Job 30

Und nun lachen über mich Jüngere als ich an Jahren, deren Väter ich verschmähte, den Hunden meiner Herde beizugesellen.

Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;

Wozu sollte mir auch die Kraft ihrer Hände nützen? Die Rüstigkeit ist bei ihnen verschwunden.

Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;

Durch Mangel und Hunger abgezehrt, nagen sie das dürre Land ab, welches längst öde und verödet ist;

Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,

sie pflücken Salzkraut bei den Gesträuchen, und die Wurzel der Ginster ist ihre Speise.

Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:

Aus der Mitte der Menschen werden sie vertrieben; man schreit über sie wie über einen Dieb.

He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.

In grausigen Klüften müssen sie wohnen, in Erdlöchern und Felsenhöhlen.

He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.

Zwischen Gesträuchen kreischen sie, unter Dorngestrüpp sind sie hingestreckt.

Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,

Kinder von Verworfenen, ja, Kinder von Ehrlosen, sind sie hinausgepeitscht aus dem Lande!

Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.

Und nun bin ich ihr Spottlied geworden, und ward ihnen zum Gerede.

Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.

Sie verabscheuen mich, treten fern von mir weg, und sie verschonen mein Angesicht nicht mit Speichel.

He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.

Denn er hat meinen Strick gelöst und mich gebeugt: so lassen sie vor mir den Zügel schießen.

Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.

Zu meiner Rechten erhebt sich die Brut; sie stoßen meine Füße hinweg und bahnen wider mich ihre verderblichen Wege.

Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.

Sie zerstören meinen Pfad, befördern meinen Untergang, sie, die selbst hilflos sind.

He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.

Sie kommen wie durch einen weiten Riß, unter Gekrach wälzen sie sich heran. -

He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.

Schrecknisse haben sich gegen mich gekehrt; sie verfolgen wie der Wind meine Würde, und mein Heil ist vorübergezogen wie eine Wolke.

Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.

Und nun ergießt sich in mir meine Seele; Tage des Elends haben mich ergriffen.

Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.

Die Nacht durchbohrt meine Gebeine und löst sie von mir ab, und die an mir nagenden Schmerzen ruhen nicht.

Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.

Durch die Größe ihrer Kraft verändert sich mein Gewand, es umschließt mich wie der Halssaum meines Leibrocks.

Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.

Er hat mich in den Kot geworfen, und ich bin dem Staube und der Asche gleich geworden.

Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.

Ich schreie zu dir, und du antwortest mir nicht; ich stehe da, und du starrst mich an.

Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.

In einen Grausamen verwandelst du dich mir, mit der Stärke deiner Hand befeindest du mich.

Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.

Du hebst mich empor auf den Wind, du lässest mich dahinfahren und zerrinnen im Sturmgetöse.

Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.

Denn ich weiß es, du willst mich in den Tod zurückführen und in das Versammlungshaus aller Lebendigen.

Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.

Doch streckt man beim Sturze nicht die Hand aus, oder erhebt man bei seinem Untergang nicht darob ein Hülfsgeschrei?

Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.

Weinte ich denn nicht über den, der harte Tage hatte? war meine Seele nicht um den Dürftigen bekümmert?

Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.

Denn ich erwartete Gutes, und es kam Böses; und ich harrte auf Licht, und es kam Finsternis.

Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.

Meine Eingeweide wallen und ruhen nicht; Tage des Elends sind mir entgegengetreten.

Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.

Trauernd gehe ich einher, ohne Sonne; ich stehe auf in der Versammlung und schreie.

Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.

Ich bin ein Bruder geworden den Schakalen, und ein Genosse den Straußen.

Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.

Meine Haut ist schwarz geworden und löst sich von mir ab, und mein Gebein ist brennend vor Glut.

Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.

Und so ist meine Laute zur Trauerklage geworden, und meine Schalmei zur Stimme der Weinenden.

Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.