Job 6

Odpovídaje pak Job, řekl:

Niin Job vastasi ja sanoi:

Ó kdyby pilně zváženo bylo hořekování mé, a bída má na váze aby spolu vyzdvižena byla.

Jos minun surkeuteni punnittaisiin, ja minun kärsimiseni yhtä haavaa laskettaisiin vaa´an päälle,

Jistě že by se nad písek mořský těžší ukázala, pročež mi se i slov nedostává.

Niin se olis raskaampi kuin santa meressä; sentähden ovat minun sanani nielletyt ylös.

Nebo střely Všemohoucího vězí ve mně, jejichž jed vysušil ducha mého, a hrůzy Boží bojují proti mně.

Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua.

Zdaliž řve divoký osel nad mladistvou travou? Řve-liž vůl nad picí svou?

Huutaako metsä-aasi, kuin hänellä ruohoja on? ammuuko härkä, kuin hänellä on ruokaa?

Zdaliž jedí to, což neslaného jest, bez soli? Jest-liž chut v věci slzké?

Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä?

Ach, kterýchž se ostýchala dotknouti duše má, ty jsou již bolesti těla mého.

Jota minun sieluni ennen kuoitti, se on nyt minun ruokani minun kipuni tähden.

Ó by se naplnila žádost má, a aby to, čehož očekávám, dal Bůh,

Jospa minun rukoukseni tapahtuis, ja Jumala antais minulle, mitä minä toivon!

Totiž, aby se líbilo Bohu setříti mne, vztáhnouti ruku svou, a zahladiti mne.

Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua;

Neboť mám ještě, čím bych se potěšoval, (ačkoli hořím bolestí, aniž mne Bůh co lituje), že jsem netajil řečí Nejsvětějšího.

Niin olis minulla vielä sitte lohdutus, ja minä vahvistuisin sairaudessani, ellei hän säästäisi minua: en ole mitään kuitenkaan kieltänyt pyhän puhetta.

Nebo jaká jest síla má, abych potrvati mohl? Aneb jaký konec můj, abych prodlel života svého?

Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla?

Zdali síla má jest síla kamenná? Zdali tělo mé ocelivé?

Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen?

Zdaliž pak obrany mé není při mně? Aneb zdravý soud vzdálen jest ode mne,

Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta.

Proti tomu, jehož lítostivost k bližnímu mizí, a kterýž bázeň Všemohoucího opustil?

Joka ei osoita lähimmäisellensä laupiutta, hän hylkää Kaikkivaltiaan pelvon.

Bratří moji zmýlili mne jako potok, pominuli jako prudcí potokové,

Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet,

Kteříž kalní bývají od ledu, a v nichž se kryje sníh.

Jotka ovat kauhiat jäästä, ja jotka lumi peittää.

V čas horka vysychají; když sucho bývá, mizejí z místa svého.

Kuin helle heitä ahdistaa, pitää heidän nääntymän, ja kuin palava on, pitää heidän katooman paikastansa.

Sem i tam roztěkají se od toku svého obecného, v nic se obracejí a hynou.

Heidän polkunsa poikkeevat pois; he raukeevat tyhjään ja hukkuvat.

To vidouce houfové jdoucích z Tema, zástupové Sabejských, jenž naději měli v nich,

He katsoivat Temanin tietä, rikkaan Arabian polkuja he toivoivat.

Zastyděli se, že v nich doufali; nebo přišedše až k nim, oklamáni jsou.

Mutta heidän pitää häpiään tuleman, ratki surutoinna ollessansa; ja heidän pitää häpeemän siihen tultuansa.

Tak zajisté i vy byvše, nejste; vidouce potření mé, děsíte se.

Sillä ette nyt mitään ole; ja että te näette surkeuden, pelkäätte te.

Zdali jsem řekl: Přineste mi, aneb z zboží svého udělte darů pro mne?

Olenko minä sanonut: Tuokaat minulle! eli antakaat minun edestäni lahjoja teidän tavarastanne?

Aneb: Vysvoboďte mne z ruky nepřítele, a z ruky násilníků vykupte mne?

Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä?

Poučte mne, a budu mlčeti, a v čem bych bloudil, poslužte mi k srozumění.

Opettakaat minua, minä olen ääneti, ja jota en minä tiedä, niin neuvokaat minua.

Ó jak jsou pronikavé řeči upřímé! Ale co vzdělá obviňování vaše?

Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa?

Zdali jen z slov mne viniti myslíte, a převívati řeči choulostivého?

Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette sanoillanne epäileväisen mielen.

Také i na sirotka se obořujete, anobrž jámu kopáte příteli svému.

Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne kuoppaa.

A protož nyní chtějtež popatřiti na mne, a suďte, klamám-liť před oblíčejem vaším.

Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä teidän edessänne valhettelen.

Napravte se, prosím, nechť není nepravostí; napravte se, pravím, a tak poznáte, žeť jest spravedlnost v té řeči mé.

Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: Tulkaat jälleen; minun vastaukseni pitää oikia oleman.

A jest-li na jazyku mém nepravost, neměl-liž bych, čitedlen býti bíd?

Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?