Job 29

Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:

Giobbe riprese il suo discorso e disse:

Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,

"Oh foss’io come ne’ mesi d’una volta, come ne’ giorni in cui Dio mi proteggeva,

Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,

quando la sua lampada mi risplendeva sul capo, e alla sua luce io camminavo nelle tenebre!

Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;

Oh fossi com’ero a’ giorni della mia maturità, quando Iddio vegliava amico sulla mia tenda,

Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;

quando l’Onnipotente stava ancora meco, e avevo i miei figliuoli d’intorno;

Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;

quando mi lavavo i piedi nel latte e dalla roccia mi fluivano ruscelli d’olio!

Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;

Allorché uscivo per andare alla porta della città e mi facevo preparare il seggio sulla piazza,

Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,

i giovani, al vedermi, si ritiravano, i vecchi s’alzavano e rimanevano in piedi;

Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,

i maggiorenti cessavan di parlare e si mettevan la mano sulla bocca;

Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.

la voce dei capi diventava muta, la lingua s’attaccava al loro palato.

Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.

L’orecchio che mi udiva, mi diceva beato; l’occhio che mi vedeva mi rendea testimonianza,

Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.

perché salvavo il misero che gridava aiuto, e l’orfano che non aveva chi lo soccorresse.

Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.

Scendea su me la benedizione di chi stava per perire, e facevo esultare il cuor della vedova.

Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.

La giustizia era il mio vestimento ed io il suo; la probità era come il mio mantello e il mio turbante.

Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.

Ero l’occhio del cieco, il piede dello zoppo;

Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.

ero il padre de’ poveri, e studiavo a fondo la causa dello sconosciuto.

Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,

Spezzavo la ganascia all’iniquo, e gli facevo lasciar la preda che avea fra i denti.

Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.

E dicevo: "Morrò nel mio nido, e moltiplicherò i miei giorni come la rena;

Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.

le mie radici si stenderanno verso l’acque, la rugiada passerà la notte sui miei rami;

Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.

la mia gloria sempre si rinnoverà, e l’arco rinverdirà nella mia mano".

He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.

Gli astanti m’ascoltavano pieni d’aspettazione, si tacevan per udire il mio parere.

Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.

Quand’avevo parlato, non replicavano; la mia parola scendeva su loro come una rugiada.

He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.

E m’aspettavan come s’aspetta la pioggia; aprivan larga la bocca come a un acquazzone di primavera.

Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.

Io sorridevo loro quand’erano sfiduciati; e non potevano oscurar la luce del mio volto.

Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.

Quando andavo da loro, mi sedevo come capo, ed ero come un re fra le sue schiere, come un consolatore in mezzo agli afflitti.