Psalms 88

(En Sang. En Salme af Koras Sønner. Til Sangmesteren. Al-mahalat-leannot. En Maskil af Ezraitten Heman.) HERRE min Gud, jeg råber om dagen, om Natten når mit Skrig til dig;

Psalmi, Koran lasten veisu, edelläveisaajalle, raadollisten heikkoudesta, Hemanin Esrahilaisen oppi. Herra, minun autuuteni Jumala, minä huudan päivällä ja yöllä sinun edessäs,

lad min Bøn komme frem for dit Åsyn, til mit Klageråb låne du Øre!

Anna minun rukoukseni etees tulla: kallista korvas huutoni puoleen.

Thi min Sjæl er mæt af Lidelser, mit Liv er Dødsriget nær,

Sillä minun sieluni on surkeutta täynnä, ja minun elämäni on juuri liki helvettiä.

jeg regnes blandt dem, der sank i Graven, er blevet som den, det er ude med,

Minä olen arvattu niiden kaltaiseksi, jotka hautaan menevät: minä olen niinkuin se mies, jolla ei yhtään apua ole.

kastet hen imellem de døde, blandt faldne, der hviler i Graven, hvem du ej mindes mere, thi fra din Hånd er de revet.

Minä makaan hyljättynä kuolleiden seassa, niinkuin haavoitetut, jotka haudassa makaavat, joita et sinä enää muista, ja jotka kädestäs eroitetut ovat.

Du har lagt mig i den underste Grube, på det mørke, det dybe Sted;

Sinä olet painanut minun alimmaiseen kaivoon, pimeyteen ja syvyyteen.

tungt hviler din Vrede på mig, alle dine Brændinger lod du gå over mig. - Sela.

Sinun hirmuisuutes ahdistaa minua, ja pakottaa minua sinun aalloillas, Sela!

Du har fjernet mine Frænder fra mig, gjort mig vederstyggelig for dem; jeg er fængslet, kan ikke gå ud,

Sinä eroitat kauvas ystäväni minusta: sinä olet minun tehnyt heille kauhistukseksi: minä makaan vangittuna, etten minä voi päästä ulos.

mit Øje er sløvt af Vånde. Hver Dag, HERRE, råber jeg til dig og rækker mine Hænder imod dig.

Minun kasvoni ovat surkiat raadollisuuden tähden: Herra, minä avukseni huudan sinua joka päivä: minä hajoitan käteni sinun puolees.

Gør du Undere for de døde, står Skyggerne op og takker dig? - Sela.

Teetkös siis ihmeitä kuolleiden seassa? eli nousevatko kuolleet sinua kiittämään? Sela!

Tales der om din Nåde i Graven, i Afgrunden om din Trofasthed?

Luetellaanko haudoissa sinun hyvyyttäs? ja totuuttas kadotuksessa?

Er dit Under kendt i Mørket, din Retfærd i Glemselens Land?

Tunnetaanko sinun ihmees pimiässä? eli vanhurskautes siinä maassa, jossa kaikki unohdetaan?

Men jeg, o HERRE, jeg råber til dig, om Morgenen kommer min Bøn dig i Møde.

Mutta minä huudan sinua, Herra, ja minun rukoukseni tulee varhain sinun etees.

Hvorfor forstøder du, HERRE, min Sjæl og skjuler dit Åsyn for mig?

Miksis, Herra, heität pois sieluni, ja peität kasvos minulta?

Elendig er jeg og Døden nær, dine Rædsler har omgivet mig fra min Ungdom;

Minä olen raadollinen ja väetöin, että minä niin hylätty olen: minä kärsin sinun hirmuisuuttas, että minä lähes epäilen.

din Vredes Luer går over mig, dine Rædsler har lagt mig øde,

Sinun vihas tulee minun päälleni: sinun pelkos likistää minua.

som Vand er de om mig Dagen lang, til Hobe slutter de Kreds om mig;

Ne saartavat minua joka päivä niinkuin vesi, ja ynnä minua piirittävät.

Ven og Frænde fjerned du fra mig, holdt mine Kendinge borte.

Sinä teet, että minun ystäväni ja lähimmäiseni erkanevat kauvas minusta, ja minun tuttavilleni olen minä pimeydessä.