Job 30

Et maintenant!... je suis la risée de plus jeunes que moi, De ceux dont je dédaignais de mettre les pères Parmi les chiens de mon troupeau.

Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;

Mais à quoi me servirait la force de leurs mains? Ils sont incapables d'atteindre la vieillesse.

Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;

Desséchés par la misère et la faim, Ils fuient dans les lieux arides, Depuis longtemps abandonnés et déserts;

Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,

Ils arrachent près des arbrisseaux les herbes sauvages, Et ils n'ont pour pain que la racine des genêts.

Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:

On les chasse du milieu des hommes, On crie après eux comme après des voleurs.

He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.

Ils habitent dans d'affreuses vallées, Dans les cavernes de la terre et dans les rochers;

He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.

Ils hurlent parmi les buissons, Ils se rassemblent sous les ronces.

Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,

Etres vils et méprisés, On les repousse du pays.

Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.

Et maintenant, je suis l'objet de leurs chansons, Je suis en butte à leurs propos.

Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.

Ils ont horreur de moi, ils se détournent, Ils me crachent au visage.

He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.

Ils n'ont plus de retenue et ils m'humilient, Ils rejettent tout frein devant moi.

Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.

Ces misérables se lèvent à ma droite et me poussent les pieds, Ils se fraient contre moi des sentiers pour ma ruine;

Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.

Ils détruisent mon propre sentier et travaillent à ma perte, Eux à qui personne ne viendrait en aide;

He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.

Ils arrivent comme par une large brèche, Ils se précipitent sous les craquements.

He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.

Les terreurs m'assiègent; Ma gloire est emportée comme par le vent, Mon bonheur a passé comme un nuage.

Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.

Et maintenant, mon âme s'épanche en mon sein, Les jours de la souffrance m'ont saisi.

Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.

La nuit me perce et m'arrache les os, La douleur qui me ronge ne se donne aucun repos,

Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.

Par la violence du mal mon vêtement perd sa forme, Il se colle à mon corps comme ma tunique.

Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.

Dieu m'a jeté dans la boue, Et je ressemble à la poussière et à la cendre.

Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.

Je crie vers toi, et tu ne me réponds pas; Je me tiens debout, et tu me lances ton regard.

Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.

Tu deviens cruel contre moi, Tu me combats avec la force de ta main.

Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.

Tu me soulèves, tu me fais voler au-dessus du vent, Et tu m'anéantis au bruit de la tempête.

Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.

Car, je le sais, tu me mènes à la mort, Au rendez-vous de tous les vivants.

Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.

Mais celui qui va périr n'étend-il pas les mains? Celui qui est dans le malheur n'implore-t-il pas du secours?

Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.

N'avais-je pas des larmes pour l'infortuné? Mon coeur n'avait-il pas pitié de l'indigent?

Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.

J'attendais le bonheur, et le malheur est arrivé; J'espérais la lumière, et les ténèbres sont venues.

Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.

Mes entrailles bouillonnent sans relâche, Les jours de la calamité m'ont surpris.

Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.

Je marche noirci, mais non par le soleil; Je me lève en pleine assemblée, et je crie.

Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.

Je suis devenu le frère des chacals, Le compagnon des autruches.

Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.

Ma peau noircit et tombe, Mes os brûlent et se dessèchent.

Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.

Ma harpe n'est plus qu'un instrument de deuil, Et mon chalumeau ne peut rendre que des sons plaintifs.

Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.