Job 9

Job progovori i reče:

Job vastasi ja sanoi:

"Zaista, dobro ja znadem da je tako: kako da pred Bogom čovjek ima pravo?

Minä kyllä sen tiedän, että niin on, ettei ihminen taida hurskas olla Jumalan edessä.

Ako bi se tkogod htio prÓeti s njime, odvratio mu ne bi ni jednom od tisuću.

Jos hän tahtois riidellä hänen kanssansa, ei hän taitais vastata häntä yhtä tuhanteen.

Srcem on je mudar, a snagom svesilan, i tko bi se njemu nekažnjeno opro?

Hän on viisas ja voimallinen: kenenkä siitä on hyvää ollut, kuin häntä vastaan on itsensä asettanut?

On brda premješta, a ona to ne znaju, u jarosti svojoj on ih preokreće.

Hän siirtää vuoret ennenkuin he sen ymmärtävät, jotka hän vihassansa kukistaa.

Pokreće on zemlju sa njezina mjesta, iz temelja njene potresa stupove.

Hän liikuttaa maan siastansa, niin että sen patsaat vapisevat.

Kad zaprijeti suncu, ono se ne rađa, on pečatom svojim i zvijezde pečati.

Hän puhuu auringolle, niin ei se nouse; ja hän lukitsee tähdet.

Jedini on je nebesa razapeo i pučinom morskom samo on hodao.

Hän yksin levittää taivaat, ja käy meren aaltoin päällä.

Stvorio je Medvjede i Oriona, Vlašiće i zvijezđa na južnome nebu.

Hän tekee Otavan ja Kointähden, Seulaiset ja ne tähdet etelään päin.

Tvorac on je djela silnih, nepojmljivih čudesa koja se izbrojit' ne mogu.

Hän tekee suuria töitä, joita ei taideta tutkia, ja epälukuisia ihmeitä.

Ide pored mene, a ja ga ne vidim; evo, on prolazi - ja ga ne opažam.

Katso, hän käy minun ohitseni ennenkuin minä sen havaitsen, ja menee pois ennenkuin minä sen ymmärrän.

Ugrabi li što, tko će mu to priječit, i tko ga pitat smije: 'Što si učinio?'

Katso, jos hän menee äkisti, kuka noutaa hänen jälleen? kuka sanoo hänelle: mitäs teet?

Bog silni srdžbu svoju ne opoziva: pred njim poniču saveznici Rahaba.

Hän on Jumala, hänen vihaansa ei yksikään aseta; hänen allensa pitää itsensä kumartaman ylpiätkin herrat.

Pa kako onda da njemu odgovorim, koju riječ da protiv njega izaberem?

Kuinka minun pitäisi häntä vastaaman, ja löytämän sanoja häntä vastaan?

I da sam u pravu, odvratio ne bih, u suca svojega milost bih molio.

Ehkä minulla vielä oikeus olis, niin en kuitenkaan taida minä häntä vastata; vaan täytyis oikeudessa rukoilla.

A kad bi se na zov moj i odazvao, vjerovao ne bih da on glas moj sluša.

Ja ehkä minä vielä häntä avuksihuutaisin, ja hän kuulis minua, niin en minä uskoisi, että hän kuultelis minun ääntäni;

Jer, za dlaku jednu on mene satire, bez razloga moje rane umnožava.

Sillä hän hän runtelee minun tuulispäällä, ja enentää minun haavani ilman syytä.

Ni časa jednoga predahnut' mi ne da, nego mene svakom gorčinom napaja!

Ei hän anna minun henkeni virota, vaan täyttää minun murheella.

Ako je na snagu - tÓa on je najjači! Ako je na pravdu - tko će njega na sud?

Jos joku tahtoo voimaa, katso, hän on voimallinen; jos joku tahtoo oikeutta, kuka todistaa minun kanssani?

Da sam i prav, usta bi me osudila, da sam i nevin, zlim bi me proglasila.

Jos minä sanoisin: minä olen oikia, niin minun suuni kuitenkin tuomitsee minun: eli minä olen vakaa, niin hän kuitenkin tekee minun pahaksi.

A jesam li nevin? Ni sam ne znam više, moj je život meni sasvim omrzao!

Ehkä minä vielä vakaa olisin, niin en minä kuitenkaan tunne itsiäni; vaan minä suutun eIämääni.

Jer, to je svejedno; i zato ja kažem: nevina i grešnika on dokončava.

Se on se ainoa minkä minä sanonut olen, hän kadottaa hyvän ja jumalattoman.

I bič smrtni kad bi odjednom ubijo ... ali on se ruga nevolji nevinih.

Kuin hän rupee lyömään, niin hän tappaa äkisti, ja pilkkaa viattomain kiusausta.

U zemlji predanoj u šake zlikovaca, on oči sucima njezinim zastire. Ako on to nije, tko je drugi onda?

Maa annetaan jumalattoman käsiin, hän peittää sen tuomarien kasvot: ellei se niin ole, kuinka se myös toisin on?

Od skoroteče su brži moji dani, bježe daleko, nigdje dobra ne videć.'

Minun päiväni ovat olleet nopiammat kuin juoksia: ne ovat paenneet, ja ei mitään hyvää nähneet.

K'o čamci od rogoza hitro promiču, k'o orao na plijen kada se zaleti.

Ne ovat pois menneet kuin joutuva haaksi, kuin kotka lentää rualle.

Kažem li: zaboravit ću jadikovku, razvedrit ću lice i veseo biti,

Koska minä ajattelen: minä unhotan valitukseni, ja muutan kasvoni ja virvoitan minuni:

od mojih me muka groza obuzima, jer znadem da me ti ne držiš nevinim.

Niin minä pelkään kaikkia minun kipujani, tietäen, ettes anna minun olla viatoinna.

Ako li sam grešan, tÓa čemu onda da zalud mučim sebe.

Jos olen jumalatoin, miksi minä nyt itsiäni hukkaan vaivaan?

Kad bih i sniježnicom sebe ja isprao, kad bih i lugom ruke svoje umio,

Vaikka minä pesisin itseni lumivedessä ja puhdistaisin käteni saippualla,

u veću bi me nečist opet gurnuo, i moje bi me se gnušale haljine!

Niin sinä kuitenkin pistäisit minun lokaan; ja minun vaatteeni olisivat minulle kauhistukseksi.

Nije čovjek k'o ja da se s njime pravdam i na sud da idem s njim se parničiti.

Sillä ei hän ole minun vertaiseni, jota minä vastata taidan, että me ynnä tulisimme oikeuden eteen.

Niti kakva suca ima među nama da ruke svoje stavi na nas dvojicu,

Ei ole joka meitä eroittaa, joka laskis kätensä meidän kahden välillemme.

da šibu njegovu od mene odmakne, da užas njegov mene više ne plaši!

Hän ottakoon vitsansa pois minusta, ja älköön hänen hirmuisuutensa peljättäkö minua;

Govorit ću ipak bez ikakva straha, jer ja nisam takav u svojim očima!

Että minä puhuisin ja en pelkäisi häntä; sillä en minä mitään kanssani tiedä.