Job 17

Il mio soffio vitale si spenge, i miei giorni si estinguono, il sepolcro m’aspetta!

Minun henkeni on heikko, minun päiväni ovat lyhetyt, ja hauta on käsissä.

Sono attorniato di schernitori e non posso chiuder occhio per via delle lor parole amare.

En minä ketäkään pettänyt, ja kuitenkin minun silmäni täytyy olla murheessa.

O Dio, da’ un pegno, sii tu il mio mallevadore presso di te; se no, chi metterà la sua nella mia mano?

Nyt siis taivuta sinus, ja ole itse minun takaukseni! kukas muu olis, joka minua takais?

Poiché tu hai chiuso il cuor di costoro alla ragione, e però non li farai trionfare.

Ymmärryksen olet sinä heidän sydämistänsä kätkenyt, sentähden et sinä korota heitä.

Chi denunzia un amico sì che diventi preda altrui, vedrà venir meno gli occhi de’ suoi figli.

Hän kerskaa ystävillensä saaliistansa, mutta hänen lastensa silmät pitää vaipuman.

Egli m’ha reso la favola dei popoli, e son divenuto un essere a cui si sputa in faccia.

Hän on minun pannut sananlaskuksi kansain sekaan, ja ääniksi heidän keskellensä.

L’occhio mio si oscura pel dolore, tutte le mie membra non son più che un’ombra.

Minun silmäni ovat pimenneet minun suruni tähden, ja kaikki minun jäseneni ovat niinkuin varjo.

Gli uomini retti ne son colpiti di stupore, e l’innocente insorge contro l’empio;

Tästä hurskaat hämmästyvät, ja viattomat asettavat heitänsä ulkokullatuita vastaan.

ma il giusto si attiene saldo alla sua via, e chi ha le mani pure viepiù si fortifica.

Hurskas pysyy tielIänsä: ja jolla on puhtaat kädet, se pysyy vahvana.

Quanto a voi tutti, tornate pure, fatevi avanti, ma fra voi non troverò alcun savio.

Kääntäkäät siis teitänne kaikki ja tulkaat nyt: en minä kuitenkaan löydä yhtään taitavaa teidän seassanne.

I miei giorni passano, i miei disegni, i disegni cari al mio cuore, sono distrutti,

Minun päiväni ovat kuluneet: minun aivoitukseni ovat hajoitetut, jotka minun sydämessäni olivat,

e costoro pretendon che la notte sia giorno, che la luce sia vicina, quando tutto è buio!

Ja ovat yöstä päivän, ja valkeuden pimeydestä tehneet.

Se aspetto come casa mia il soggiorno de’ morti, se già mi son fatto il letto nelle tenebre,

Ja ehkä minä kauvan odottaisin, niin on kuitenkin hauta minun huoneeni, ja minä olen vuoteeni pimeydessä tehnyt.

se ormai dico al sepolcro "tu sei mio padre" e ai vermi: "siete mia madre e mia sorella",

Mätänemisen minä kutsuin isäkseni, ja madot äidikseni ja sisarekseni.

dov’è dunque la mia speranza? questa speranza mia chi la può scorgere?

Kussa on nyt minun odottamiseni? ja kuka ottaa minun toivostani vaarin?

Essa scenderà alle porte del soggiorno de’ morti, quando nella polvere troverem riposo assieme".

Hautaan se menee, ja makaa minun kanssani mullassa.