Proverbs 26

Som sne om sommeren og som regn i høsttiden, slik høver ære for en dåre.

Niinkuin lumi suvella ja sede elonaikana, niin ei sovi tyhmälle kunnia.

Som spurven i fart, som svalen i flukt, slik er det med en uforskyldt forbannelse - den rammer ikke.

Niinkuin lintu menee pois, ja pääskynen lentää, niin ei sovi salvaa kirous ilman syytä.

Svepe for hesten, tømme for asenet, og kjepp for dårers rygg!

Hevoselle ruoska ja aasille ohjat, ja hullulle vitsa selkään.

Svar ikke dåren efter hans dårskap, forat du ikke selv skal bli ham lik!

Älä vastaa tyhmää hänen tyhmyytensä jälkeen, ettes myös sinä hänen kaltaiseksensa tulisi.

Svar dåren efter hans dårskap, forat han ikke skal bli vis i egne øine!

Vastaa tyhmää hänen tyhmyytensä jälkeen, ettei hän näkyisi viisaaksi silmissänsä.

Den som sender bud med en dåre, han hugger føttene av sig, han må tåle slem medfart.

Joka tyhmäin sanansaattajain kautta asian toimittaa, hän on niinkuin rampa jaloista, ja saa vahingon.

Visne henger benene på den lamme og likeså ordsprog i munnen på dårer.

Niinkuin nilkku voi hypätä, niin tyhmä taitaa puhua viisaudesta.

Lik den som legger sten i slyngen, er den som gir en dåre ære.

Joka tyhmälle taritsee kunniaa, on niinkuin joku heittäisi kalliin kiven kiviroukkioon.

Som en torn i en drukken manns hånd, slik er et ordsprog i dårers munn.

Sananlasku on tyhmäin suussa niinkuin orjantappura, joka juopuneen käsiin pistelee.

En mester får alt i stand, men den som leier en dåre, er lik den som leier en som går forbi.

Taitava ihminen tekee kappaleen oikein; vaan joka taitamattoman palkkaa, hän sen turmelee.

Lik hunden som vender tilbake til sitt eget spy, er en dåre som kommer igjen med sin dårskap.

Niinkuin koira syö oksennuksensa, niin on hullu joka hulluutensa kertoo.

Ser du en mann som er vis i egne øine - det er mere håp for dåren enn for ham.

Koskas näet jonkun, joka luulee itsensä viisaaksi, enempi on silloin toivoa tyhmästä kuin hänestä.

Den late sier: Det er en løve på veien, en løve i gatene.

Laiska sanoo: nuori jalopeura on tiellä, ja jalopeura kujalla.

Døren dreier sig på sitt hengsel, og den late snur sig på sitt leie.

Laiska kääntelee itsiänsä vuoteella niinkuin ovi saranassa.

Den late stikker sin hånd fatet; han gider ikke føre den tilbake til sin munn.

Laiska panee kätensä poveensa: ja se tulee hänelle työlääksi saattaa suuhunsa jälleen.

Den late er visere i egne øine enn syv som svarer med forstand.

Laiska luulee itsensä viisaammaksi kuin seitsemän, jotka hyviä tapoja opettavat.

Lik den som tar fatt i øret på en hund som løper forbi, er den som lar sig egge til vrede over en trette som ikke kommer ham ved.

Joka käy ohitse ja sekoittaa itsensä muiden riitoihin, hän on senkaltainen, joka koiraa korvista vetää.

Lik en gal mann som kaster ut brandpiler og skyter og dreper,

Niinkuin se, joka salaa ampuu, tarkoittaa joutsella ja tappaa,

er en mann som har sveket sin venn og så sier: Jeg spøker jo bare!

Niin on petollinen ihminen hänen lähimmäisillensä, ja sanoo: leikillä minä sen tein.

Når det er forbi med veden, slukner ilden, og når det ingen øretuter er, stilles trette.

Kuin halot loppuvat, niin tuli sammuu, ja kuin kielikellot pannaan pois, niin riidat lakkaavat.

Som kull blir til glør, og som ved nærer ild, slik voldes kiv av en trettekjær mann.

Niinkuin hiilet tuleen, ja puut liekkiin, niin riitainen ihminen saattaa metelin.

En øretuters ord er som velsmakende retter, og de trenger ned i hjertets indre.

Panettelian sanat ovat niinkuin haavat, ja käyvät läpi sydämen.

Lik et lerkar som er overdratt med bly-glette, er brennende leber sammen med et ondt hjerte.

Viekas kieli ja paha sydän on niinkuin saviastia hopian savulla juotettu.

Med sine leber skaper den hatefulle sig til, men i sitt indre gjemmer han svik.

Vihamien teeskelee itsensä toisin puheellansa; mutta petos on hänen sydämessänsä.

Når han gjør sin røst blid, så tro ham ikke! For der er syv vederstyggeligheter i hans hjerte.

Kuin hän liehakoitsee makeilla puheillansa, niin älä usko häntä; sillä seitsemän kauhistusta on hänen sydämessänsä.

Den hatefulle skjuler sig i svik, men hans ondskap blir åpenbar i forsamlingen.

Joka pitää salavihaa, tehdäksensä vahinkoa, hänen pahuutensa tulee ilmi kokouksissa.

Den som graver en grav, skal falle i den, og den som velter en sten op, på ham skal den rulle tilbake.

Joka kuopan kaivaa, hän lankee siihen, ja joka kiven vierittää, se kierittää sen itse päällensä.

En løgnaktig tunge hater dem som den har knust, og en falsk munn volder fall.

Petollinen kieli vihaa rangaistusta, ja suu, joka myötäkielin puhuu, saattaa kadotukseen.