Job 6

Niin Job vastasi ja sanoi:

Jób pedig felele, és monda:

Jos minun surkeuteni punnittaisiin, ja minun kärsimiseni yhtä haavaa laskettaisiin vaa´an päälle,

Oh, ha az én bosszankodásomat mérlegre vetnék, és az én nyomorúságomat vele együtt tennék a fontba!

Niin se olis raskaampi kuin santa meressä; sentähden ovat minun sanani nielletyt ylös.

Bizony súlyosabb ez a tenger fövenyénél; azért balgatagok az én szavaim.

Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua.

Mert a Mindenható nyilai vannak én bennem, a melyeknek mérge emészti az én lelkemet, és az Istennek rettentései ostromolnak engem.

Huutaako metsä-aasi, kuin hänellä ruohoja on? ammuuko härkä, kuin hänellä on ruokaa?

Ordít-é a vadszamár a zöld füvön, avagy bőg-é az ökör az ő abrakja mellett?

Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä?

Vajjon ízetlen, sótalan étket eszik-é az ember; avagy kellemes íze van-é a tojásfehérnek?

Jota minun sieluni ennen kuoitti, se on nyt minun ruokani minun kipuni tähden.

Lelkem iszonyodik érinteni is; olyanok azok nékem, mint a megromlott kenyér!

Jospa minun rukoukseni tapahtuis, ja Jumala antais minulle, mitä minä toivon!

Oh, ha az én kérésem teljesülne, és az Isten megadná, amit reménylek;

Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua;

És tetszenék Istennek, hogy összetörjön engem, megoldaná kezét, hogy szétvagdaljon engem!

Niin olis minulla vielä sitte lohdutus, ja minä vahvistuisin sairaudessani, ellei hän säästäisi minua: en ole mitään kuitenkaan kieltänyt pyhän puhetta.

Még akkor lenne valami vigasztalásom; újjonganék a fájdalomban, a mely nem kimél, mert nem tagadtam meg a Szentnek beszédét.

Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla?

Micsoda az én erőm, hogy várakozzam; mi az én végem, hogy türtőztessem magam?!

Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen?

Kövek ereje-é az én erőm, avagy az én testem aczélból van-é?

Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta.

Hát nincsen-é segítség számomra; avagy a szabadulás elfutott-é tőlem?!

Joka ei osoita lähimmäisellensä laupiutta, hän hylkää Kaikkivaltiaan pelvon.

A szerencsétlent barátjától részvét illeti meg, még ha elhagyja is a Mindenhatónak félelmét.

Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet,

Atyámfiai hűtlenül elhagytak mint a patak, a mint túláradnak medrükön a patakok.

Jotka ovat kauhiat jäästä, ja jotka lumi peittää.

A melyek szennyesek a jégtől, a melyekben *olvadt* hó hömpölyög;

Kuin helle heitä ahdistaa, pitää heidän nääntymän, ja kuin palava on, pitää heidän katooman paikastansa.

Mikor átmelegülnek, elapadnak, a hőség miatt fenékig száradnak.

Heidän polkunsa poikkeevat pois; he raukeevat tyhjään ja hukkuvat.

Letérnek útjokról a vándorok; felmennek a sivatagba *utánok* és elvesznek.

He katsoivat Temanin tietä, rikkaan Arabian polkuja he toivoivat.

Nézegetnek utánok Téma vándorai; Sébának utasai bennök reménykednek.

Mutta heidän pitää häpiään tuleman, ratki surutoinna ollessansa; ja heidän pitää häpeemän siihen tultuansa.

Megszégyenlik, hogy bíztak, közel mennek és elpirulnak.

Sillä ette nyt mitään ole; ja että te näette surkeuden, pelkäätte te.

Így lettetek ti most semmivé; látjátok a nyomort és féltek.

Olenko minä sanonut: Tuokaat minulle! eli antakaat minun edestäni lahjoja teidän tavarastanne?

Hát mondtam-é: adjatok nékem *valamit,* és a ti jószágotokból ajándékozzatok meg engem?

Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä?

Szabadítsatok ki engem az ellenség kezéből, és a hatalmasok kezéből vegyetek ki engem?

Opettakaat minua, minä olen ääneti, ja jota en minä tiedä, niin neuvokaat minua.

Tanítsatok meg és én elnémulok, s a miben tévedek, értessétek meg velem.

Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa?

Oh, mily hathatósak az igaz beszédek! De mit ostoroz a ti ostorozásotok?

Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette sanoillanne epäileväisen mielen.

Szavak ostorozására készültök-é? Hiszen a szélnek valók a kétségbeesettnek szavai!

Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne kuoppaa.

Még az árvának is néki esnétek, és *sírt* ásnátok a ti barátotoknak is?!

Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä teidän edessänne valhettelen.

Most hát tessék néktek rám tekintenetek, és szemetekbe csak nem hazudom?

Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: Tulkaat jälleen; minun vastaukseni pitää oikia oleman.

Kezdjétek újra kérlek, ne legyen hamisság. Kezdjétek újra, az én igazságom még mindig áll.

Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?

Van-é az én nyelvemen hamisság, avagy az én ínyem nem veheti-é észre a nyomorúságot?