Job 30

Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;

"A sada, gle, podruguju se mnome ljudi po ljetima mlađi od mene kojih oce ne bih bio metnuo ni s ovčarskim psima stada svojega.

Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;

Ta što će mi jakost ruku njihovih kad im muževna ponestane snaga ispijena glađu i oskudicom.

Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,

Glodali su u pustinji korijenje i čestar opustjelih ruševina.

Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:

Lobodu su i s grmlja lišće brali, kao kruh jeli korijenje žukino.

He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.

Od društva ljudskog oni su prognani, za njima viču k'o za lopovima.

He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.

Živjeli su po strašnim jarugama, po spiljama i u raspuklinama.

Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,

Urlik im se iz šikarja dizao; po trnjacima ležahu stisnuti.

Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.

Sinovi bezvrijednih, soj bezimenih, bičevima su iz zemlje prognani.

Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.

Rugalicom sam postao takvima i njima sada služim kao priča!

He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.

Gnušaju me se i bježe od mene, ne ustežu se pljunut' mi u lice.

Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.

I jer On luk mi slomi i satrije me, iz usta svojih izbaciše uzdu.

Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.

S desne moje strane rulja ustaje, noge moje u bijeg oni tjeraju, put propasti prema meni nasiplju.

He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.

Stazu mi ruše da bi me satrli, napadaju i ne brani im nitko,

He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.

prolomom oni širokim naviru i kotrljaju se poput oluje.

Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.

Strahote sve se okreću na mene, mojeg ugleda kao vjetra nesta, poput oblaka iščeznu spasenje.

Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.

Duša se moja rasipa u meni, dani nevolje na me se srušili.

Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.

Noću probada bolest kosti moje, ne počivaju boli što me glođu.

Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.

Muka mi je i halju nagrdila i stegla me k'o ovratnik odjeće.

Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.

U blato me je oborila dolje, gle, postao sam k'o prah i pepeo.

Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.

K Tebi vičem, al' Ti ne odgovaraš; pred Tobom stojim, al' Ti i ne mariš.

Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.

Prema meni postao si okrutan; rukom preteškom na me se obaraš.

Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.

U vihor me dižeš, nosiš me njime, u vrtlogu me olujnom kovitlaš.

Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.

Da, znadem da si me smrti predao, saborištu zajedničkom svih živih.

Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.

Al' ne pruža li ruku utopljenik, ne viče li kad padne u nevolju?

Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.

Ne zaplakah li nad nevoljnicima, ne sažalje mi duša siromaha?

Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.

Sreći se nadah, a dođe nesreća; svjetlost čekah, a gle, zavi me tama.

Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.

Utroba vri u meni bez prestanka, svaki dan nove patnje mi donosi.

Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.

Smrknut idem, al' nitko me ne tješi; ustajem u zboru - da bih kriknuo.

Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.

Sa šakalima sam se zbratimio i nojevima postao sam drugom.

Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.

Na meni sva je koža pocrnjela, i kosti mi je sažgala ognjica.

Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.

Tužaljka mi je ugodila harfu, svirala mi glas narikača ima.