Job 30

Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;

E ora servo di zimbello a dei più giovani di me, i cui padri non mi sarei degnato di mettere fra i cani del mio gregge!

Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;

E a che m’avrebbe servito la forza delle lor mani? Gente incapace a raggiungere l’età matura,

Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,

smunta dalla miseria e dalla fame, ridotta a brucare il deserto, la terra da tempo nuda e desolata,

Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:

strappando erba salsa presso ai cespugli, ed avendo per pane radici di ginestra.

He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.

Sono scacciati di mezzo agli uomini, grida lor dietro la gente come dietro al ladro,

He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.

abitano in burroni orrendi, nelle caverne della terra e fra le rocce;

Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,

ragliano fra i cespugli, si sdraiano alla rinfusa sotto i rovi;

Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.

gente da nulla, razza senza nome, cacciata via dal paese a bastonate.

Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.

E ora io sono il tema delle loro canzoni, il soggetto dei loro discorsi.

He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.

Mi aborrono, mi fuggono, non si trattengono dallo sputarmi in faccia.

Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.

Non han più ritegno, m’umiliano, rompono ogni freno in mia presenza.

Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.

Questa genia si leva alla mia destra, m’incalzano, e si appianano le vie contro di me per distruggermi.

He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.

Hanno sovvertito il mio cammino, lavorano alla mia ruina, essi che nessuno vorrebbe soccorrere!

He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.

S’avanzano come per un’ampia breccia, si precipitano innanzi in mezzo alle ruine.

Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.

Terrori mi si rovesciano addosso; l’onor mio è portato via come dal vento, è passata come una nube la mia felicità.

Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.

E ora l’anima mia si strugge in me, m’hanno còlto i giorni dell’afflizione.

Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.

La notte mi trafigge, mi stacca l’ossa, e i dolori che mi rodono non hanno posa.

Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.

Per la gran violenza del mio male la mia veste si sforma, mi si serra addosso come la tunica.

Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.

Iddio m’ha gettato nel fango, e rassomiglio alla polvere e alla cenere.

Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.

Io grido a te, e tu non mi rispondi; ti sto dinanzi, e tu mi stai a considerare!

Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.

Ti sei mutato in nemico crudele verso di me; mi perseguiti con la potenza della tua mano.

Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.

Mi levi per aria, mi fai portar via dal vento, e mi annienti nella tempesta.

Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.

Giacché, lo so, tu mi meni alla morte, alla casa di convegno di tutti i viventi.

Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.

Ma chi sta per perire non protende la mano? e nell’angoscia sua non grida al soccorso?

Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.

Non piangevo io forse per chi era nell’avversità? l’anima mia non era ella angustiata per il povero?

Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.

Speravo il bene, ed è venuto il male; aspettavo la luce, ed è venuta l’oscurità!

Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.

Le mie viscere bollono e non hanno requie, son venuti per me giorni d’afflizione.

Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.

Me ne vo tutto annerito, ma non dal sole; mi levo in mezzo alla raunanza, e grido aiuto;

Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.

son diventato fratello degli sciacalli, compagno degli struzzi.

Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.

La mia pelle è nera, e cade a pezzi; le mie ossa son calcinate dall’arsura.

Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.

La mia cetra non dà più che accenti di lutto, e la mia zampogna voce di pianto.