Job 9

Eyüp şöyle yanıtladı:

Job vastasi ja sanoi:

“Biliyorum, gerçekten öyledir, Ama Tanrı’nın önünde insan nasıl haklı çıkabilir?

Minä kyllä sen tiedän, että niin on, ettei ihminen taida hurskas olla Jumalan edessä.

Biri O’nunla tartışmak istese, Binde bir bile O’na yanıt veremez.

Jos hän tahtois riidellä hänen kanssansa, ei hän taitais vastata häntä yhtä tuhanteen.

O’nun bilgisi derin, gücü eşsizdir, Kim O’na direndi de ayakta kaldı?

Hän on viisas ja voimallinen: kenenkä siitä on hyvää ollut, kuin häntä vastaan on itsensä asettanut?

O dağları yerinden oynatır da, Dağlar farkına varmaz, Öfkeyle altüst eder onları.

Hän siirtää vuoret ennenkuin he sen ymmärtävät, jotka hän vihassansa kukistaa.

Dünyayı yerinden oynatır, Direklerini titretir.

Hän liikuttaa maan siastansa, niin että sen patsaat vapisevat.

Güneşe buyruk verir, doğmaz güneş, Yıldızları mühürler.

Hän puhuu auringolle, niin ei se nouse; ja hän lukitsee tähdet.

O’dur tek başına gökleri geren, Denizin dalgaları üzerinde yürüyen.

Hän yksin levittää taivaat, ja käy meren aaltoin päällä.

[] Büyük Ayı’yı, Oryon’u, Ülker’i, Güney takımyıldızlarını yaratan O’dur.

Hän tekee Otavan ja Kointähden, Seulaiset ja ne tähdet etelään päin.

Anlayamadığımız büyük işler, Sayısız şaşılası işler yapan O’dur.

Hän tekee suuria töitä, joita ei taideta tutkia, ja epälukuisia ihmeitä.

İşte, yanımdan geçer, O’nu göremem, Geçip gider, farkına bile varmam.

Katso, hän käy minun ohitseni ennenkuin minä sen havaitsen, ja menee pois ennenkuin minä sen ymmärrän.

Evet, O avını kaparsa, kim O’nu durdurabilir? Kim O’na, ‘Ne yapıyorsun’ diyebilir?

Katso, jos hän menee äkisti, kuka noutaa hänen jälleen? kuka sanoo hänelle: mitäs teet?

Tanrı öfkesini dizginlemez, Rahav’ın yardımcıları bile O’nun ayağına kapanır.

Hän on Jumala, hänen vihaansa ei yksikään aseta; hänen allensa pitää itsensä kumartaman ylpiätkin herrat.

“Nerde kaldı ki, ben O’na yanıt vereyim, O’nunla tartışmak için söz bulayım?

Kuinka minun pitäisi häntä vastaaman, ja löytämän sanoja häntä vastaan?

Haklı olsam da O’na yanıt veremez, Merhamet etmesi için yargıcıma yalvarırdım ancak.

Ehkä minulla vielä oikeus olis, niin en kuitenkaan taida minä häntä vastata; vaan täytyis oikeudessa rukoilla.

O’nu çağırsam, O da bana yanıt verseydi, Yine de inanmazdım sesime kulak verdiğine.

Ja ehkä minä vielä häntä avuksihuutaisin, ja hän kuulis minua, niin en minä uskoisi, että hän kuultelis minun ääntäni;

O beni kasırgayla eziyor, Nedensiz yaralarımı çoğaltıyor.

Sillä hän hän runtelee minun tuulispäällä, ja enentää minun haavani ilman syytä.

Soluk almama izin vermiyor, Ancak beni acıya doyuruyor.

Ei hän anna minun henkeni virota, vaan täyttää minun murheella.

Sorun güç sorunuysa, O güçlüdür! Adalet sorunuysa, kim O’nu mahkemeye çağırabilir?

Jos joku tahtoo voimaa, katso, hän on voimallinen; jos joku tahtoo oikeutta, kuka todistaa minun kanssani?

Suçsuz olsam ağzım beni suçlar, Kusursuz olsam beni suçlu çıkarır.

Jos minä sanoisin: minä olen oikia, niin minun suuni kuitenkin tuomitsee minun: eli minä olen vakaa, niin hän kuitenkin tekee minun pahaksi.

“Kusursuz olsam da kendime aldırdığım yok, Yaşamımı hor görüyorum.

Ehkä minä vielä vakaa olisin, niin en minä kuitenkaan tunne itsiäni; vaan minä suutun eIämääni.

Hepsi bir, bu yüzden diyorum ki, ‘O suçluyu da suçsuzu da yok ediyor.’

Se on se ainoa minkä minä sanonut olen, hän kadottaa hyvän ja jumalattoman.

Kırbaç ansızın ölüm saçınca, O suçsuzların sıkıntısıyla eğlenir.

Kuin hän rupee lyömään, niin hän tappaa äkisti, ja pilkkaa viattomain kiusausta.

Dünya kötülerin eline verilmiş, Yargıçların gözünü kapayan O’dur. O değilse, kimdir?

Maa annetaan jumalattoman käsiin, hän peittää sen tuomarien kasvot: ellei se niin ole, kuinka se myös toisin on?

“Günlerim koşucudan çabuk, İyilik görmeden geçmekte.

Minun päiväni ovat olleet nopiammat kuin juoksia: ne ovat paenneet, ja ei mitään hyvää nähneet.

Kamış sandal gibi kayıp gidiyor, Avının üstüne süzülen kartal gibi.

Ne ovat pois menneet kuin joutuva haaksi, kuin kotka lentää rualle.

‘Acılarımı unutayım, Üzgün çehremi değiştirip gülümseyeyim’ desem,

Koska minä ajattelen: minä unhotan valitukseni, ja muutan kasvoni ja virvoitan minuni:

Bütün dertlerimden yılarım, Çünkü beni suçsuz saymayacağını biliyorum.

Niin minä pelkään kaikkia minun kipujani, tietäen, ettes anna minun olla viatoinna.

Madem suçlanacağım, Neden boş yere uğraşayım?

Jos olen jumalatoin, miksi minä nyt itsiäni hukkaan vaivaan?

Sabun otuyla yıkansam, Ellerimi kül suyuyla temizlesem,

Vaikka minä pesisin itseni lumivedessä ja puhdistaisin käteni saippualla,

Beni yine pisliğe batırırsın, Giysilerim bile benden tiksinir.

Niin sinä kuitenkin pistäisit minun lokaan; ja minun vaatteeni olisivat minulle kauhistukseksi.

O benim gibi bir insan değil ki, O’na yanıt vereyim, Birlikte mahkemeye gideyim.

Sillä ei hän ole minun vertaiseni, jota minä vastata taidan, että me ynnä tulisimme oikeuden eteen.

Keşke aramızda bir hakem olsa da, Elini ikimizin üstüne koysa!

Ei ole joka meitä eroittaa, joka laskis kätensä meidän kahden välillemme.

Tanrı sopasını üzerimden kaldırsın, Dehşeti beni yıldırmasın.

Hän ottakoon vitsansa pois minusta, ja älköön hänen hirmuisuutensa peljättäkö minua;

O zaman konuşur, O’ndan korkmazdım, Ama bu durumda bir şey yapamam.

Että minä puhuisin ja en pelkäisi häntä; sillä en minä mitään kanssani tiedä.