Job 6

Då tog Job till orda och sade:

Niin Job vastasi ja sanoi:

 Ack att min grämelse bleve vägd  och min olycka lagd jämte den på vågen!

Jos minun surkeuteni punnittaisiin, ja minun kärsimiseni yhtä haavaa laskettaisiin vaa´an päälle,

 Se, tyngre är den nu än havets sand,  därför kan jag icke styra mina ord.

Niin se olis raskaampi kuin santa meressä; sentähden ovat minun sanani nielletyt ylös.

 Ty den Allsmäktiges pilar hava träffat mig,  och min ande indricker deras gift;  ja, förskräckelser ifrån Gud ställa sig upp mot mig.

Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua.

 Icke skriar vildåsnan, när hon har friskt gräs,  icke råmar oxen, då han står vid sitt foder?

Huutaako metsä-aasi, kuin hänellä ruohoja on? ammuuko härkä, kuin hänellä on ruokaa?

 Men vem vill äta den mat som ej har smak eller sälta,  och vem finner behag i slemörtens saft?

Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä?

 Så vägrar nu min själ att komma vid detta,  det är för mig en vämjelig spis.

Jota minun sieluni ennen kuoitti, se on nyt minun ruokani minun kipuni tähden.

 Ack att min bön bleve hörd,  och att Gud ville uppfylla mitt hopp!

Jospa minun rukoukseni tapahtuis, ja Jumala antais minulle, mitä minä toivon!

 O att det täcktes Gud att krossa mig,  att räcka ut sin hand och avskära mitt liv!

Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua;

 Då funnes ännu för mig någon tröst,  jag kunde då jubla, fastän plågad utan förskoning;  jag har ju ej förnekat den Heliges ord.

Niin olis minulla vielä sitte lohdutus, ja minä vahvistuisin sairaudessani, ellei hän säästäisi minua: en ole mitään kuitenkaan kieltänyt pyhän puhetta.

 Huru stor är då min kraft, eftersom jag alltjämt bör hoppas?  Och vad väntar mig för ände, eftersom jag skall vara tålig?

Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla?

 Min kraft är väl ej såsom stenens,  min kropp är väl icke av koppar?

Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen?

 Nej, förvisso gives ingen hjälp för mig,  var utväg har blivit mig stängd.

Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta.

 Den förtvivlade borde ju röna barmhärtighet av sin vän,  men se, man övergiver den Allsmäktiges fruktan,

Joka ei osoita lähimmäisellensä laupiutta, hän hylkää Kaikkivaltiaan pelvon.

 Mina bröder äro trolösa, de äro såsom regnbäckar,  ja, lika bäckarnas rännilar, som snart sina ut,

Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet,

 som väl kunna gå mörka av vinterns flöden,  när snön har fallit och gömt sig i dem,

Jotka ovat kauhiat jäästä, ja jotka lumi peittää.

 men som åter försvinna, när de träffas av hettan,  och torka bort ifrån sin plats, då värmen kommer.

Kuin helle heitä ahdistaa, pitää heidän nääntymän, ja kuin palava on, pitää heidän katooman paikastansa.

 Vägfarande där i trakten vika av till dem,  men de finna allenast ödslighet och måste förgås.

Heidän polkunsa poikkeevat pois; he raukeevat tyhjään ja hukkuvat.

 Temas vägfarande skådade dithän,  Sabas köpmanståg hoppades på dem;

He katsoivat Temanin tietä, rikkaan Arabian polkuja he toivoivat.

 men de kommo på skam i sin förtröstan,  de sågo sig gäckade, när de hade hunnit ditfram.

Mutta heidän pitää häpiään tuleman, ratki surutoinna ollessansa; ja heidän pitää häpeemän siihen tultuansa.

 Ja, likaså ären I nu ingenting värda,  handfallna stån I av förfäran och förskräckelse.

Sillä ette nyt mitään ole; ja että te näette surkeuden, pelkäätte te.

 Har jag då begärt att I skolen giva mig gåvor,  taga av edert gods för att lösa mig ut,

Olenko minä sanonut: Tuokaat minulle! eli antakaat minun edestäni lahjoja teidän tavarastanne?

 att I skolen rädda mig undan min ovän,  köpa mig fri ur våldsverkares hand?

Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä?

 Undervisen mig, så vill jag tiga,  lären mig att förstå vari jag har farit vilse.

Opettakaat minua, minä olen ääneti, ja jota en minä tiedä, niin neuvokaat minua.

 Gott är förvisso uppriktigt tal,  men tillrättavisning av eder, vad båtar den?

Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa?

 Haven I då i sinnet att hålla räfst med ord,  och skall den förtvivlade få tala för vinden?

Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette sanoillanne epäileväisen mielen.

 Då kasten I väl också lott om den faderlöse,  då lären I väl köpslå om eder vän!

Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne kuoppaa.

 Dock, må det nu täckas eder att akta på mig;  icke vill jag ljuga eder mitt i ansiktet.

Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä teidän edessänne valhettelen.

 Vänden om!  Må sådan orätt icke ske;  ja, vänden ännu om, ty min sak är rättfärdig!

Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: Tulkaat jälleen; minun vastaukseni pitää oikia oleman.

 Skulle väl orätt bo på min tunga,  och min mun, skulle den ej förstå vad fördärvligt är?

Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?