Psalms 102

Bön av en betryckt, när han försmäktar och utgjuter sitt bekymmer inför HERREN.

Raadollisen rukous, kuin hän murheissansa on, ja valituksensa Herran eteen vuodattaa. Herra, kuule minun rukoukseni, ja anna minun huutoni tykös tulla!

 HERRE, hör min bön,  och låt mitt rop komma inför dig.

Älä kasvojas minulta peitä hädässä: kallista korvas minun puoleeni; koska minä sinua rukoilen, niin kuule pian minun rukoukseni.

 Dölj icke ditt ansikte för mig,      när jag är i nöd.  Böj ditt öra till mig;  när jag ropar,      så skynda att svara mig.

Sillä minun päiväni ovat kuluneet niinkuin savu, ja minun luuni ovat poltetut niinkuin kekäle.

 Ty mina dagar hava försvunnit såsom rök,  benen i min kropp äro förtorkade såsom av eld.

Minun sydämeni on lyöty ja kuivettunut niinkuin heinä, niin että minä myös unohdan leipäni syödä.

 Mitt hjärta är förbränt såsom gräs och förvissnat;  ty jag förgäter att äta mitt bröd.

Minun luuni tarttuvat lihaani huokauksestani.

 För min högljudda suckans skull  tränga benen i min kropp ut till huden.

Minä olen niinkuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niinkuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa.

 Jag är lik en pelikan i öknen,  jag är såsom en uggla bland ruiner.

Minä valvon, ja olen niinkuin yksinäinen lintu katon päällä.

 Jag får ingen sömn och har blivit lik      en ensam fågel på taket.

Joka päivä häpäisevät viholliseni minua, ja jotka minua syljeskelevät, vannovat minun kauttani.

 Hela dagen smäda mig mina fiender;  de som rasa mot mig förbanna med mitt namn.

Sillä minä syön tuhkaa niinkuin leipää, ja sekoitan juomani itkulla,

 Ty jag äter aska såsom bröd  och blandar min dryck med gråt,

Sinun uhkaukses ja vihas tähden, ettäs minun nostanut olet ja paiskannut maahan.

 för din vredes och förtörnelses skull,  därför att du har gripit mig och kastat mig bort.

Minun päiväni ovat kuluneet niinkuin varjo, ja minä kuivetun niinkuin ruoho.

 Mina dagar äro såsom skuggan, när den förlänges,  och jag själv förvissnar såsom gräs.

Mutta sinä, Herra, pysyt ijankaikkisesti, ja sinun muistos sukukunnasta sukukuntaan.

 Men du, o HERRE,      tronar evinnerligen,  och din åminnelse varar från släkte till släkte.

Nouse siis ja armahda Zionia; sillä aika on häntä armahtaa, ja aika on tullut.

 Du skall stå upp      och förbarma dig över Sion;  se, det är tid att du bevisar det nåd;      ja, stunden har kommit.

Sillä sinun palvelias halajavat sitä rakentaa, ja näkisivät mielellänsä, että hänen kivensä ja kalkkinsa valmiit olisivat,

 Ty dina tjänare hava dess stenar kära  och ömka sig över dess grus.

Että pakanat Herran nimeä pelkäisivät, ja kaikki kuninkaat maan päällä sinun kunniaas.

 Då skola hedningarna frukta HERRENS namn  och alla jordens konungar din härlighet,

Kuin Herra rakentaa Zionin, niin hän nähdään kunniassansa.

 när en gång HERREN har byggt upp Sion  och uppenbarat sig i sin härlighet;

Hän kääntää itsensä hyljättyjen rukouksen puoleen, ja ei katso heidän rukoustansa ylön.

 när han har vänt sig till de utblottades bön  och upphört att förakta deras bön.

Se pitää kirjoitettaman tulevaisille sukukunnille, ja se kansa, joka luodaan, pitää kiittämän Herraa.

 Det skall tecknas upp      för ett kommande släkte,  och det folk som varder skapat      skall lova HERREN,

Sillä hän katselee pyhästä korkeudestansa: Herra näkee taivaasta maan päälle,

 att han har blickat ned      från sin heliga höjd,  att HERREN har skådat      från himmelen ned till jorden,

Että hän kuulee vankein huokaukset, ja kirvoittaa kuoleman lapset;

 för att höra den fångnes klagan,  för att befria dödens barn,

Että he saarnaavat Herran nimeä Zionissa, ja hänen kiitostansa Jerusalemissa,

 på det att man i Sion      må förkunna HERRENS namn  och hans lov i Jerusalem,

Koska kansat ynnä kokoontuvat, ja valtakunnat, Herraa palvelemaan.

 när alla folk församlas,  och alla riken, för att tjäna HERREN.

Hän nöyryyttää tiellä minun voimani: hän lyhentää minun päiväni.

 Han har på vägen nedböjt min kraft,  han har förkortat mina dagar.

Minä sanoin: minun Jumalani, älä minua ota pois keski-ijässäni: sinun ajastaikas pysyvät suvusta sukuun.

 Jag säger: Min Gud,      tag mig icke bort i mina halva dagar,  du vilkens år vara från släkte till släkte.

Sinä olet muinen maan perustanut, ja taivaat ovat sinun käsialas.

 I urtiden lade du jordens grund,  och himlarna äro dina händer verk:

Ne katoovat, mutta sinä pysyt: ne kaikki vanhenevat niinkuin vaate: ne muuttuvat niinkuin vaate, koska sinä heitä muuttelet.

 de skola förgås, men du förbliver,  de skola alla nötas ut såsom en klädnad;  du skall förvanda dem såsom man byter om sin dräkt, och de fara hän.

Mutta sinä pysyt niinkuin sinä olet, ja sinun vuotes ei lopu.

 Men du är densamme,  och dina år skola icke hava någon ände. [ (Psalms 102:29)  Dina tjänares barn skola få bo i landet,  och deras avkomma skall bestå inför dig. ]

Sinun palveliais lapset pysyvät ja heidän sikiänsä sinun edessäs menestyvät.