Psalms 104

RAB’be övgüler sun, ey gönlüm! Ya RAB Tanrım, ne ulusun! Görkem ve yücelik kuşanmışsın,

Kiitä Herraa, sieluni! Herra, minun Jumalani, sinä olet sangen suuresti kunnioitettu, suurella kunnialla ja kaunistuksella olet sinä puetettu.

Bir kaftana bürünür gibi ışığa bürünmüşsün. Gökleri bir çadır gibi geren,

Sinä puetat itses valkeudella niinkuin vaatteella: sinä levität taivaat niinkuin peitteen.

Evini yukarıdaki sular üzerine kuran, Bulutları kendine savaş arabası yapan, Rüzgarın kanatları üzerinde gezen,

Sinä peität sen päällyksen vedellä: sinä menet pilvissä niinkuin ratasten päällä, ja käyt tuulen siipein päällä.

[] Rüzgarları kendine haberci, Yıldırımları hizmetkâr eden sensin.

Sinä teet enkelis hengeksi ja palvelias liekitseväiseksi tuleksi.

Yeryüzünü temeller üzerine kurdun, Asla sarsılmasın diye.

Sinä joka maan perustit perustuksensa päälle, ettei sen pidä liikkuman ijankaikkisesti.

Engini ona bir giysi gibi giydirdin, Sular dağların üzerinde durdu.

Syvyydellä sinä sen peität niinkuin vaatteella, ja vedet seisovat vuorilla.

Sen kükreyince sular kaçtı, Göğü gürletince hemen çekildi.

Mutta sinun nuhtelemisestas he pakenevat: sinun jylinästäs he menevät pois.

Dağları aşıp derelere aktı, Onlar için belirlediğin yerlere doğru.

Vuoret astuvat ylös, ja laaksot astuvat alas siallensa, johon heidät perustanut olet.

Bir sınır koydun önlerine, Geçmesinler, gelip yeryüzünü bir daha kaplamasınlar diye.

Määrän sinä panit, jota ei he käy ylitse, eikä palaja maata peittämään.

Vadilerde fışkırttığın pınarlar, Dağların arasından akar.

Sinä annat lähteet laaksoissa kuohua, niin että ne vuorten välitse vuotavat;

Bütün kır hayvanlarını suvarır, Yaban eşeklerinin susuzluğunu giderirler.

Että kaikki eläimet metsässä joisivat, ja että pedot janonsa sammuttaisivat.

Kuşlar yanlarında yuva kurar, Dalların arasında ötüşürler.

Heidän tykönänsä istuvat taivaan linnut, ja visertävät oksilla.

Gökteki evinden dağları sularsın, Yeryüzü işlerinin meyvesine doyar.

Sinä liotat vuoret ylhäältä: sinä täytät maan hedelmällä, jonka sinä saatat.

Hayvanlar için ot, İnsanların yararı için bitkiler yetiştirirsin; İnsanlar ekmeğini topraktan çıkarsın diye,

Sinä kasvatat ruohon karjalle, ja jyvät ihmisten tarpeeksi, tuottaakses leipää maasta.

Yüreklerini sevindiren şarabı, Yüzlerini güldüren zeytinyağını, Güçlerini artıran ekmeği hep sen verirsin.

Ja että viina ihmisen sydämen ilahuttaa, ja hänen kasvonsa kaunistuu öljystä: ja leipä vahvistaa ihmisen sydämen.

RAB’bin ağaçları, Kendi diktiği Lübnan sedirleri suya doyar.

Että Herran puut nesteestä täynnä olisivat: Libanonin sedripuut, jotka hän on istuttanut;

Kuşlar orada yuva yapar, Leyleğin evi ise çamlardadır.

Siellä linnut pesiä tekevät, ja haikarat hongissa asuvat.

Yüksek dağlar dağ keçilerinin uğrağı, Kayalar kaya tavşanlarının sığınağıdır.

Korkiat vuoret ovat metsävuohten turva, ja kivirauniot kaninein.

Mevsimleri göstersin diye ayı, Batacağı zamanı bilen güneşi yarattın.

Sinä teet kuun aikoja jakamaan, ja aurinko tietää laskemisensa.

Karartırsın ortalığı, gece olur, Başlar kıpırdamaya orman hayvanları.

Sinä teet pimeyden ja yö tulee: silloin kaikki metsän eläimet tulevat ulos.

Genç aslan av peşinde kükrer, Tanrı’dan yiyecek ister.

Nuoret jalopeurat saaliin perään kiljuvat, ja elatustansa Jumalalta etsivät.

Güneş doğunca İnlerine çekilir, yatarlar.

Mutta kuin aurinko koittaa, niin he kokoontuvat, ja luolissansa makaavat.

İnsan işine gider, Akşama dek çalışmak için.

Niin menee myös ihminen työhönsä, ja askareillensa ehtoosen asti.

Ya RAB, ne çok eserin var! Hepsini bilgece yaptın; Yeryüzü yarattıklarınla dolu.

Herra, kuinka suuret ja monet ovat sinun käsialas? Sinä olet kaikki taitavasti säätänyt, ja maa on täynnä sinun tavaraas.

İşte uçsuz bucaksız denizler, İçinde kaynaşan sayısız canlılar, Büyük küçük yaratıklar.

Tämä meri, joka niin suuri ja lavia on, siinä epälukuiset liikuvat, sekä pienet että suuret eläimet;

Orada gemiler dolaşır, İçinde oynaşsın diye yarattığın Livyatan da orada.

Siellä haahdet kuljeskelevat: siinä valaskalat ovat, jotkas tehnyt olet, leikitsemään hänessä.

Hepsi seni bekliyor, Yiyeceklerini zamanında veresin diye.

Kaikki odottavat sinua, ettäs heille antaisit ruan ajallansa.

Sen verince onlar toplar, Sen elini açınca onlar iyiliğe doyar.

Koskas heille annat, niin he kokoovat: koskas kätes avaat, niin he hyvyydellä ravitaan.

Yüzünü gizleyince dehşete kapılırlar, Soluklarını kesince ölüp toprak olurlar.

Jos sinä kasvos peität, niin he hämmästyvät: koska sinä otat heidän henkensä pois, niin he hukkuvat, ja tomuksi tulevat jälleen.

Ruhun’u gönderince var olurlar, Yeryüzüne yeni yaşam verirsin.

Sinä lähetät ulos henkes, niin he luoduksi tulevat, ja sinä uudistat maan muodon.

RAB’bin görkemi sonsuza dek sürsün! Sevinsin RAB yaptıklarıyla!

Herran kunnia pysyy ijankaikkisesti: Herra iloitsee töissänsä.

O bakınca yeryüzü titrer, O dokununca dağlar tüter.

Hän katsahtaa maan päälle, niin se vapisee: hän rupee vuoriin, niin ne suitsevat.

Ömrümce RAB’be ezgiler söyleyecek, Var oldukça Tanrım’ı ilahilerle öveceğim.

Minä veisaan Herralle minun elinaikanani, ja kiitän minun Jumalaani niinkauvan kuin minä olen.

Düşüncem O’na hoş görünsün, Sevincim RAB olsun!

Minun puheeni kelpaa hänelle, ja minä iloitsen Herrassa.

Tükensin dünyadaki günahlılar, Yok olsun artık kötüler! RAB’be övgüler sun, ey gönlüm! RAB’be övgüler sunun!

Syntiset maalta lopetetaan, ja jumalattomat ei pidä silleen oleman: kiitä Herraa, sieluni, Halleluja!