Job 19

Mutta Job vastasi ja sanoi:

Felele pedig Jób, és monda:

Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?

Meddig búsítjátok még a lelkemet, és kínoztok engem beszéddel?

Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.

Tízszer is meggyaláztatok már engem; nem pirultok, hogy így erősködtök ellenem?

Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.

Még ha csakugyan tévedtem is, tévedésem énmagamra hárul.

Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.

Avagy csakugyan pöffeszkedni akartok ellenem, és feddődni az én gyalázatom felett?

Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.

Tudjátok meg hát, hogy Isten alázott meg engem, és az ő hálójával ő vett engem körül.

Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.

Ímé, kiáltozom az erőszak miatt, de meg nem hallgattatom, segélyért kiáltok, de nincsen igazság.

Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.

Utamat úgy elgátolta, hogy nem mehetek át rajta, és az én ösvényemre sötétséget vetett.

Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.

Tisztességemből kivetkőztetett, és fejemnek koronáját elvevé.

Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.

Megronta köröskörül, hogy elveszszek, és reménységemet, mint a fát, letördelé.

Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.

Felgerjesztette haragját ellenem, és úgy bánt velem, mint ellenségeivel.

Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.

Seregei együtt jövének be és utat csinálnak ellenem, és az én sátorom mellett táboroznak.

Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.

Atyámfiait távol űzé mellőlem, barátaim egészen elidegenedtek tőlem.

Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.

Rokonaim visszahúzódtak, ismerőseim pedig elfelejtkeznek rólam.

Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.

Házam zsellérei és szolgálóim idegennek tartanak engem, jövevény lettem előttök.

Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.

Ha a szolgámat kiáltom, nem felel, még ha könyörgök is néki.

Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.

Lehelletem idegenné lett házastársam előtt, s könyörgésem az én ágyékom magzatai előtt.

Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.

Még a kisdedek is megvetnek engem, ha fölkelek, ellenem szólnak nékem.

Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.

Megútált minden meghitt emberem; a kiket szerettem, azok is ellenem fordultak.

Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.

Bőrömhöz és húsomhoz ragadt az én csontom, csak fogam húsával menekültem meg.

Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!

Könyörüljetek rajtam, könyörüljetek rajtam, oh ti barátaim, mert az Isten keze érintett engem!

Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?

Miért üldöztök engem úgy, mint az Isten, és mért nem elégesztek meg a testemmel?

Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!

Oh, vajha az én beszédeim leirattatnának, oh, vajha könyvbe feljegyeztetnének!

Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.

Vasvesszővel és ónnal örökre kősziklába metszetnének!

Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.

Mert én tudom, hogy az én megváltóm él, és utoljára az én porom felett megáll.

Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.

És miután ezt a bőrömet megrágják, testem nélkül látom meg az Istent.

Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.

A kit magam látok meg magamnak; az én szemeim látják meg, nem más. Az én veséim megemésztettek én bennem;

Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.

Mert ezt mondjátok: Hogyan fogjuk őt üldözni! *látva,* hogy a dolog gyökere én bennem rejlik.

Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.

Féljetek a fegyvertől, mert a fegyver a bűnök miatt való büntetés, hogy megtudjátok, hogy van ítélet!