Job 29

Eyüp yine anlatmaya başladı:

Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:

“Keşke geçen aylar geri gelseydi, Tanrı’nın beni kolladığı,

Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,

Kandilinin başımın üstünde parladığı, Işığıyla karanlıkta yürüdüğüm günler,

Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,

Keşke olgunluk günlerim geri gelseydi, Tanrı’nın çadırımı dostça koruduğu,

Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;

Her Şeye Gücü Yeten’in henüz benimle olduğu, Çocuklarımın çevremde bulunduğu,

Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;

Yollarımın sütle yıkandığı, Yanımdaki kayanın zeytinyağı akıttığı günler!

Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;

“Kent kapısına gidip Kürsümü meydana koyduğumda,

Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;

Gençler beni görüp gizlenir, Yaşlılar kalkıp ayakta dururlardı;

Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,

Önderler konuşmaktan çekinir, Elleriyle ağızlarını kaparlardı;

Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,

Soyluların sesi kesilir, Dilleri damaklarına yapışırdı.

Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.

Beni duyan kutlar, Beni gören överdi;

Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.

Çünkü yardım isteyen yoksulu, Desteği olmayan öksüzü kurtarırdım.

Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.

Ölmekte olanın hayır duasını alır, Dul kadının yüreğini sevinçten coştururdum.

Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.

Doğruluğu giysi gibi giyindim, Adalet kaftanım ve sarığımdı sanki.

Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.

Körlere göz, Topallara ayaktım.

Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.

Yoksullara babalık eder, Garibin davasını üstlenirdim.

Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.

Haksızın çenesini kırar, Avını dişlerinin arasından kapardım.

Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,

“ ‘Son soluğumu yuvamda vereceğim’ diye düşünüyordum, ‘Günlerim kum taneleri kadar çok.

Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.

Köküm sulara erişecek, Çiy geceyi dallarımda geçirecek.

Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.

Aldığım övgüler tazelenecek, Elimdeki yay yenilenecek.’

Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.

“İnsanlar beni saygıyla dinler, Öğüdümü sessizce beklerlerdi.

He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.

Ben konuştuktan sonra onlar konuşmazdı, Sözlerim üzerlerine damlardı.

Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.

Yağmuru beklercesine beni bekler, Son yağmurları içercesine sözlerimi içerlerdi.

He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.

Kendilerine gülümsediğimde gözlerine inanmazlardı, Güler yüzlülüğüm onlara cesaret verirdi.

Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.

Onların yolunu ben seçer, başlarında dururdum, Askerlerinin ortasında kral gibi otururdum, Yaslıları avutan biri gibiydim.

Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.