Lamentations 5

Muista, Herra, kuinka meille tapahtui: katso ja näe meidän ylönkatsettamme.

Spomeni se, Jahve, što nas je snašlo, pogledaj, vidi sramotu našu!

Meidän perintömme on muukalaisten osaksi tullut, ja huoneemme ulkonaisten omaksi.

Baština naša pade u ruke strancima, domovi naši pripadoše tuđincima.

Me olemme orvot ilman isää, ja äitimme ovat niinkuin lesket.

Siročad smo: oca nemamo, majke su nam kao udovice.

Vettä, joka meidän omamme oli, me joimme rahalla, omat halot me ostimme hinnalla.

Vodu što pijemo plaćamo novcem, i za drvo valja nam platiti.

kaulallamme me vaivaa kärsimme; ja ehkä me jo väsyneet olimme, ei kuitenkaan meille lepoa annettu.

Jaram nam je o vratu, gone nas, iscrpljeni smo, ne daju nam predahnuti.

Meidän piti Egyptin ja Assyrian alle meitämme antaman, että me sittekin leipää ravinnoksemme saaneet olisimme.

Pružamo ruke k Egiptu i Asiriji da se kruha nasitimo.

Meidän isämme ovat syntiä tehneet, ja ei enään ole käsissä; ja meidän pitää heidän pahoja tekojansa nautitseman.

Oci naši zgriješiše i više ih nema, a mi nosimo krivice njihove.

Orjat meitä vallitsevat; ja ei ole kenkään, joka meitä heidän käsistänsä pelastaa.

Robovi nama zapovijedaju, a nitko da nas izbavi iz ruku njihovih.

Meidän pitää hakeman leipämme hengen paolla, miekan edessä korvessa.

Kruh svoj donosimo izlažući život maču u pustinji.

Meidän ihomme on poltettu, niinkuin pätsissä, hirmuisen nälän tähden.

Koža nam gori kao peć užarena, ognjicom od plamena gladi.

He ovat vaimot Zionissa raiskanneet ja neitseet Juudan kaupungeissa.

Oskvrnuli su žene na Sionu i djevice u gradovima judejskim.

Ruhtinaat he ovat hirttäneet, ja vanhimpia ei he kunnioittaneet.

Svojim su rukama vješali knezove, ni lica staračka nisu poštivali.

Nuorukaiset piti jauhaman, ja piskuisten täytyi puita kantaissansa kompastua.

Mladići su nosili žrvnjeve, djeca padala pod bremenom drva.

Vanhat puuttuivat porteista, ja nuorukaiset ei enään kanteletta soita.

Starci su ostavili vrata, mladići više ne sviraju na lirama.

Meidän sydämemme ilo loppui, meidän tanssimme on kääntynyt murheeksi.

Radosti nesta iz naših srdaca, naš ples se pretvori u tugovanje.

Meidän päästämme on kruunu pudonnut; voi nyt meitä, että me niin olemme syntiä tehneet!

Pao je vijenac s naše glave, jao nama što zgriješismo!

Sentähden on myös sydämemme murheissansa; niiden tähden ovat meidän silmämme pimenneet;

Evo zašto nam srce boluje, evo zašto nam oči se zastiru:

Zionin vuoren tähden, että se niin hävitetty on, että ketut hänessä juoksentelevat.

zato što Gora sionska opustje i po njoj se šuljaju šakali.

Mutta sinä Herra, joka ijankaikkisesti olet, ja istuimes ijästä ikään!

Ali ti, Jahve, ostaješ zauvijek, tvoj je prijesto od koljena do koljena.

Miksis meidät ijankaikkisesti unohdat, ja niin kauvan meitä peräti hylkäät?

Zašto da nas zaboraviš zauvijek, da nas ostaviš za mnoge dane?

Palauta, Herra, meitä jälleen sinun tykös, että me taas palaisimme; uudista meidän päivämme niinkuin ne alusta olivat.

Vrati nas k sebi, Jahve, obratit ćemo se, obnovi dane naše kao što nekoć bijahu.

Oletkos meitä peräti heittänyt pois, ja sangen suuresti vihastunut meidän päällemme?

Il' nas hoćeš sasvim zabaciti i na nas se beskrajno srditi?