Job 27

Jób pedig folytatá az ő beszédét, monda:

Ja Job puhui vielä sananlaskunsa ja sanoi:

Él az Isten, a ki az én igazamat elfordította, és a Mindenható, a ki keserűséggel illette az én lelkemet,

Niin totta kuin Jumala elää, joka minun oikeuteni kieltää, ja Kaikkivaltias, joka minun sieluni murheelliseksi saattaa:

Hogy mindaddig, a míg az én lelkem én bennem van, és az Istennek lehellete van az én orromban;

Niinkauvan kuin minun henkeni on minussa, ja Jumalalta puhallus minun sieraimissani,

Az én ajakim nem szólnak álnokságot, és az én nyelvem nem mond csalárdságot!

Ei pidä minun huuleni vääryyttä puhuman, ja minun kieleni ei pidä petosta ottaman eteensä.

Távol legyen tőlem, hogy igazat adjak néktek! A míg lelkemet ki nem lehelem, ártatlanságomból magamat ki nem tagadom.

Pois se minusta, että minä sanoisin teidät hurskaaksi, siihenasti kuin minun loppuni tulee, en minä luovu jumalisuudestani.

Igazságomhoz ragaszkodom, róla le nem mondok; napjaim miatt nem korhol az én szívem.

Minun oikeudestani, jonka minä pidän, en minä luovu. Minun omatuntoni ei kalva minua koko elinaikani.

Ellenségem lesz olyan, mint a gonosz, és a ki ellenem támad, mint az álnok.

Mutta minun viholliseni löydetään jumalattomaksi, ja minun vastahakoiseni vääräksi.

Mert micsoda reménysége lehet a képmutatónak, hogy telhetetlenkedett, ha az Isten mégis elragadja az ő lelkét?

Sillä mikä on ulkokullatun toivo, että hän niin ahne on, koska Jumala ottaa hänen sielunsa pois?

Meghallja-é kiáltását az Isten, ha eljő a nyomorúság reá?

Luuletkos Jumalan kuulevan hänen huutoansa, kuin hänelle ahdistus tulee?

Vajjon gyönyörködhetik-é a Mindenhatóban; segítségül hívhatja-é mindenkor az Istent?

Kuinka hänellä taitaa olla ilo Kaikkivaltiaalta? ja rukoilla Jumalaa joka aika?

Megtanítlak benneteket Isten dolgaira; a mik a Mindenhatónál vannak, nem titkolom el.

Minä opetan teitä Jumalan kädestä, ja mitä Kaikkivaltiaalle kelpaa, en minä salaa.

Ímé, ti is mindnyájan látjátok: miért van hát, hogy hiábavalósággal hivalkodtok?!

Katso, te olette kaikki taitavinanne; miksi siis te senkaltaisia turhia asioita otatte eteenne?

Ez a gonosz embernek osztályrésze Istentől, és a kegyetlenek öröksége a Mindenhatótól, a melyet elvesznek:

Tämä on Jumalalta jumalattoman palkka, ja tyrannein perimys, jonka he Kaikkivaltiaalta saavat:

Ha megsokasulnak is az ő fiai, a kardnak *sokasulnak meg,* és az ő magzatai nem lakhatnak jól kenyérrel sem.

Jos hän saa paljon lapsia, niin ne hukataan miekalla, ja hänen sikiänsä ei ravita leivällä.

Az ő maradékai dögvész miatt temettetnek el, és az ő özvegyeik meg sem siratják.

Hänen jälkeenjääneensä pitää haudattaman kuolemaan, ja hänen leskensä ei pidä itkemän.

Ha mint a port, úgy halmozná is össze az ezüstöt, és úgy szerezné is össze ruháit, mint a sarat:

Jos hän kokoo rahaa niinkuin tuhkaa, ja valmistaa hänellensä vaatteita niinkuin lokaa,

Összeszerezheti *ugyan,* de az igaz ruházza magára, az ezüstön pedig az ártatlan osztozik.

Niin hänen pitää kyllä valmistaman, mutta hurskas pukee ne yllensä, ja viatoin jakaa rahan.

Házát pók módjára építette föl, és olyanná, mint a csősz-csinálta kunyhó.

Hän rakentaa huoneensa niinkuin toukka, ja niinkuin vartia tekee itsellensä lakan.

Gazdagon fekszik le, mert nincsen kifosztva; felnyitja szemeit és semmije sincsen.

Rikas kuolee, vaan ei koota: koska joku silmänsä avaa, niin ei häntä enää löydetä.

Meglepi őt, mint az árvíz, a félelem, éjjel ragadja el a zivatar.

Hänen päällensä lankee pelko niinkuin vesi; rajuilma ottaa varkain hänen yöllä pois.

Felkapja őt a keleti szél és elviszi, elragadja őt helyéről.

Itätuuli vie hänen pois, että hän hukkuu, ja tuulispää siirtää hänen sialtansa.

*Nyilakat* szór reá és nem kiméli; futva kell futnia keze elől.

Nämät Jumala hänelle lähettää, ja ei säästä häntä: kaikki pitää hänen kädestänsä puuttuman.

Csapkodják felette kezeiket, és kisüvöltik őt az ő lakhelyéből.

Hänen tähtensä pitää käsiä paukutettaman ja vihellettämän, kussa hän on ollut.