Job 17

 Min livskraft är förstörd, mina dagar slockna ut,  bland gravar får jag min lott.

Minun henkeni on heikko, minun päiväni ovat lyhetyt, ja hauta on käsissä.

 Ja, i sanning är jag omgiven av gäckeri,  och avoghet får mitt öga ständigt skåda hos dessa!

En minä ketäkään pettänyt, ja kuitenkin minun silmäni täytyy olla murheessa.

 Så ställ nu säkerhet och borgen för mig hos dig själv;  vilken annan vill giva mig sitt handslag?

Nyt siis taivuta sinus, ja ole itse minun takaukseni! kukas muu olis, joka minua takais?

 Dessas hjärtan har du ju tillslutit för förstånd,  därför skall du icke låta dem triumfera.

Ymmärryksen olet sinä heidän sydämistänsä kätkenyt, sentähden et sinä korota heitä.

 Den som förråder sina vänner till plundring,  på hans barn skola ögonen försmäkta.

Hän kerskaa ystävillensä saaliistansa, mutta hänen lastensa silmät pitää vaipuman.

 Jag är satt till ett ordspråk bland folken;  en man som man spottar i ansiktet är jag.

Hän on minun pannut sananlaskuksi kansain sekaan, ja ääniksi heidän keskellensä.

 Därför är mitt öga skumt av grämelse,  och mina lemmar äro såsom en skugga allasammans.

Minun silmäni ovat pimenneet minun suruni tähden, ja kaikki minun jäseneni ovat niinkuin varjo.

 De redliga häpna över sådant,  och den oskyldige uppröres av harm mot den gudlöse.

Tästä hurskaat hämmästyvät, ja viattomat asettavat heitänsä ulkokullatuita vastaan.

 Men den rättfärdige håller fast vid sin väg,  och den som har rena händer bemannar sig dess mer.

Hurskas pysyy tielIänsä: ja jolla on puhtaat kädet, se pysyy vahvana.

 Ja, gärna mån I alla ansätta mig på nytt,  jag lär ändå bland eder ej finna någon vis.

Kääntäkäät siis teitänne kaikki ja tulkaat nyt: en minä kuitenkaan löydä yhtään taitavaa teidän seassanne.

 Mina dagar äro förlidna, sönderslitna äro mina planer,  vad som var mitt hjärtas begär.

Minun päiväni ovat kuluneet: minun aivoitukseni ovat hajoitetut, jotka minun sydämessäni olivat,

 Men natten vill man göra till dag,  ljuset skulle vara nära, nu då mörker bryter in.

Ja ovat yöstä päivän, ja valkeuden pimeydestä tehneet.

 Nej, huru jag än bidar, bliver dödsriket min boning,  i mörkret skall jag bädda mitt läger;

Ja ehkä minä kauvan odottaisin, niin on kuitenkin hauta minun huoneeni, ja minä olen vuoteeni pimeydessä tehnyt.

 till graven måste jag säga: »Du är min fader»,  till förruttnelsens maskar: »Min moder», »Min syster».

Mätänemisen minä kutsuin isäkseni, ja madot äidikseni ja sisarekseni.

 Vad bliver då av mitt hopp,  ja, mitt hopp, vem får skåda det?

Kussa on nyt minun odottamiseni? ja kuka ottaa minun toivostani vaarin?

 Till dödsrikets bommar far det ned,  då jag nu själv går till vila i stoftet.

Hautaan se menee, ja makaa minun kanssani mullassa.