Job 3

Sitte avasi Job suunsa ja kirosi päivänsä.

Daarna opende Job zijn mond, en vervloekte zijn dag.

Ja Job vastasi ja sanoi:

Want Job antwoordde en zeide:

Se päivä olkoon kadotettu, jona minä syntynyt olen, ja se yö, jona sanottiin: mies on siinnyt.

De dag verga, waarin ik geboren ben, en de nacht, waarin men zeide: Een knechtje is ontvangen;

Se päivä olkoon pimiä, ja älköön Jumala kysykö ylhäältä sen perään: älköön kirkkaus paistako hänen päällensä.

Diezelve dag zij duisternis; dat God naar hem niet vrage van boven; en dat geen glans over hem schijne;

Pimeys ja kuolon varjo peittäköön hänen, olkoon pilvi hänen päällänsä; ja musta päivän sumu tehkään hänen kauhiaksi.

Dat de duisternis en des doods schaduw hem verontreinigen; dat wolken over hem wonen; dat hem verschrikken de zwarte dampen des dags!

Sen yön käsittäköön pimeys, ja älkään iloitko vuosikausien päiväin seassa, ja älkään tulko kuukausien lukuun.

Diezelve nacht, donkerheid neme hem in; dat hij zich niet verheuge onder de dagen des jaars; dat hij in het getal der maanden niet kome!

Katso, olkoon se yö yksinäinen ja älköön yhtäkään iloa tulko siihen.

Ziet, diezelve nacht zij eenzaam; dat geen vrolijk gezang daarin kome;

Ne jotka päivää kiroovat, he kirotkoot sitä, ne jotka ovat valmiit herättämään Leviatania.

Dat hem vervloeken de vervloekers des dags, die bereid zijn hun rouw te verwekken;

Sen tähdet olkoot pimiät hämärässänsä, odottakoot valkeutta, ja ei tulko, ja älkööt nähkö aamuruskon silmäripsiä,

Dat de sterren van zijn schemertijd verduisterd worden; hij wachte naar het licht, en het worde niet; en hij zie niet de oogleden des dageraads!

Ettei se sulkenut minun kohtuni ovea, ja ei kätkenyt onnettomuutta silmäini edestä.

Omdat hij niet toegesloten heeft de deuren mijns buiks, noch verborgen de moeite van mijn ogen.

Miksi en minä kuollut äitini kohdussa? Miksi en minä läkähtynyt äitini kohdusta tultuani?

Waarom ben ik niet gestorven van de baarmoeder af, en heb den geest gegeven, als ik uit den buik voortkwam?

Miksi he ovat ottaneet minun helmaansa? Miksi minä olen nisiä imenyt?

Waarom zijn mij de knieën voorgekomen, en waartoe de borsten, opdat ik zuigen zou?

Niin minä nyt makaisin, olisin alallani, lepäisin, ja minulla olis lepo.

Want nu zou ik nederliggen, en stil zijn; ik zou slapen, dan zou voor mij rust wezen;

Maan kuningasten ja neuvojain kanssa, jotka heillensä rakentavat sitä mikä kylmillä on;

Met de koningen en raadsheren der aarde, die voor zich woeste plaatsen bebouwden;

Eli päämiesten kanssa, joilla kultaa on, ja joiden huoneet ovat täynnä hopiaa;

Of met de vorsten, die goud hadden, die hun huizen met zilver vervulden.

Eli niinkuin keskensyntyneet kätketyt; ja en oliskaan: niinkuin nuoret lapset, jotka ei koskaan valkeutta nähneet.

Of als een verborgene misdracht, zou ik niet zijn; als de kinderkens, die het licht niet gezien hebben.

Siellä täytyy jumalattomain lakata väkivallastansa; siellä ovat ne levossa, jotka paljon vaivaa nähneet ovat;

Daar houden de bozen op van beroering, en daar rusten de vermoeiden van kracht;

Siellä on vangeilla rauha muiden kanssa, ja ei kuule vaatian ääntä;

Daar zijn de gebondenen te zamen in rust; zij horen de stem des drijvers niet.

Siellä ovat sekä pienet että suuret, ja palveliat vapaat isännistänsä:

De kleine en de grote is daar; en de knecht vrij van zijn heer.

Miksi valkeus on annettu vaivaisille, ja elämä murheellisille sydämille?

Waarom geeft Hij den ellendigen het licht, en het leven den bitterlijk bedroefden van gemoed?

Niille, jotka odottavat kuolemaa, ja ei se tule, ja kaivaisivat sitä ennen kuin aarnihautaa?

Die verlangen naar den dood, maar hij is er niet; en graven daarnaar meer dan naar verborgene schatten;

Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan?

Die blijde zijn tot opspringens toe, en zich verheugen, als zij het graf vinden;

Ja sille miehelle, jonka tie kätketty on, ja hänen edestänsä Jumalalta peitetty?

Aan den man, wiens weg verborgen is, en dien God overdekt heeft?

Sillä minun leipäni tykönä minä huokaan, ja minun parkuni vuodatetaan niinkuin vesi,

Want voor mijn brood komt mijn zuchting; en mijn brullingen worden uitgestort als water.

Sillä jota minä pelkäsin, se tuli minun päälleni, ja mitä minä kartin, tapahtui minulle.

Want ik vreesde een vreze, en zij is mij aangekomen; en wat ik schroomde, is mij overkomen.

Enkö minä ollut onnellinen? enkö minä ollut rauhassa? eikö minulla ollut hyvä lepo? ja nyt senkaltainen levottomuus tulee.

Ik was niet gerust; en was niet stil, en rustte niet; en de beroering is gekomen.