Job 30

Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;

Und nun lachen über mich Jüngere als ich an Jahren, deren Väter ich verschmähte, den Hunden meiner Herde beizugesellen.

Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;

Wozu sollte mir auch die Kraft ihrer Hände nützen? Die Rüstigkeit ist bei ihnen verschwunden.

Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,

Durch Mangel und Hunger abgezehrt, nagen sie das dürre Land ab, welches längst öde und verödet ist;

Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:

sie pflücken Salzkraut bei den Gesträuchen, und die Wurzel der Ginster ist ihre Speise.

He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.

Aus der Mitte der Menschen werden sie vertrieben; man schreit über sie wie über einen Dieb.

He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.

In grausigen Klüften müssen sie wohnen, in Erdlöchern und Felsenhöhlen.

Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,

Zwischen Gesträuchen kreischen sie, unter Dorngestrüpp sind sie hingestreckt.

Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.

Kinder von Verworfenen, ja, Kinder von Ehrlosen, sind sie hinausgepeitscht aus dem Lande!

Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.

Und nun bin ich ihr Spottlied geworden, und ward ihnen zum Gerede.

He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.

Sie verabscheuen mich, treten fern von mir weg, und sie verschonen mein Angesicht nicht mit Speichel.

Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.

Denn er hat meinen Strick gelöst und mich gebeugt: so lassen sie vor mir den Zügel schießen.

Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.

Zu meiner Rechten erhebt sich die Brut; sie stoßen meine Füße hinweg und bahnen wider mich ihre verderblichen Wege.

He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.

Sie zerstören meinen Pfad, befördern meinen Untergang, sie, die selbst hilflos sind.

He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.

Sie kommen wie durch einen weiten Riß, unter Gekrach wälzen sie sich heran. -

Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.

Schrecknisse haben sich gegen mich gekehrt; sie verfolgen wie der Wind meine Würde, und mein Heil ist vorübergezogen wie eine Wolke.

Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.

Und nun ergießt sich in mir meine Seele; Tage des Elends haben mich ergriffen.

Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.

Die Nacht durchbohrt meine Gebeine und löst sie von mir ab, und die an mir nagenden Schmerzen ruhen nicht.

Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.

Durch die Größe ihrer Kraft verändert sich mein Gewand, es umschließt mich wie der Halssaum meines Leibrocks.

Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.

Er hat mich in den Kot geworfen, und ich bin dem Staube und der Asche gleich geworden.

Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.

Ich schreie zu dir, und du antwortest mir nicht; ich stehe da, und du starrst mich an.

Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.

In einen Grausamen verwandelst du dich mir, mit der Stärke deiner Hand befeindest du mich.

Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.

Du hebst mich empor auf den Wind, du lässest mich dahinfahren und zerrinnen im Sturmgetöse.

Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.

Denn ich weiß es, du willst mich in den Tod zurückführen und in das Versammlungshaus aller Lebendigen.

Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.

Doch streckt man beim Sturze nicht die Hand aus, oder erhebt man bei seinem Untergang nicht darob ein Hülfsgeschrei?

Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.

Weinte ich denn nicht über den, der harte Tage hatte? war meine Seele nicht um den Dürftigen bekümmert?

Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.

Denn ich erwartete Gutes, und es kam Böses; und ich harrte auf Licht, und es kam Finsternis.

Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.

Meine Eingeweide wallen und ruhen nicht; Tage des Elends sind mir entgegengetreten.

Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.

Trauernd gehe ich einher, ohne Sonne; ich stehe auf in der Versammlung und schreie.

Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.

Ich bin ein Bruder geworden den Schakalen, und ein Genosse den Straußen.

Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.

Meine Haut ist schwarz geworden und löst sich von mir ab, und mein Gebein ist brennend vor Glut.

Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.

Und so ist meine Laute zur Trauerklage geworden, und meine Schalmei zur Stimme der Weinenden.