipinät sinkoilevat.

Kaynayan kazandan, Yanan sazdan çıkan duman gibi Burnundan duman tüter.

Hänen sieraimistansa käy ulos savu, niinkuin kiehuvasta padasta ja kattilasta.

Soluğu kömürleri tutuşturur, Alev çıkar ağzından.

Hänen henkensä on niinkuin tulinen hiili, ja hänen suustansa käy liekki ulos.

Boynu güçlüdür, Dehşet önü sıra gider.

Hänen kaulansa on vahva; ja se on hänen ilonsa, kuin hän tekee jotakin vahinkoa.

Etinin katmerleri birbirine yapışmış, Sertleşmiş üzerinde, kımıldamazlar.

Hänen lihansa jäsenet ovat kiinni toinen toisessansa, ne ovat hänessä kiinni, ettei hän liikuteta.

Göğsü taş gibi serttir, Değirmenin alt taşı gibi sert.

Hänen sydämensä on kova niinkuin kivi, ja niin vahva kuin alimmainen myllyn kivi.

Ayağa kalktı mı güçlüler dehşete düşer, Çıkardığı gürültüden ödleri patlar.

Kuin hän korottaa itsensä, niin väkevät peljästyvät; kuin hän joutuu edes, niin ei siellä armoa ole.

Üzerine gidildi mi ne kılıç işler, Ne mızrak, ne cirit, ne de kargı.

Jos hänen tykönsä mennään miekalla eli keihäällä, aseilla eli haarniskoilla, niin ei hän itsiänsä liikuta.

Demir saman gibi gelir ona, Tunç çürük odun gibi.

Ei hän rautaa tottele enempi kuin kortta, eikä vaskea enempi kuin lahopuuta.

Oklar onu kaçırmaz, Anız gibi gelir ona sapan taşları.

Ei häntä nuolet karkota, ja linkokivet ovat hänelle niinkuin akanat.

Anız sayılır onun için topuzlar, Vınlayan palaya güler.

Vasara on hänen edssänsä niinkuin korsi; hän pilkkaa liehuvia keihäitä.

Keskin çömlek parçaları gibidir karnının altı, Düven gibi uzanır çamura.

Ja hän taitaa maata terävällä kivellä, hän makaa terävällä niinkuin sontatunkiolla.

Derin suları kaynayan kazan gibi fokurdatır, Denizi merhem çömleği gibi karıştırır.

Hän saattaa syvän meren kiehumaan niinkuin padan, ja liikuttaa yhteen niinkuin voiteen.

Ardında parlak bir iz bırakır, İnsan enginin saçları ağarmış sanır.

Hänen jälkeensä polku valkenee; hän tekee syvyydet sangen harmaaksi.

Yeryüzünde bir eşi daha yoktur, Korkusuz bir yaratıktır.

Ei ole maalla hänen vertaistansa; hän on tehty pelkäämättömäksi.

Kendini büyük gören her varlığı aşağılar, Gururlu her varlığın kralı odur.”

Hän katsoo kaikki korkiat ylön; hän on kaikkein ylpeiden kuningas.