Job 30

Nu derimod ler de ad mig, Folk, der er yngre end jeg, hvis Fædre jeg fandt for ringe at sætte iblandt mine Hyrdehunde.

Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;

Og hvad skulde jeg med deres Hænders Kraft? Deres Ungdomskraft har de mistet,

Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;

tørrede hen af Trang og Sult. De afgnaver Ørk og Ødemark

Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,

og plukker Melde ved Krattet, Gyvelrødder er deres Brød.

Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:

Fra Samfundet drives de bort, som ad Tyve råbes der efter dem.

He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.

De bor i Kløfter, fulde af Rædsler, i Jordens og Klippernes Huler.

He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.

De brøler imellem Buske, i Tornekrat kommer de sammen,

Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,

en dum og navnløs Æt, de joges med Hug af Lande.

Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.

Men nu er jeg Hånsang for dem, jeg er dem et Samtaleemne;

Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.

de afskyr mig, holder sig fra mig, nægter sig ikke af spytte ad mig.

He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.

Thi han løste min Buestreng, ydmyged mig, og foran mig kasted de Tøjlerne af.

Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.

Til højre rejser sig Ynglen, Fødderne slår de fra mig, bygger sig Ulykkesveje imod mig

Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.

min Sti har de opbrudt, de hjælper med til mit Fald, og ingen hindrer dem i det;

He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.

de kommer som gennem et gabende Murbrud, vælter sig frem under Ruiner,

He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.

Rædsler har vendt sig imod mig; min Værdighed joges bort som af Storm, min Lykke svandt som en Sky.

Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.

Min Sjæl opløser sig i mig; Elendigheds Dage har ramt mig:

Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.

Natten borer i mine Knogler, aldrig blunder de nagende Smerter.

Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.

Med vældig Kraft vanskabes mit Kød, det hænger om mig, som var det min Kjortel.

Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.

Han kasted mig ud i Dynd, jeg er blevet som Støv og Aske.

Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.

Jeg skriger til dig, du svarer mig ikke, du står der og ænser mig ikke;

Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.

grum er du blevet imod mig, forfølger mig med din vældige Hånd.

Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.

Du løfter og vejrer mig hen i Stormen, og dens Brusen gennemryster mig;

Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.

thi jeg ved, du fører mig hjem til Døden, til det Hus, hvor alt levende samles.

Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.

Dog, mon den druknende ej rækker Hånden ud og råber om Hjælp, når han går under?

Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.

Mon ikke jeg græder over den, som havde det hårdt, sørgede ikke min Sjæl for den fattiges Skyld?

Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.

Jeg biede på Lykke, men Ulykke kom, jeg håbed på Lys, men Mørke kom;

Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.

ustandseligt koger det i mig, Elendigheds Dage traf mig;

Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.

trøstesløs går jeg i Sorg, i Forsamlingen rejser jeg mig og råber;

Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.

Sjakalernes Broder blev jeg, Strudsenes Fælle.

Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.

Min Hud er sort, falder af, mine Knogler brænder af Hede;

Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.

min Citer er blevet til Sorg, min Fløjte til hulkende Gråd!

Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.