Psalms 109

För sångmästaren; av David; en psalm.  Min lovsångs Gud, tig icke.

Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. Jumala, minun kiitokseni, älä vaikene.

 Ty sin ogudaktiga mun,      sin falska mun      hava de upplåtit mot mig,  de hava talat mot mig      med lögnaktig tunga.

Sillä he ovat jumalattoman ja pettäväisen suunsa avanneet minua vastaan: he puhuvat minun kanssani viekkaalla kielellä,

 Med hätska ord      hava de omgivit mig,  de hava begynt strid      mot mig utan sak.

Ja myrkyllisillä sanoilla ovat he minun piirittäneet, ja sotivat minua vastaan ilman syytä.

 Till lön för min kärlek      stå de mig emot,  men jag beder allenast.

Että minä heitä rakastan, ovat he minua vastaan; mutta minä rukoilen.

 De hava bevisat mig      ont för gott  och hat för min kärlek.

He osoittavat minulle pahaa hyvän edestä ja vihaa rakkauden edestä.

 Låt en ogudaktig man träda upp emot honom,  och låt en åklagare stå på hans högra sida.

Aseta jumalattomat hänen päällensä, ja perkele seisokaan hänen oikialla kädellänsä.

 När han kommer inför rätta, må han dömas skyldig,  och hans bön vare synd.

Koska hän tuomitaan, niin lähtekään siitä ulos jumalattomana, ja hänen rukouksensa olkoon synti.

 Blive hans dagar få,  hans ämbete tage en annan.

Olkoon hänen päivänsä harvat, ja hänen virkansa ottakoon toinen.

 Varde hans barn faderlösa  och hans hustru änka.

Hänen lapsensa olkoon orvot, ja hänen emäntänsä leski.

 Må hans barn alltid      gå husvilla och tigga  och söka sitt bröd fjärran ifrån ödelagda hem.

Käykään hänen lapsensa kulkiana, ja kerjätkään, ja etsikään elatuksensa köyhyydessänsä.

 Må ockraren få i sin snara      allt vad han äger,  och må främmande plundra hans gods.

Kaikki mitä hänellä on, korkorahainen ottakoon, ja muukalaiset repikään hänen hyvyytensä.

 Må ingen finnas,      som hyser misskund med honom,  och ingen, som förbarmar sig      över hans faderlösa.

Älköön kenkään hänelle hyvää tehkö, eikä yksikään armahtako hänen orpojansa.

 Hans framtid varde avskuren,  i nästa led vare sådanas      namn utplånat.

Hänen sukunsa olkoon hävitetty: heidän nimensä olkoon toisessa polvessa pyyhitty pois.

 Hans fäders missgärning      varde ihågkommen inför HERREN,  och hans moders synd      varde icke utplånad.

Hänen isäinsä pahat teot tulkaan muistoksi Herran edessä, ja hänen äitinsä synti ei pidä pyyhittämän pois.

 Må den alltid stå      inför HERRENS ögon;  ja, sådana mäns åminnelse      må utrotas från jorden.

Olkoon ne alati Herran kasvoin edessä, ja hukkukoon heidän muistonsa maan päältä,

 Ty han tänkte ju icke      på att öva misskund,  utan förföljde den      som var betryckt och fattig  och den vilkens hjärta var bedrövat,      för att döda dem.

Ettei hänellä ensinkään laupiutta ollut, vaan vainosi raadollista ja köyhää, ja murheellista tappaaksensa.

 Han älskade förbannelse,      och den kom över honom;  han hade icke behag till välsignelse,      och den blev fjärran ifrån honom.

Ja hän tahtoi kirousta, sen myös pitää hänelle tuleman: ei hän tahtonut siunausta, sen pitää myös hänestä kauvas erkaneman.

 Han klädde sig i förbannelse såsom i en klädnad,  och såsom vatten trängde den in i hans liv  och såsom olja in i hans ben.

Ja hän puki kirouksen päällensä niinkuin paitansa ja se meni hänen sisällyksiinsä niinkuin vesi, ja hänen luihinsa niinkuin öljy.

 Den varde honom såsom en mantel att hölja sig i,  och såsom en gördel att alltid omgjorda sig med.

Se olkoon hänelle niinkuin vaate, jolla hän itsensä verhottaa, ja niinkuin vyö, jolla hän aina itsensä vyöttää.

 Detta vare mina motståndares      lön från HERREN,  och deras som tala ont mot min själ.

Aivan näin tapahtukoon heille Herralta, jotka ovat minua vastaan, ja puhuvat pahoin minun sieluani vastaan.

 Men du, HERRE, Herre,  stå mig bi för ditt namn skull;  god är ju din nåd, så må du då rädda mig.

Mutta sinä, Herra, Herra, tee minun kanssani sinun nimes tähden; sillä sinun armos on hyvä, pelasta minua.

 Ty jag är betryckt och fattig,  och mitt hjärta är genomborrat i mitt bröst.

Sillä minä olen köyhä ja raadollinen: minun sydämeni on särjetty minussa.

 Såsom skuggan, när den förlänges, går jag bort;  jag ryckes bort såsom en gräshoppssvärm.

Minä menen pois niinkuin varjo, koska se kulkee pois, ja pudistetaan ulos niinkuin kaskaat.

 Mina knän äro vacklande av fasta,  och min kropp förlorar sitt hull.

Minun polveni ovat heikoksi tulleet paastosta, ja minun lihani on laihtunut lihavuudesta.

 Till smälek har jag blivit inför dem;  när de se mig, skaka de huvudet.

Ja minun täytyy olla heidän pilkkansa: koska he minun näkevät, niin he päätänsä pudistavat.

 Hjälp mig, HERRE, min Gud;  fräls mig efter din nåd;

Auta minua, Herra minun Jumalani: auta minua sinun armos perästä,

 och må de förnimma att det är din hand,  att du, HERRE, har gjort det.

Että he tuntisivat sen sinun kädekses, ja että sinä Herra sen teet.

 Om de förbanna,      så välsigna du;  om de resa sig upp,      så komme de på skam,  men må din tjänare få glädja sig.

Koska he sadattavat, niin siunaa sinä: koska he karkaavat minua vastaan, niin tulkoon he häpiään, mutta sinun palvelias iloitkaan.

 Mina motståndare varde klädda i blygd  och höljda i skam såsom i en mantel.

Olkoon minun vainolliseni häväistyksellä puetut, ja olkoon häpiällänsä verhotetut niinkuin hameella.

 Min mun skall storligen  tacka HERREN;  mitt ibland många vill jag lova honom.

Minä kiitän suuresti Herraa suullani, ja ylistän häntä monen seassa.

 Ty han står på den fattiges högra sida  för att frälsa honom från dem som fördöma hans själ.

Sillä hän seisoo köyhän oikialla kädellä, auttamassa häntä niistä, jotka hänen sieluansa tuomitsevat.