Job 10

Kad mi je duši život omrznuo, nek' mi tužaljka poteče slobodno, zborit ću u gorčini duše svoje.

Minun sieluni suuttuu elämästä; minun valitukseni minusta annan minä olla ja puhun sieluni murheessa.

Reću ću Bogu: Nemoj me osudit! Kaži mi zašto se na me obaraš.

Sanon Jumalalle: älä minua tuomitse: anna minun tietää, minkätähden sinä riitelet minun kanssani.

TÓa što od toga imaš da me tlačiš, da djelo ruku svojih zabacuješ, da pomažeš namjerama opakih?

Onko sinulla ilo siitä, ettäs väkivaltaa teet, ja hylkäät minun, joka käsialas olen, ja annat jumalattomain aivoitukset kunniaan tulla?

Jesu li u tebe oči tjelesne? Zar ti vidiš kao što čovjek vidi?

Onko sinulla lihalliset silmät? eli katsotkos niinkuin ihminen katsoo?

Zar su ti dani k'o dani smrtnika a kao ljudski vijek tvoje godine?

Onko sinun päiväs niinkuin ihmisen päivät? eli vuotes niinkuin ihmisen vuodet?

Zbog čega krivnju moju istražuješ i grijehe moje hoćeš razotkriti,

Ettäs kysyt minun vääryyttäni, ja tutkit pahaa tekoani,

kad znadeš dobro da sam nedužan, da ruci tvojoj izmaknut ne mogu?

Vaikka tiedät, etten minä ole jumalatoin; ehkei yhtään ole, joka taitaa sinun kädestäs vapauttaa.

Tvoje me ruke sazdaše, stvoriše, zašto da me sada opet raščiniš!

Sinun kätes ovat minun valmistaneet ja tehneet minun kaikki ympäri, ja sinä tahdot hukuttaa minun?

Sjeti se, k'o glinu si me sazdao i u prah ćeš me ponovo vratiti.

Muista siis, että olet minun tehnyt niinkuin saven, ja annat minun tulla maaksi jälleen.

Nisi li mene k'o mlijeko ulio i učinio da se k'o sir zgrušam?

Etkös minua ole lypsänyt kuin rieskaa, ja antanut minun juosta niinkuin juustoa?

Kožom si me i mesom odjenuo, kostima si me spleo i žilama.

Sinä olet minun puettanut nahalla ja lihalla: luilla ja suonilla olet sinä minun peittänyt.

S milošću si mi život darovao, brižljivo si nad mojim bdio dahom.

Elämän ja hyvän työn olet sinä minulle osoittanut, ja sinun katsomises minun henkeni kätkee.

Al' u svom srcu ovo si sakrio, znam da je tvoja to bila namjera:

Ja vaikka sinä nämät salaat sydämessäs, niin minä tiedän sen kuitenkin, ettäs sen muistat,

da paziš budno hoću li zgriješiti i da mi grijeh ne prođe nekažnjeno.

Jos minä pahaa teen, niin sinä kohta havaitset, ja et jätä minun pahaa tekoani rankaisemata.

Ako sam grešan, onda teško meni, ako li sam prav, glavu ne smijem dići - shrvan sramotom, nesrećom napojen!

Jos minä olen jumalatoin, voi minua! jos minä olen hurskas, niin en minä kuitenkaan uskalla nostaa ylös päätäni. Minä olen täynnä ylönkatsetta, katsos minun viheliäisyyttäni.

Ispravim li se, k'o lav me nagoniš, snagu svoju okušavaš na meni,

Noustessa sinä ajat minua takaa niinkuin jalopeura, ja taas ihmeellisesti minun kanssani menettelet.

optužbe nove na mene podižeš, jarošću većom na mene usplamtiš i sa svježim se četama obaraš.

Sinä uudistat todistukses minua vastaan, ja vihastut kovin minun päälleni. Minua vaivaa yksi toisensa jälkeen niinkuin sota.

Iz utrobe što si me izvukao? O, što ne umrijeh: vidjeli me ne bi,

Miksis minun annoit lähteä äitini kohdusta? jospa minä olisin kuollut, ettei yksikään silmä olisi minua nähnyt!

bio bih k'o da me ni bilo nije, iz utrobe u grob bi me stavili.

Niin minä olisin kuin en olisikaan ollut, kannettu äitini kohdusta hautaan.

Mog su života dani tako kratki! Pusti me da se još malo veselim

Eikö minun ikäni lyhyt ole? Lakkaa ja päästä minua, ja luovu minusta, että minä vähänkin virvoitusta saisin,

prije nego ću na put bez povratka, u zemlju tame, zemlju sjene smrtne,

Ennenkuin minä menen, enkä palaja, pimeyden ja kuolon varjon maalle,

u zemlju tmine guste i meteža, gdje je svjetlost slična noći najcrnjoj."

Joka on pimeyden maa ja synkiä kuolon varjo, jossa ei yhtään järjestystä ole, joka paisteessansa on niinkuin synkeys.