Job 30

"A sada, gle, podruguju se mnome ljudi po ljetima mlađi od mene kojih oce ne bih bio metnuo ni s ovčarskim psima stada svojega.

Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;

Ta što će mi jakost ruku njihovih kad im muževna ponestane snaga ispijena glađu i oskudicom.

Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;

Glodali su u pustinji korijenje i čestar opustjelih ruševina.

Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,

Lobodu su i s grmlja lišće brali, kao kruh jeli korijenje žukino.

Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:

Od društva ljudskog oni su prognani, za njima viču k'o za lopovima.

He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.

Živjeli su po strašnim jarugama, po spiljama i u raspuklinama.

He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.

Urlik im se iz šikarja dizao; po trnjacima ležahu stisnuti.

Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,

Sinovi bezvrijednih, soj bezimenih, bičevima su iz zemlje prognani.

Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.

Rugalicom sam postao takvima i njima sada služim kao priča!

Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.

Gnušaju me se i bježe od mene, ne ustežu se pljunut' mi u lice.

He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.

I jer On luk mi slomi i satrije me, iz usta svojih izbaciše uzdu.

Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.

S desne moje strane rulja ustaje, noge moje u bijeg oni tjeraju, put propasti prema meni nasiplju.

Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.

Stazu mi ruše da bi me satrli, napadaju i ne brani im nitko,

He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.

prolomom oni širokim naviru i kotrljaju se poput oluje.

He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.

Strahote sve se okreću na mene, mojeg ugleda kao vjetra nesta, poput oblaka iščeznu spasenje.

Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.

Duša se moja rasipa u meni, dani nevolje na me se srušili.

Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.

Noću probada bolest kosti moje, ne počivaju boli što me glođu.

Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.

Muka mi je i halju nagrdila i stegla me k'o ovratnik odjeće.

Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.

U blato me je oborila dolje, gle, postao sam k'o prah i pepeo.

Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.

K Tebi vičem, al' Ti ne odgovaraš; pred Tobom stojim, al' Ti i ne mariš.

Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.

Prema meni postao si okrutan; rukom preteškom na me se obaraš.

Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.

U vihor me dižeš, nosiš me njime, u vrtlogu me olujnom kovitlaš.

Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.

Da, znadem da si me smrti predao, saborištu zajedničkom svih živih.

Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.

Al' ne pruža li ruku utopljenik, ne viče li kad padne u nevolju?

Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.

Ne zaplakah li nad nevoljnicima, ne sažalje mi duša siromaha?

Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.

Sreći se nadah, a dođe nesreća; svjetlost čekah, a gle, zavi me tama.

Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.

Utroba vri u meni bez prestanka, svaki dan nove patnje mi donosi.

Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.

Smrknut idem, al' nitko me ne tješi; ustajem u zboru - da bih kriknuo.

Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.

Sa šakalima sam se zbratimio i nojevima postao sam drugom.

Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.

Na meni sva je koža pocrnjela, i kosti mi je sažgala ognjica.

Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.

Tužaljka mi je ugodila harfu, svirala mi glas narikača ima.

Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.