Job 29

Kaj plue Ijob parolis siajn sentencojn, kaj diris:
Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:
Ho, se estus al mi tiel, kiel en la antaŭaj monatoj, Kiel en la tempo, kiam Dio min gardis;
Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,
Kiam Lia lumilo lumis super mia kapo; Kaj sub Lia lumo mi povis iri en mallumo;
Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,
Kiel estis al mi en la tagoj de mia juneco, Kiam la ŝirmado de Dio estis super mia tendo;
Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;
Kiam la Plejpotenculo estis ankoraŭ kun mi, Kaj ĉirkaŭ mi estis miaj infanoj;
Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;
Kiam miaj paŝoj laviĝadis en butero, Kaj la roko verŝadis al mi fluojn da oleo!
Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;
Kiam mi eliris el la pordego al la urbo Kaj aranĝis al mi sidon sur la placo,
Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;
Vidis min junuloj kaj kaŝis sin, Kaj maljunuloj leviĝis kaj staris;
Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,
Eminentuloj ĉesis paroli Kaj metis la manon sur sian buŝon;
Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,
La voĉo de altranguloj sin kaŝis, Kaj ilia lango algluiĝis al ilia palato.
Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.
Kiam orelo aŭdis, ĝi nomis min feliĉa; Kiam okulo vidis, ĝi gloris min;
Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.
Ĉar mi savadis kriantan malriĉulon, Kaj orfon, kiu ne havis helpanton.
Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.
Beno de pereanto venadis sur min, Kaj la koro de vidvino estis ĝojigata de mi.
Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.
Virteco estis mia vesto, Kaj mia justeco vestis min kiel mantelo kaj kapornamo.
Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.
Mi estis okuloj por la blindulo, Kaj piedoj por la lamulo;
Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.
Mi estis patro por la malriĉuloj, Kaj juĝan aferon de homoj nekonataj mi esploradis;
Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.
Mi rompadis la makzelojn al maljustulo, Kaj el liaj dentoj mi elŝiradis la kaptitaĵon.
Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,
Kaj mi pensis: En mia nesto mi mortos, Kaj grandnombraj kiel sablo estos miaj tagoj;
Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.
Mia radiko estas malkovrita por la akvo, Kaj roso noktas sur miaj branĉoj.
Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.
Mia gloro estas ĉiam nova, Kaj mia pafarko ĉiam refortiĝas en mia mano.
Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.
Oni aŭskultadis min kaj atendadis, Kaj silentadis, kiam mi donadis konsilojn.
He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.
Post miaj vortoj oni ne plu parolis; Kaj miaj vortoj gutadis sur ilin.
Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.
Oni atendadis min kiel la pluvon, Kaj malfermadis sian buŝon, kiel por malfrua pluvo.
He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.
Se mi iam ridis al ili, ili ne kredis tion; Kaj la lumo de mia vizaĝo ne falis.
Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.
Kiam mi iris al ili, mi sidis sur la ĉefa loko; Mi loĝis kiel reĝo inter taĉmentoj, Kiel konsolanto de funebruloj.
Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.