Job 30

E ora servo di zimbello a dei più giovani di me, i cui padri non mi sarei degnato di mettere fra i cani del mio gregge!

Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;

E a che m’avrebbe servito la forza delle lor mani? Gente incapace a raggiungere l’età matura,

Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;

smunta dalla miseria e dalla fame, ridotta a brucare il deserto, la terra da tempo nuda e desolata,

Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,

strappando erba salsa presso ai cespugli, ed avendo per pane radici di ginestra.

Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:

Sono scacciati di mezzo agli uomini, grida lor dietro la gente come dietro al ladro,

He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.

abitano in burroni orrendi, nelle caverne della terra e fra le rocce;

He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.

ragliano fra i cespugli, si sdraiano alla rinfusa sotto i rovi;

Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,

gente da nulla, razza senza nome, cacciata via dal paese a bastonate.

Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.

E ora io sono il tema delle loro canzoni, il soggetto dei loro discorsi.

Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.

Mi aborrono, mi fuggono, non si trattengono dallo sputarmi in faccia.

He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.

Non han più ritegno, m’umiliano, rompono ogni freno in mia presenza.

Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.

Questa genia si leva alla mia destra, m’incalzano, e si appianano le vie contro di me per distruggermi.

Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.

Hanno sovvertito il mio cammino, lavorano alla mia ruina, essi che nessuno vorrebbe soccorrere!

He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.

S’avanzano come per un’ampia breccia, si precipitano innanzi in mezzo alle ruine.

He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.

Terrori mi si rovesciano addosso; l’onor mio è portato via come dal vento, è passata come una nube la mia felicità.

Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.

E ora l’anima mia si strugge in me, m’hanno còlto i giorni dell’afflizione.

Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.

La notte mi trafigge, mi stacca l’ossa, e i dolori che mi rodono non hanno posa.

Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.

Per la gran violenza del mio male la mia veste si sforma, mi si serra addosso come la tunica.

Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.

Iddio m’ha gettato nel fango, e rassomiglio alla polvere e alla cenere.

Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.

Io grido a te, e tu non mi rispondi; ti sto dinanzi, e tu mi stai a considerare!

Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.

Ti sei mutato in nemico crudele verso di me; mi perseguiti con la potenza della tua mano.

Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.

Mi levi per aria, mi fai portar via dal vento, e mi annienti nella tempesta.

Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.

Giacché, lo so, tu mi meni alla morte, alla casa di convegno di tutti i viventi.

Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.

Ma chi sta per perire non protende la mano? e nell’angoscia sua non grida al soccorso?

Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.

Non piangevo io forse per chi era nell’avversità? l’anima mia non era ella angustiata per il povero?

Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.

Speravo il bene, ed è venuto il male; aspettavo la luce, ed è venuta l’oscurità!

Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.

Le mie viscere bollono e non hanno requie, son venuti per me giorni d’afflizione.

Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.

Me ne vo tutto annerito, ma non dal sole; mi levo in mezzo alla raunanza, e grido aiuto;

Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.

son diventato fratello degli sciacalli, compagno degli struzzi.

Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.

La mia pelle è nera, e cade a pezzi; le mie ossa son calcinate dall’arsura.

Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.

La mia cetra non dà più che accenti di lutto, e la mia zampogna voce di pianto.

Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.