Psalms 88

En sang; en salme av Korahs barn; til sangmesteren; efter Mahalat leannot; en læresalme av Heman, esrahitten.

Psalmi, Koran lasten veisu, edelläveisaajalle, raadollisten heikkoudesta, Hemanin Esrahilaisen oppi. Herra, minun autuuteni Jumala, minä huudan päivällä ja yöllä sinun edessäs,

Herre, min frelses Gud! Om dagen og om natten roper jeg for dig.

Anna minun rukoukseni etees tulla: kallista korvas huutoni puoleen.

La min bønn komme for ditt åsyn, bøi ditt øre til mitt klagerop!

Sillä minun sieluni on surkeutta täynnä, ja minun elämäni on juuri liki helvettiä.

For min sjel er mett av ulykker, og mitt liv er kommet nær til dødsriket.

Minä olen arvattu niiden kaltaiseksi, jotka hautaan menevät: minä olen niinkuin se mies, jolla ei yhtään apua ole.

Jeg aktes like med dem som farer ned i hulen; jeg er som en mann uten kraft,

Minä makaan hyljättynä kuolleiden seassa, niinkuin haavoitetut, jotka haudassa makaavat, joita et sinä enää muista, ja jotka kädestäs eroitetut ovat.

frigitt som en av de døde, lik de ihjelslagne som ligger i graven, som du ikke mere kommer i hu, fordi de er skilt fra din hånd.

Sinä olet painanut minun alimmaiseen kaivoon, pimeyteen ja syvyyteen.

Du har lagt mig i dypenes hule, på mørke steder, i avgrunner.

Sinun hirmuisuutes ahdistaa minua, ja pakottaa minua sinun aalloillas, Sela!

Din vrede tynger på mig, og med alle dine bølger trenger du mig. Sela.

Sinä eroitat kauvas ystäväni minusta: sinä olet minun tehnyt heille kauhistukseksi: minä makaan vangittuna, etten minä voi päästä ulos.

Du har drevet mine kjenninger langt bort fra mig, du har gjort mig vederstyggelig for dem; jeg er stengt inne og kommer ikke ut.

Minun kasvoni ovat surkiat raadollisuuden tähden: Herra, minä avukseni huudan sinua joka päivä: minä hajoitan käteni sinun puolees.

Mitt øie er vansmektet av elendighet; jeg har påkalt dig, Herre, hver dag, jeg har utbredt mine hender til dig.

Teetkös siis ihmeitä kuolleiden seassa? eli nousevatko kuolleet sinua kiittämään? Sela!

Mon du gjør undergjerninger for de døde, eller mon dødninger står op og priser dig? Sela.

Luetellaanko haudoissa sinun hyvyyttäs? ja totuuttas kadotuksessa?

Mon der fortelles i graven om din miskunnhet, i avgrunnen om din trofasthet?

Tunnetaanko sinun ihmees pimiässä? eli vanhurskautes siinä maassa, jossa kaikki unohdetaan?

Mon din undergjerning blir kjent i mørket, og din rettferdighet i glemselens land?

Mutta minä huudan sinua, Herra, ja minun rukoukseni tulee varhain sinun etees.

Men jeg roper til dig, Herre, og om morgenen kommer min bønn dig i møte.

Miksis, Herra, heität pois sieluni, ja peität kasvos minulta?

Hvorfor, Herre, forkaster du min sjel? Hvorfor skjuler du ditt åsyn for mig?

Minä olen raadollinen ja väetöin, että minä niin hylätty olen: minä kärsin sinun hirmuisuuttas, että minä lähes epäilen.

Elendig er jeg og døende fra ungdommen av; jeg bærer dine redsler, jeg må fortvile.

Sinun vihas tulee minun päälleni: sinun pelkos likistää minua.

Din vredes luer har gått over mig, dine redsler har tilintetgjort mig.

Ne saartavat minua joka päivä niinkuin vesi, ja ynnä minua piirittävät.

De har omgitt mig som vann hele dagen, de har omringet mig alle sammen. Du har drevet venn og næste langt bort fra mig; mine kjenninger er det mørke sted.

Sinä teet, että minun ystäväni ja lähimmäiseni erkanevat kauvas minusta, ja minun tuttavilleni olen minä pimeydessä.