Job 4

Ja Eliphas Temanilainen vastasi ja sanoi,

Tad prozbori Elifaz Temanac i reče:

Jos joku sinun kanssas rupeis puhumaan: mitämaks et sinä sitä kärsi; mutta kuka taitaa vaiti olla?

"Možeš li podnijeti da ti progovorim? Ali tko se može uzdržat' od riječi!

Katso, sinä olet monta neuvonut, ja vahvistanut väsyneitä käsiä.

Eto, mnoge ljude ti si poučio, okrijepio si iznemogle mišice;

Sinun puhees on ojentanut langenneita, ja vapisevaisia polvia vahvistanut.

riječju svojom klonule si pridizao, ojačavao si koljena klecava.

Mutta että se nyt tulee sinun päälles, niin sinä väsyit, ja että se lankesi sinun päälles, niin sinä peljästyit.

A kad tebe stiže, klonuo si duhom, na tebe kad pade, čitav si se smeo!

Tämäkö on sinun (Jumalan) pelkos, sinun uskallukses, sinun toivos ja sinun vakuutes?

Zar pobožnost tvoja nadu ti ne daje, neporočnost tvoja životu ufanje?

Muistele nyt, kussa joku viatoin on hukkunut? eli kussa hurskaat ovat joskus hävinneet?

TÓa sjeti se: nevin - propade li kada? Kada su zatrti bili pravednici?

Niinkuin minä kyllä nähnyt olen, ne jotka kyntävät vääryyden, ja onnettomuuden kylvävät, sitä he myös niittävät.

Iz iskustva zborim: nesrećom tko ore i nevolju sije, nju će i požeti.

He ovat Jumalan puhalluksen kautta kadonneet, ja hänen vihansa hengeltä hukatut.

Od daha Božjega oni pogibaju, na gnjevni mu disaj nestaju sa zemlje.

Jalopeuran kiljumus, ja julma jalopeuran ääni, ja nuorten jalopeurain hampaat ovat lovistetut.

Rika lavlja, urlik leopardov krše se k'o zubi u lavića.

Vanha jalopeura hukkuu, ettei hänellä ole saalista; ja jalopeuran pojat hajoitetaan.

Lav ugiba jer mu nesta plijena, rasuli se mladi lavičini.

Ja minun tyköni on tullut salainen sana; ja minun korvani on saanut vähäisen siitä.

Tajna riječ se meni objavila, šapat njen je uho moje čulo.

Kuin minä ajattelin yönäkyjä, kuin uni lankee ihmisten päälle,

Noću, kada snovi duh obuzmu i san dubok kad na ljude pada,

Niin pelko ja vavistus tuli minun päälleni, ja kaikki minun luuni peljätettiin;

strah i trepet mene su svladali, kosti moje žestoko se stresle.

Ja henki meni minun sivuitseni; kaikki minun karvani nousivat ruumiissani.

Dah mi neki preko lica prođe, digoše se dlake na mom tijelu.

Silloin seisoi kuva minun silmäini edessä, jonka kasvoja en minä tuntenut; ja minä kuulin hiljaisen hyminän äänen:

Stajao je netko - lica mu ne poznah - ali likom bješe pred očima mojim. Posvuda tišina; uto začuh šapat:

Kuinka on ihminen hurskaampi kuin JumaIa? eli joku mies puhtaampi kuin se, joka hänen tehnyt on?

'Zar je smrtnik koji pred Bogom pravedan? Zar je čovjek čist pred svojim Stvoriteljem?

Katso, palveliainsa seassa ei löydä hän uskollisuutta ja enkeleissänsä löytää hän tyhmyyden:

Ni slugama svojim više ne vjeruje, i anđele svoje za grijeh okrivljuje -

Kuinka enemmin niissä jotka asuvat savihuoneissa, niissä jotka ovat perustetut maan päälle, jotka toukkain tavalla murentuvat?

kako ne bi onda goste stanova glinenih kojima je temelj u prahu zemaljskom. Gle, kao moljce njih sveudilj satiru:

Se pysyy aamusta ehtoosen asti, niin he muserretaan; ja ennenkuin he sen havaitsevat, he ijankaikkisesti hukkuvat.

od jutra do mraka u prah pretvore, nestaju zasvagda - nitko i ne vidi.

Eikö heidän jälkeenjääneensä pois oteta? he kuolevat, vaan ei viisaudessa.

Iščupan je kolčić njihova šatora, pogibaju skoro, mudrost ne spoznavši.'