Job 6

Da tok Job til orde og sa:

Niin Job vastasi ja sanoi:

Gid min gremmelse blev veid, og min ulykke samtidig lagt på vekten!

Jos minun surkeuteni punnittaisiin, ja minun kärsimiseni yhtä haavaa laskettaisiin vaa´an päälle,

For nu er den tyngre enn havets sand; derfor var mine ord tankeløse.

Niin se olis raskaampi kuin santa meressä; sentähden ovat minun sanani nielletyt ylös.

For den Allmektiges piler sitter i mig, og min ånd drikker deres gift; Guds redsler stiller sig op imot mig.

Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua.

Skriker vel et villesel midt i det grønne gress? Eller brøler en okse foran sitt fôr?

Huutaako metsä-aasi, kuin hänellä ruohoja on? ammuuko härkä, kuin hänellä on ruokaa?

Hvem vil ete det som det ingen smak er i, uten salt? Eller er det smak i eggehvite?

Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä?

Det byr mig imot å røre ved det; det er for mig som utskjemt mat.

Jota minun sieluni ennen kuoitti, se on nyt minun ruokani minun kipuni tähden.

Gid min bønn måtte bli hørt, og Gud vilde opfylle mitt håp!

Jospa minun rukoukseni tapahtuis, ja Jumala antais minulle, mitä minä toivon!

Og måtte det behage Gud å knuse mig, å slippe løs sin hånd og avskjære min livstråd!

Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua;

Da hadde jeg ennu en trøst, og jeg skulde springe av glede midt i den skånselløse smerte; for jeg har ikke fornektet den Helliges ord.

Niin olis minulla vielä sitte lohdutus, ja minä vahvistuisin sairaudessani, ellei hän säästäisi minua: en ole mitään kuitenkaan kieltänyt pyhän puhetta.

Hvad kraft har jeg, så jeg kunde holde ut, og hvad blir enden med mig, så jeg kunde være tålmodig?

Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla?

Er da min kraft som stenens kraft? Eller er mitt kjøtt av kobber?

Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen?

Er jeg da ikke aldeles hjelpeløs? Er ikke all utsikt til frelse fratatt mig?

Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta.

Den ulykkelige burde møte kjærlighet hos sin venn, selv om han opgir frykten for den Allmektige.

Joka ei osoita lähimmäisellensä laupiutta, hän hylkää Kaikkivaltiaan pelvon.

Men mine brødre har sviktet som en bekk, som strømmer hvis vann skyller over,

Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet,

som er grumset av is, og som det skjuler sig sne i;

Jotka ovat kauhiat jäästä, ja jotka lumi peittää.

men på den tid de treffes av solens glød, tørkes de ut; når det blir hett, svinner de bort.

Kuin helle heitä ahdistaa, pitää heidän nääntymän, ja kuin palava on, pitää heidän katooman paikastansa.

Karavaner som er på veien til dem, bøier av; de drar op i ørkenen og omkommer.

Heidän polkunsa poikkeevat pois; he raukeevat tyhjään ja hukkuvat.

Temas karavaner speidet efter dem, Sjebas reisefølger satte sitt håp til dem;

He katsoivat Temanin tietä, rikkaan Arabian polkuja he toivoivat.

de blev til skamme, fordi de stolte på dem; de kom dit og blev skuffet.

Mutta heidän pitää häpiään tuleman, ratki surutoinna ollessansa; ja heidän pitää häpeemän siihen tultuansa.

Således er I nu blitt til intet; I ser ulykken og blir redde.

Sillä ette nyt mitään ole; ja että te näette surkeuden, pelkäätte te.

Har jeg vel bedt eder at I skulde gi mig noget eller bruke noget av eders gods til beste for mig,

Olenko minä sanonut: Tuokaat minulle! eli antakaat minun edestäni lahjoja teidän tavarastanne?

at I skulde frelse mig av fiendens hånd og løskjøpe mig fra voldsmenn?

Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä?

Lær mig, så skal jeg tie, og vis mig hvori jeg har faret vill!

Opettakaat minua, minä olen ääneti, ja jota en minä tiedä, niin neuvokaat minua.

Hvor kraftige er ikke rettsindige ord! Men hvad gagn er det i en refselse fra eder?

Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa?

Tenker I på å refse ord? Ord av en fortvilet mann hører jo vinden til.

Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette sanoillanne epäileväisen mielen.

Endog om en farløs kunde I kaste lodd og kjøpslå om eders venn.

Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne kuoppaa.

Men gjør nu så vel å se på mig! Skulde jeg vel ville lyve eder midt op i ansiktet?

Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä teidän edessänne valhettelen.

Vend om, la det ikke skje urett! Vend om, jeg har ennu rett i dette.

Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: Tulkaat jälleen; minun vastaukseni pitää oikia oleman.

Er det urett på min tunge, eller skulde min gane ikke merke hvad som er ondt?

Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?