Job 30

Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;

Et maintenant!... je suis la risée de plus jeunes que moi, De ceux dont je dédaignais de mettre les pères Parmi les chiens de mon troupeau.

Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;

Mais à quoi me servirait la force de leurs mains? Ils sont incapables d'atteindre la vieillesse.

Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,

Desséchés par la misère et la faim, Ils fuient dans les lieux arides, Depuis longtemps abandonnés et déserts;

Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:

Ils arrachent près des arbrisseaux les herbes sauvages, Et ils n'ont pour pain que la racine des genêts.

He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.

On les chasse du milieu des hommes, On crie après eux comme après des voleurs.

He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.

Ils habitent dans d'affreuses vallées, Dans les cavernes de la terre et dans les rochers;

Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,

Ils hurlent parmi les buissons, Ils se rassemblent sous les ronces.

Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.

Etres vils et méprisés, On les repousse du pays.

Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.

Et maintenant, je suis l'objet de leurs chansons, Je suis en butte à leurs propos.

He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.

Ils ont horreur de moi, ils se détournent, Ils me crachent au visage.

Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.

Ils n'ont plus de retenue et ils m'humilient, Ils rejettent tout frein devant moi.

Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.

Ces misérables se lèvent à ma droite et me poussent les pieds, Ils se fraient contre moi des sentiers pour ma ruine;

He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.

Ils détruisent mon propre sentier et travaillent à ma perte, Eux à qui personne ne viendrait en aide;

He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.

Ils arrivent comme par une large brèche, Ils se précipitent sous les craquements.

Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.

Les terreurs m'assiègent; Ma gloire est emportée comme par le vent, Mon bonheur a passé comme un nuage.

Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.

Et maintenant, mon âme s'épanche en mon sein, Les jours de la souffrance m'ont saisi.

Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.

La nuit me perce et m'arrache les os, La douleur qui me ronge ne se donne aucun repos,

Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.

Par la violence du mal mon vêtement perd sa forme, Il se colle à mon corps comme ma tunique.

Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.

Dieu m'a jeté dans la boue, Et je ressemble à la poussière et à la cendre.

Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.

Je crie vers toi, et tu ne me réponds pas; Je me tiens debout, et tu me lances ton regard.

Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.

Tu deviens cruel contre moi, Tu me combats avec la force de ta main.

Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.

Tu me soulèves, tu me fais voler au-dessus du vent, Et tu m'anéantis au bruit de la tempête.

Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.

Car, je le sais, tu me mènes à la mort, Au rendez-vous de tous les vivants.

Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.

Mais celui qui va périr n'étend-il pas les mains? Celui qui est dans le malheur n'implore-t-il pas du secours?

Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.

N'avais-je pas des larmes pour l'infortuné? Mon coeur n'avait-il pas pitié de l'indigent?

Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.

J'attendais le bonheur, et le malheur est arrivé; J'espérais la lumière, et les ténèbres sont venues.

Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.

Mes entrailles bouillonnent sans relâche, Les jours de la calamité m'ont surpris.

Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.

Je marche noirci, mais non par le soleil; Je me lève en pleine assemblée, et je crie.

Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.

Je suis devenu le frère des chacals, Le compagnon des autruches.

Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.

Ma peau noircit et tombe, Mes os brûlent et se dessèchent.

Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.

Ma harpe n'est plus qu'un instrument de deuil, Et mon chalumeau ne peut rendre que des sons plaintifs.