Job 10

“Yaşamımdan usandım, Özgürce yakınacak, İçimdeki acıyla konuşacağım.

Minun sieluni suuttuu elämästä; minun valitukseni minusta annan minä olla ja puhun sieluni murheessa.

Tanrı’ya: Beni suçlama diyeceğim, Ama söyle, niçin benimle çekişiyorsun.

Sanon Jumalalle: älä minua tuomitse: anna minun tietää, minkätähden sinä riitelet minun kanssani.

Hoşuna mı gidiyor gaddarlık etmek, Kendi ellerinin emeğini reddedip Kötülerin tasarılarını onaylamak?

Onko sinulla ilo siitä, ettäs väkivaltaa teet, ja hylkäät minun, joka käsialas olen, ja annat jumalattomain aivoitukset kunniaan tulla?

Sende insan gözü mü var? İnsanın gördüğü gibi mi görüyorsun?

Onko sinulla lihalliset silmät? eli katsotkos niinkuin ihminen katsoo?

Günlerin ölümlü birinin günleri gibi, Yılların insanın yılları gibi mi ki,

Onko sinun päiväs niinkuin ihmisen päivät? eli vuotes niinkuin ihmisen vuodet?

Suçumu arıyor, Günahımı araştırıyorsun?

Ettäs kysyt minun vääryyttäni, ja tutkit pahaa tekoani,

Kötü olmadığımı, Senin elinden beni kimsenin kurtaramayacağını biliyorsun.

Vaikka tiedät, etten minä ole jumalatoin; ehkei yhtään ole, joka taitaa sinun kädestäs vapauttaa.

“Senin ellerin bana biçim verdi, beni yarattı, Şimdi dönüp beni yok mu edeceksin?

Sinun kätes ovat minun valmistaneet ja tehneet minun kaikki ympäri, ja sinä tahdot hukuttaa minun?

Lütfen anımsa, balçık gibi bana sen biçim verdin, Beni yine toprağa mı döndüreceksin?

Muista siis, että olet minun tehnyt niinkuin saven, ja annat minun tulla maaksi jälleen.

Beni süt gibi dökmedin mi, Peynir gibi katılaştırmadın mı?

Etkös minua ole lypsänyt kuin rieskaa, ja antanut minun juosta niinkuin juustoa?

Bana et ve deri giydirdin, Beni kemiklerle, sinirlerle ördün.

Sinä olet minun puettanut nahalla ja lihalla: luilla ja suonilla olet sinä minun peittänyt.

Bana yaşam verdin, sevgi gösterdin, İlgin ruhumu korudu.

Elämän ja hyvän työn olet sinä minulle osoittanut, ja sinun katsomises minun henkeni kätkee.

“Ama bunları yüreğinde gizledin, Biliyorum aklındakini:

Ja vaikka sinä nämät salaat sydämessäs, niin minä tiedän sen kuitenkin, ettäs sen muistat,

Günah işleseydim, beni gözlerdin, Suçumu cezasız bırakmazdın.

Jos minä pahaa teen, niin sinä kohta havaitset, ja et jätä minun pahaa tekoani rankaisemata.

Suçluysam, vay başıma! Suçsuzken bile başımı kaldıramıyorum, Çünkü utanç doluyum, çaresizim.

Jos minä olen jumalatoin, voi minua! jos minä olen hurskas, niin en minä kuitenkaan uskalla nostaa ylös päätäni. Minä olen täynnä ylönkatsetta, katsos minun viheliäisyyttäni.

Başımı kaldırsam, aslan gibi beni avlar, Şaşılası gücünü yine gösterirsin üstümde.

Noustessa sinä ajat minua takaa niinkuin jalopeura, ja taas ihmeellisesti minun kanssani menettelet.

Bana karşı yeni tanıklar çıkarır, Öfkeni artırırsın. Orduların dalga dalga üzerime geliyor.

Sinä uudistat todistukses minua vastaan, ja vihastut kovin minun päälleni. Minua vaivaa yksi toisensa jälkeen niinkuin sota.

“Niçin doğmama izin verdin? Keşke ölseydim, hiçbir göz beni görmeden!

Miksis minun annoit lähteä äitini kohdusta? jospa minä olisin kuollut, ettei yksikään silmä olisi minua nähnyt!

Hiç var olmamış olurdum, Rahimden mezara taşınırdım.

Niin minä olisin kuin en olisikaan ollut, kannettu äitini kohdusta hautaan.

Birkaç günlük ömrüm kalmadı mı? Beni rahat bırak da biraz yüzüm gülsün;

Eikö minun ikäni lyhyt ole? Lakkaa ja päästä minua, ja luovu minusta, että minä vähänkin virvoitusta saisin,

Dönüşü olmayan yere gitmeden önce, Karanlık ve ölüm gölgesi diyarına,

Ennenkuin minä menen, enkä palaja, pimeyden ja kuolon varjon maalle,

Zifiri karanlık diyarına, Ölüm gölgesi, kargaşa diyarına, Aydınlığın karanlığı andırdığı yere.”

Joka on pimeyden maa ja synkiä kuolon varjo, jossa ei yhtään järjestystä ole, joka paisteessansa on niinkuin synkeys.