Job 15

Niin vastasi Eliphas Temanilainen ja sanoi:

Temanlı Elifaz şöyle yanıtladı:

Pitääkö taitavan niin tuuleen puhuman, ja täyttämän vatsansa tuulella?

“Bilge kişi boş sözlerle yanıtlar mı, Karnını doğu rüzgarıyla doldurur mu?

Sinä nuhtelet kelvottomilla sanoilla ja puheilla, joista ei ole hyödytystä.

Boş sözlerle tartışır, Yararsız söylevler verir mi?

Sinä olet hyljännyt pelvon, ja puhut ylönkatseella Jumalan edessä.

Tanrı korkusunu bile ortadan kaldırıyor, Tanrı’nın huzurunda düşünmeyi engelliyorsun.

Sillä sinun pahuutes opettaa niin sinun suus; ja sinä olet valinnut viekasten kielen.

Çünkü suçun ağzını kışkırtıyor, Hilekârların diliyle konuşuyorsun.

Sinun suus pitää tuomitseman sinun, ja en minä: sinun huules pitää todistaman sinua vastaan:

Kendi ağzın seni suçluyor, ben değil, Dudakların sana karşı tanıklık ediyor.

Oletkos ensimäinen ihminen, joka syntynyt on? eli ennen (kaikkia) vuoria luotu?

“İlk doğan insan sen misin? Yoksa dağlardan önce mi var oldun?

Oletko sinä kuullut Jumalan salaisen neuvon? ja onko taito halvempi sinua?

Tanrı’nın sırrını mı dinledin de, Yalnız kendini bilge görüyorsun?

Mitä sinä tiedät, jota emme tiedä; mitäs ymmärrät, joka ei ole meidän tykönämme?

Senin bildiğin ne ki, biz bilmeyelim? Senin anladığın ne ki, bizde olmasın?

Harmaapäät ja vanhat ovat meidän tykönämme, jotka ennen ovat eläneet kuin sinun isäs.

Bizde ak saçlı da yaşlı da var, Babandan bile yaşlı.

Pitäiskö Jumalan lohdutukset oleman halvat sinulle? Eli onko jotakin salaista tykönäs?

Az mı geliyor Tanrı’nın avutması sana, Söylediği yumuşak sözler?

Mitä sinun sydämes aikoi? ja mitäs vilkutat silmiäs?

Niçin yüreğin seni sürüklüyor, Gözlerin parıldıyor,

Kuinka sinä asetat mieles Jumalaa vastaan? että sinä senkaltaiset sanat suustas päästät.

Tanrı’ya öfkeni gösteriyorsun, Ağzından böyle sözler dökülüyor?

Mikä on ihminen, että hän olis puhdas? ja että hän olis hurskas, joka vaimosta syntynyt on?

“İnsan gerçekten temiz olabilir mi? Kadından doğan biri doğru olabilir mi?

Katso, hänen pyhäinsä seassa ei ole yhtään nuhteetointa; ja taivaat ei ole puhtaat hänen edessänsä.

Tanrı meleklerine güvenmiyorsa, Gökler bile O’nun gözünde temiz değilse,

Kuinka paljon enemmin ihminen on kauhia ja ilkiä, joka juo vääryyttä niinkuin vettä?

Haksızlığı su gibi içen İğrenç, bozuk insana mı güvenecek?

Minä osoitan sinulle sen, kuule minua: minä luettelen sinulle, mitä minä nähnyt olen:

“Dinle beni, sana açıklayayım, Gördüğümü anlatayım,

Mitä taitavat sanoneet ovat, jota ei yksikään heidän isistänsä ole salannut.

Bilgelerin atalarından öğrenip bildirdiği, Gizlemediği gerçekleri;

Joille ainoille maa annettu on, niin ettei yksikään outo saanut käydä heidän keskellänsä.

O atalar ki, ülke yalnız onlara verilmişti, Aralarına henüz yabancı girmemişti.

Jumalatoin vapisee kaiken elinaikansa, ja tyrannin vuosiluku on peitetty.

Kötü insan yaşamı boyunca kıvranır, Zorbaya ayrılan yıllar sayılıdır.

Pelvon ääni on hänen korvissansa, että rauhassakin pitää hävittäjä tuleman hänen päällensä.

Dehşet sesleri kulağından eksilmez, Esenlik içindeyken soyguncunun saldırısına uğrar.

Ei hän usko palajavansa pimeydestä, ja varoo aina miekkaa.

Karanlıktan kurtulabileceğine inanmaz, Kılıç onu gözler.

Kuin hän lähtee sinne ja tänne elatuksensa jälkeen, niin hän luulee aina pimeyden päivän käsissänsä olevan.

‘Nerede?’ diyerek ekmek ardınca dolaşır, Karanlık günün yanıbaşında olduğunu bilir.

Ahdistus ja hätä peljättävät häntä, ja yllyttävät hänen, niinkuin kuningas valmis sotaan.

Acı ve sıkıntı onu yıldırır, Savaşa hazır bir kral gibi onu yener.

Sillä hän on ojentanut kätensä Jumalaa vastaan, ja vahvistanut itsensä Kaikkivaltiasta vastaan.

Çünkü Tanrı’ya el kaldırmış, Her Şeye Gücü Yeten’e meydan okumuş,

Hän juoksee päätäpäin häntä vastaan, ja seisoo ynseästi häntä vastaan.

Kalın, yumrulu kalkanıyla O’na inatla saldırmıştı.

Hän on peittänyt kasvonsa lihavuudellansa, ja lihoittanut ja paisuttanut itsensä.

“Yüzü semirdiği, Göbeği yağ bağladığı halde,

Mutta hänen pitää asuman hävitetyssä kaupungissa ja asumattomissa huoneissa, jotka roukkioksi riutumallansa ovat.

Yıkılmış kentlerde, Taş yığınına dönmüş oturulmaz evlerde oturacak,

Ei hänen pidä rikastuman, eikä hänen tavaransa pysymän, eikä hänen onnensa pidä leviämän maassa.

Zengin olmayacak, serveti tükenecek, Malları ülkeye yayılmayacaktır.

Ei hänen pidä pääsemän pimeydestä: tulen liekki kuivaa hänen oksansa, ja hänen suunsa hengellä katoo.

Karanlıktan kaçamayacak, Filizlerini alev kurutacak, Tanrı’nın ağzından çıkan solukla yok olacaktır.

Ei hän taida uskaltaa turhuuteen, että hän on petetty; sillä turhuus on hänen palkkansa.

Boş şeye güvenerek kendini aldatmasın, Çünkü ödülü de boş olacaktır.

Hän loppuu ennen aikaansa, ja hänen oksansa ei pidä vihoittaman.

Gününden önce işi tamamlanacak, Dalı yeşermeyecektir.

Hän poimitaan niinkuin kypsymätöin marja viinapuusta, ja niinkuin öljypuu varistaa kukoistuksensa.

Asma gibi koruğunu dökecek, Zeytin ağacı gibi çiçeğini dağıtacaktır.

Sillä ulkokullattuin kokous pitää oleman yksinäinen, ja tulen pitää polttaman lahjain ottajan huoneen,

Çünkü tanrısızlar sürüsü kısır olur, Rüşvetçilerin çadırlarını ateş yakıp yok eder.

Hän siittää onnettomuuden, ja synnyttää vaivaisuuden; ja heidän vatsansa valmistaa petoksen.

[] Fesada gebe kalıp kötülük doğururlar, İçleri yalan doludur.”