Job 19

Därefter tog Job till orda och sade:

Mutta Job vastasi ja sanoi:

 Huru länge skolen I bedröva min själ  och krossa mig sönder med edra ord?

Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?

 Tio gånger haven I nu talat smädligt mot mig  och kränkt mig utan all försyn.

Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.

 Om så är, att jag verkligen har farit vilse,  då är förvillelsen min egen sak.

Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.

 Men viljen I ändå verkligen förhäva eder mot mig,  och påstån I att smäleken har drabbat mig med skäl,

Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.

 så veten fastmer att Gud har gjort mig orätt  och att han har omsnärjt mig med sitt nät.

Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.

 Se, jag klagar över våld, men får intet svar;  jag ropar, men får icke rätt.

Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.

 Min väg har han iat, så att jag ej kommer fram,  och över mina stigar breder han mörker.

Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.

 Min ära har han avklätt mig,  och från mitt huvud har han tagit bort kronan.

Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.

 Från alla sidor bryter han ned mig, så att jag förgås;  han rycker upp mitt hopp, såsom vore det ett träd.

Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.

 Sin vrede låter han brinna mot mig  och aktar mig såsom sina ovänners like.

Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.

 Hans skaror draga samlade fram  och bereda sig väg till anfall mot mig;  de lägra sig runt omkring min hydda.

Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.

 Långt bort ifrån mig har han drivit mina fränder;  mina bekanta äro idel främlingar mot mig.

Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.

 Mina närmaste hava dragit sig undan,  och mina förtrogna hava förgätit mig.

Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.

 Mitt husfolk och mina tjänstekvinnor akta mig såsom främling;  en främmande man har jag blivit i deras ögon.

Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.

 Kallar jag på min tjänare, så svarar han icke;  ödmjukt måste jag bönfalla hos honom.

Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.

 Min andedräkt är vidrig för min hustru,  jag väcker leda hos min moders barn.

Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.

 Till och med de små barnen visa mig förakt;  så snart jag står upp, tala de ohöviskt emot mig.

Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.

 Ja, en styggelse är jag för alla dem jag umgicks med;  de som voro mig kärast hava vänt sig emot mig.

Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.

 Benen i min kropp tränga ut i hud och hull;  knappt tandköttet har jag fått behålla kvar.

Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.

 Haven misskund, haven misskund med mig, I mina vänner,  då nu Guds hand så har hemsökt mig.

Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!

 Varför skolen I förfölja mig, I såsom Gud,  och aldrig bliva mätta av mitt kött?

Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?

 Ack att mina ord skreves upp,  ack att de bleve upptecknade i en bok,

Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!

 ja, bleve med ett stift av järn och med bly  för evig tid inpräglade i klippan!

Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.

 Dock, jag vet att min förlossare lever,  och att han till slut skall stå fram över stoftet.

Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.

 Och sedan denna min sargade hud är borta,  skall jag fri ifrån mitt kött få skåda Gud.

Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.

 Ja, honom skall jag få skåda, mig till hjälp,  för mina ögon skall jag se honom, ej såsom en främling;  därefter trånar jag i mitt innersta.

Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.

 Men när I tänken: »huru skola vi icke ansätta honom!»  -- såsom vore skulden att finna hos mig --

Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.

 då mån I taga eder till vara för svärdet,  ty vreden hör till de synder som straffas med svärd;  så mån I då besinna att en dom skall komma.

Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.