Psalms 104

Kiitä Herraa, sieluni! Herra, minun Jumalani, sinä olet sangen suuresti kunnioitettu, suurella kunnialla ja kaunistuksella olet sinä puetettu.

RAB’be övgüler sun, ey gönlüm! Ya RAB Tanrım, ne ulusun! Görkem ve yücelik kuşanmışsın,

Sinä puetat itses valkeudella niinkuin vaatteella: sinä levität taivaat niinkuin peitteen.

Bir kaftana bürünür gibi ışığa bürünmüşsün. Gökleri bir çadır gibi geren,

Sinä peität sen päällyksen vedellä: sinä menet pilvissä niinkuin ratasten päällä, ja käyt tuulen siipein päällä.

Evini yukarıdaki sular üzerine kuran, Bulutları kendine savaş arabası yapan, Rüzgarın kanatları üzerinde gezen,

Sinä teet enkelis hengeksi ja palvelias liekitseväiseksi tuleksi.

[] Rüzgarları kendine haberci, Yıldırımları hizmetkâr eden sensin.

Sinä joka maan perustit perustuksensa päälle, ettei sen pidä liikkuman ijankaikkisesti.

Yeryüzünü temeller üzerine kurdun, Asla sarsılmasın diye.

Syvyydellä sinä sen peität niinkuin vaatteella, ja vedet seisovat vuorilla.

Engini ona bir giysi gibi giydirdin, Sular dağların üzerinde durdu.

Mutta sinun nuhtelemisestas he pakenevat: sinun jylinästäs he menevät pois.

Sen kükreyince sular kaçtı, Göğü gürletince hemen çekildi.

Vuoret astuvat ylös, ja laaksot astuvat alas siallensa, johon heidät perustanut olet.

Dağları aşıp derelere aktı, Onlar için belirlediğin yerlere doğru.

Määrän sinä panit, jota ei he käy ylitse, eikä palaja maata peittämään.

Bir sınır koydun önlerine, Geçmesinler, gelip yeryüzünü bir daha kaplamasınlar diye.

Sinä annat lähteet laaksoissa kuohua, niin että ne vuorten välitse vuotavat;

Vadilerde fışkırttığın pınarlar, Dağların arasından akar.

Että kaikki eläimet metsässä joisivat, ja että pedot janonsa sammuttaisivat.

Bütün kır hayvanlarını suvarır, Yaban eşeklerinin susuzluğunu giderirler.

Heidän tykönänsä istuvat taivaan linnut, ja visertävät oksilla.

Kuşlar yanlarında yuva kurar, Dalların arasında ötüşürler.

Sinä liotat vuoret ylhäältä: sinä täytät maan hedelmällä, jonka sinä saatat.

Gökteki evinden dağları sularsın, Yeryüzü işlerinin meyvesine doyar.

Sinä kasvatat ruohon karjalle, ja jyvät ihmisten tarpeeksi, tuottaakses leipää maasta.

Hayvanlar için ot, İnsanların yararı için bitkiler yetiştirirsin; İnsanlar ekmeğini topraktan çıkarsın diye,

Ja että viina ihmisen sydämen ilahuttaa, ja hänen kasvonsa kaunistuu öljystä: ja leipä vahvistaa ihmisen sydämen.

Yüreklerini sevindiren şarabı, Yüzlerini güldüren zeytinyağını, Güçlerini artıran ekmeği hep sen verirsin.

Että Herran puut nesteestä täynnä olisivat: Libanonin sedripuut, jotka hän on istuttanut;

RAB’bin ağaçları, Kendi diktiği Lübnan sedirleri suya doyar.

Siellä linnut pesiä tekevät, ja haikarat hongissa asuvat.

Kuşlar orada yuva yapar, Leyleğin evi ise çamlardadır.

Korkiat vuoret ovat metsävuohten turva, ja kivirauniot kaninein.

Yüksek dağlar dağ keçilerinin uğrağı, Kayalar kaya tavşanlarının sığınağıdır.

Sinä teet kuun aikoja jakamaan, ja aurinko tietää laskemisensa.

Mevsimleri göstersin diye ayı, Batacağı zamanı bilen güneşi yarattın.

Sinä teet pimeyden ja yö tulee: silloin kaikki metsän eläimet tulevat ulos.

Karartırsın ortalığı, gece olur, Başlar kıpırdamaya orman hayvanları.

Nuoret jalopeurat saaliin perään kiljuvat, ja elatustansa Jumalalta etsivät.

Genç aslan av peşinde kükrer, Tanrı’dan yiyecek ister.

Mutta kuin aurinko koittaa, niin he kokoontuvat, ja luolissansa makaavat.

Güneş doğunca İnlerine çekilir, yatarlar.

Niin menee myös ihminen työhönsä, ja askareillensa ehtoosen asti.

İnsan işine gider, Akşama dek çalışmak için.

Herra, kuinka suuret ja monet ovat sinun käsialas? Sinä olet kaikki taitavasti säätänyt, ja maa on täynnä sinun tavaraas.

Ya RAB, ne çok eserin var! Hepsini bilgece yaptın; Yeryüzü yarattıklarınla dolu.

Tämä meri, joka niin suuri ja lavia on, siinä epälukuiset liikuvat, sekä pienet että suuret eläimet;

İşte uçsuz bucaksız denizler, İçinde kaynaşan sayısız canlılar, Büyük küçük yaratıklar.

Siellä haahdet kuljeskelevat: siinä valaskalat ovat, jotkas tehnyt olet, leikitsemään hänessä.

Orada gemiler dolaşır, İçinde oynaşsın diye yarattığın Livyatan da orada.

Kaikki odottavat sinua, ettäs heille antaisit ruan ajallansa.

Hepsi seni bekliyor, Yiyeceklerini zamanında veresin diye.

Koskas heille annat, niin he kokoovat: koskas kätes avaat, niin he hyvyydellä ravitaan.

Sen verince onlar toplar, Sen elini açınca onlar iyiliğe doyar.

Jos sinä kasvos peität, niin he hämmästyvät: koska sinä otat heidän henkensä pois, niin he hukkuvat, ja tomuksi tulevat jälleen.

Yüzünü gizleyince dehşete kapılırlar, Soluklarını kesince ölüp toprak olurlar.

Sinä lähetät ulos henkes, niin he luoduksi tulevat, ja sinä uudistat maan muodon.

Ruhun’u gönderince var olurlar, Yeryüzüne yeni yaşam verirsin.

Herran kunnia pysyy ijankaikkisesti: Herra iloitsee töissänsä.

RAB’bin görkemi sonsuza dek sürsün! Sevinsin RAB yaptıklarıyla!

Hän katsahtaa maan päälle, niin se vapisee: hän rupee vuoriin, niin ne suitsevat.

O bakınca yeryüzü titrer, O dokununca dağlar tüter.

Minä veisaan Herralle minun elinaikanani, ja kiitän minun Jumalaani niinkauvan kuin minä olen.

Ömrümce RAB’be ezgiler söyleyecek, Var oldukça Tanrım’ı ilahilerle öveceğim.

Minun puheeni kelpaa hänelle, ja minä iloitsen Herrassa.

Düşüncem O’na hoş görünsün, Sevincim RAB olsun!

Syntiset maalta lopetetaan, ja jumalattomat ei pidä silleen oleman: kiitä Herraa, sieluni, Halleluja!

Tükensin dünyadaki günahlılar, Yok olsun artık kötüler! RAB’be övgüler sun, ey gönlüm! RAB’be övgüler sunun!