Job 19

Mutta Job vastasi ja sanoi:

Da tok Job til orde og sa:

Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?

Hvor lenge vil I bedrøve min sjel og knuse mig med ord?

Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.

Det er nu tiende gang I håner mig og ikke skammer eder ved å krenke mig.

Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.

Har jeg virkelig faret vill, da blir min villfarelse min egen sak.

Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.

Vil I virkelig ophøie eder over mig og vise mig at min vanære har rammet mig med rette?

Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.

Så vit da at Gud har gjort mig urett og satt sitt garn omkring mig!

Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.

Se, jeg roper: Vold! - men jeg får intet svar; jeg skriker om hjelp, men det er ingen rett å få.

Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.

Min vei har han stengt, så jeg ikke kommer frem, og over mine stier legger han mørke.

Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.

Min ære har han avklædd mig og tatt bort kronen fra mitt hode.

Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.

Han bryter mig ned på alle kanter, så jeg går til grunne, og han rykker op mitt håp som et tre.

Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.

Han lar sin vrede brenne mot mig og akter mig som sin fiende.

Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.

Hans hærflokker kommer alle sammen og rydder sig vei mot mig, og de leirer sig rundt om mitt telt.

Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.

Mine brødre har han drevet langt bort fra mig, og mine kjenninger er blitt aldeles fremmede for mig.

Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.

Mine nærmeste holder sig borte, og mine kjente har glemt mig.

Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.

Mine husfolk og mine tjenestepiker akter mig for en fremmed; jeg er en utlending i deres øine.

Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.

Kaller jeg på min tjener, så svarer han ikke; med egen munn må jeg bønnfalle ham.

Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.

Min ånde er motbydelig for min hustru, og min vonde lukt for min mors sønner.

Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.

Endog barn forakter mig; vil jeg reise mig, så taler de mot mig.

Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.

Alle mine nærmeste venner avskyr mig, og de jeg elsket, har vendt sig mot mig.

Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.

Mine ben trenger ut gjennem min hud og mitt kjøtt, og bare tannhinnen er ennu urørt på mig.

Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!

Forbarm eder, forbarm eder over mig, I mine venner! For Guds hånd har rørt ved mig.

Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?

Hvorfor forfølger I mig likesom Gud og blir ikke mette av mitt kjøtt?

Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!

Men gid mine ord måtte bli opskrevet! Gid de måtte bli optegnet i en bok,

Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.

ja, med jerngriffel og bly for evig bli hugget inn i sten!

Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.

Men jeg - jeg vet min gjenløser lever, og som den siste skal han stå frem på støvet.

Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.

Og efterat denne min hud er blitt ødelagt, skal jeg ut fra mitt kjød skue Gud,

Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.

han som jeg skal skue, mig til gode, han som mine øine skal se og ikke nogen fremmed - mine nyrer tæres bort i mitt liv.

Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.

Når I sier: Hvor vi skal forfølge ham! - I har jo funnet skylden hos mig -

Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.

så frykt for sverdet! For vrede er en synd som er hjemfalt til sverd. Dette sier jeg forat I skal tenke på at det kommer en dom.