Job 29

Y VOLVIÓ Job á tomar su propósito, y dijo:

Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:

¡Quién me tornase como en los meses pasados, Como en los días que Dios me guardaba,

Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,

Cuando hacía resplandecer su candela sobre mi cabeza, Á la luz de la cual yo caminaba en la oscuridad;

Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,

Como fué en los días de mi mocedad, Cuando el secreto de Dios estaba en mi tienda;

Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;

Cuando aún el Omnipotente estaba conmigo, Y mis hijos alrededor de mi;

Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;

Cuando lavaba yo mis caminos con manteca, Y la piedra me derramaba ríos de aceite!

Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;

Cuando salía á la puerta á juicio, Y en la plaza hacía preparar mi asiento,

Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;

Los mozos me veían, y se escondían; Y los viejos se levantaban, y estaban en pie;

Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,

Los príncipes detenían sus palabras, Ponían la mano sobre su boca;

Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,

La voz de los principales se ocultaba, Y su lengua se pegaba á su paladar:

Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.

Cuando los oídos que me oían, me llamaban bienaventurado, Y los ojos que me veían, me daban testimonio:

Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.

Porque libraba al pobre que gritaba, Y al huérfano que carecía de ayudador.

Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.

La bendición del que se iba á perder venía sobre mí; Y al corazón de la viuda daba alegría.

Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.

Vestíame de justicia, y ella me vestía como un manto; Y mi toca era juicio.

Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.

Yo era ojos al ciego, Y pies al cojo.

Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.

Á los menesterosos era padre; Y de la causa que no entendía, me informaba con diligencia:

Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.

Y quebraba los colmillos del inicuo, Y de sus dientes hacía soltar la presa.

Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,

Y decía yo: En mi nido moriré, Y como arena multiplicaré días.

Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.

Mi raíz estaba abierta junto á las aguas, Y en mis ramas permanecía el rocío.

Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.

Mi honra se renovaba en mí, Y mi arco se corroboraba en mi mano.

Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.

Oíanme, y esperaban; Y callaban á mi consejo.

He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.

Tras mi palabra no replicaban, Y mi razón destilaba sobre ellos.

Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.

Y esperábanme como á la lluvia, Y abrían su boca como á la lluvia tardía.

He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.

Si me reía con ellos, no lo creían: Y no abatían la luz de mi rostro.

Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.

Calificaba yo el camino de ellos, y sentábame en cabecera; Y moraba como rey en el ejército, Como el que consuela llorosos.

Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.