Job 29

Åter hov Job upp sin röst och kvad:

Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:

 Ack att jag vore såsom i forna månader,  såsom i de dagar då Gud gav mig sitt beskydd,

Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,

 då hans lykta sken över mitt huvud  och jag vid hans ljus gick fram genom mörkret!

Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,

 Ja, vore jag såsom i min mognads dagar,  då Guds huldhet vilade över min hydda,

Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;

 då ännu den Allsmäktige var med mig  och mina barn stodo runt omkring mig,

Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;

 då mina fötter badade i gräddmjölk  och klippan invid mig göt ut bäckar av olja!

Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;

 När jag då gick upp till porten i staden  och intog mitt säte på torget,

Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;

 då drogo de unga sig undan vid min åsyn,  de gamla reste sig upp och blevo stående.

Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,

 Då höllo hövdingar tillbaka sina ord  och lade handen på munnen;

Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,

 furstarnas röst ljöd då dämpad,  och deras tunga lådde vid gommen.

Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.

 Ja, vart öra som hörde prisade mig då säll,  och vart öga som såg bar vittnesbörd om mig;

Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.

 ty jag räddade den betryckte som ropade,  och den faderlöse, den som ingen hjälpare hade.

Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.

 Den olyckliges välsignelse kom då över mig,  och änkans hjärta uppfyllde jag med jubel.

Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.

 I rättfärdighet klädde jag mig, och den var såsom min klädnad;  rättvisa bar jag såsom mantel och huvudbindel.

Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.

 Ögon blev jag då åt den blinde,  och fötter var jag åt den halte.

Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.

 Jag var då en fader för de fattiga,  och den okändes sak redde jag ut.

Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.

 Jag krossade den orättfärdiges käkar  och ryckte rovet undan hans tänder.

Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,

 Jag tänkte då: »I mitt näste skall jag få dö,  mina dagar skola bliva många såsom sanden.

Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.

 Min rot ligger ju öppen för vatten,  och i min krona faller nattens dagg.

Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.

 Min ära bliver ständigt ny,  och min båge föryngras i min hand.»

Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.

 Ja, på mig hörde man då och väntade,  man lyssnade under tystnad på mitt råd.

He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.

 Sedan jag hade talat, talade ingen annan;  såsom ett vederkvickande flöde kommo mina ord över dem.

Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.

 De väntade på mig såsom på regn,  de iade upp sina munnar såsom efter vårregn.

He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.

 När de misströstade, log jag emot dem,  och mitt ansiktes klarhet kunde de icke förmörka.

Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.

 Täcktes jag besöka dem, så måste jag sitta främst;  jag tronade då såsom en konung i sin skara,  lik en man som har tröst för de sörjande.

Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.