Job 30

MAS ahora los más mozos de días que yo, se ríen de mí; Cuyos padres yo desdeñara ponerlos con los perros de mi ganado.

Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;

Porque ¿para qué yo habría menester la fuerza de sus manos, En los cuales había perecido con el tiempo?

Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;

Por causa de la pobreza y del hambre andaban solos; Huían á la soledad, á lugar tenebroso, asolado y desierto.

Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,

Que cogían malvas entre los arbustos, Y raíces de enebro para calentarse.

Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:

Eran echados de entre las gentes, Y todos les daban grita como al ladrón.

He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.

Habitaban en las barrancas de los arroyos, En las cavernas de la tierra, y en las rocas.

He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.

Bramaban entre las matas, Y se reunían debajo de las espinas.

Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,

Hijos de viles, y hombres sin nombre, Más bajos que la misma tierra.

Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.

Y ahora yo soy su canción, Y he sido hecho su refrán.

Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.

Abomínanme, aléjanse de mí, Y aun de mi rostro no detuvieron su saliva.

He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.

Porque Dios desató mi cuerda, y me afligió, Por eso se desenfrenaron delante de mi rostro.

Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.

Á la mano derecha se levantaron los jóvenes; Empujaron mis pies, Y sentaron contra mí las vías de su ruina.

Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.

Mi senda desbarataron, Aprovecháronse de mi quebrantamiento, Contra los cuales no hubo ayudador.

He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.

Vinieron como por portillo ancho, Revolviéronse á mi calamidad.

He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.

Hanse revuelto turbaciones sobre mí; Combatieron como viento mi alma, Y mi salud pasó como nube

Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.

Y ahora mi alma está derramada en mí; Días de aflicción me han aprehendido.

Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.

De noche taladra sobre mí mis huesos, Y mis pulsos no reposan.

Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.

Con la grande copia de materia mi vestidura está demudada; Cíñeme como el cuello de mi túnica.

Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.

Derribóme en el lodo, Y soy semejante al polvo y á la ceniza.

Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.

Clamo á ti, y no me oyes; Preséntome, y no me atiendes.

Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.

Haste tornado cruel para mí: Con la fortaleza de tu mano me amenazas.

Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.

Levantásteme, é hicísteme cabalgar sobre el viento, Y disolviste mi sustancia.

Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.

Porque yo conozco que me reduces á la muerte; Y á la casa determinada á todo viviente.

Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.

Mas él no extenderá la mano contra el sepulcro; ¿Clamarán los sepultados cuando él los quebrantare?

Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.

¿No lloré yo al afligido? Y mi alma ¿no se entristeció sobre el menesteroso?

Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.

Cuando esperaba yo el bien, entonces vino el mal; Y cuando esperaba luz, la oscuridad vino.

Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.

Mis entrañas hierven, y no reposan; Días de aflicción me han sobrecogido.

Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.

Denegrido ando, y no por el sol: Levantádome he en la congregación, y clamado.

Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.

He venido á ser hermano de los dragones, Y compañero de los búhos.

Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.

Mi piel está denegrida sobre mí, Y mis huesos se secaron con ardentía.

Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.

Y hase tornado mi arpa en luto, Y mi órgano en voz de lamentadores.

Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.