Job 7

Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?

militia est vita hominis super terram et sicut dies mercennarii dies eius

Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,

sicut servus desiderat umbram et sicut mercennarius praestolatur finem operis sui

Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.

sic et ego habui menses vacuos et noctes laboriosas enumeravi mihi

Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.

si dormiero dico quando consurgam et rursum expectabo vesperam et replebor doloribus usque ad tenebras

Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.

induta est caro mea putredine et sordibus pulveris cutis mea aruit et contracta est

Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.

dies mei velocius transierunt quam a texente tela succiditur et consumpti sunt absque ulla spe

Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.

memento quia ventus est vita mea et non revertetur oculus meus ut videat bona

Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.

nec aspiciet me visus hominis oculi tui in me et non subsistam

Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen,

sicut consumitur nubes et pertransit sic qui descenderit ad inferos non ascendet

Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.

nec revertetur ultra in domum suam neque cognoscet eum amplius locus eius

Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.

quapropter et ego non parcam ori meo loquar in tribulatione spiritus mei confabulabor cum amaritudine animae meae

Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?

numquid mare sum ego aut cetus quia circumdedisti me carcere

Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;

si dixero consolabitur me lectulus meus et relevabor loquens mecum in strato meo

Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,

terrebis me per somnia et per visiones horrore concuties

Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.

quam ob rem elegit suspendium anima mea et mortem ossa mea

Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.

desperavi nequaquam ultra iam vivam parce mihi nihil enim sunt dies mei

Mikä on ihminen,ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?

quid est homo quia magnificas eum aut quia ponis erga eum cor tuum

Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.

visitas eum diluculo et subito probas illum

Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?

usquequo non parces mihi nec dimittis me ut gluttiam salivam meam

Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?

peccavi quid faciam tibi o custos hominum quare posuisti me contrarium tibi et factus sum mihimet ipsi gravis

Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.

cur non tolles peccatum meum et quare non auferes iniquitatem meam ecce nunc in pulvere dormiam et si mane me quaesieris non subsistam