Job 16

Ijob respondis kaj diris:

Sitte vastasi Job ja sanoi:

Mi aŭdis multe da similaj aferoj; Tedaj konsolantoj vi ĉiuj estas.

Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.

Ĉu estos fino al la ventaj vortoj? Kaj kio vin incitis, ke vi tiel parolas?

Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?

Mi ankaŭ povus paroli, kiel vi. Se vi estus sur mia loko, Mi konsolus vin per vortoj Kaj balancus pri vi mian kapon.

Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.

Mi fortigus vin per mia buŝo Kaj konsolus vin per paroloj de miaj lipoj.

Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.

Se mi parolos, mia doloro ne kvietiĝos; Se mi ĉesos, kio foriros de mi?

Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.

Sed nun Li lacigis min, Li detruis mian tutan esencon.

Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.

Vi faris al mi sulkojn, tio fariĝis atesto; Mia senfortiĝo staras antaŭ mia vizaĝo, kaj parolas.

Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.

Lia kolero disŝiras; Mia malamanto grincigas kontraŭ mi siajn dentojn; Mia premanto briligas kontraŭ mi siajn okulojn.

Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.

Ili malfermegis kontraŭ mi sian buŝon, insulte batas min sur la vangojn; Ĉiuj kune kontentigis sur mi sian koleron.

He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.

Dio transdonis min al maljustulo, Ĵetis min en la manojn de malbonuloj.

Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.

Mi estis trankvila; sed Li frakasis min, Li kaptis min je la kolo, disbatis min, Kaj Li faris min por Si celo.

Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.

Liaj pafistoj min ĉirkaŭis; Li dishakas miajn internaĵojn kaj ne kompatas, Li elverŝas sur la teron mian galon.

Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:

Li faras en mi breĉon post breĉo, Li kuras kontraŭ min kiel batalisto.

Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.

Sakaĵon mi kudris sur mian korpon, Kaj en polvo mi kaŝis mian kornon.

Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.

Mia vizaĝo ŝvelis de plorado, Kaj sur miaj palpebroj estas morta ombro;

Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.

Kvankam ne troviĝas perfortaĵo en miaj manoj, Kaj mia preĝo estas pura.

Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.

Ho tero, ne kovru mian sangon, Kaj mia kriado ne trovu haltejon.

Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.

Vidu, en la ĉielo estas mia atestanto, Kaj mia konanto estas en la altaj sferoj.

Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.

Parolistoj estas por mi miaj amikoj; Sed mia okulo larmas al Dio,

Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,

Ke Li decidu inter homo kaj Dio, Inter homo kaj lia amiko.

Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.

Ĉar la nombro de la jaroj pasos, Kaj mi iros sur vojon nereveneblan.

Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.