Job 16

Job progovori i reče:

Sitte vastasi Job ja sanoi:

"Koliko se takvih naslušah besjeda, kako ste mi svi vi mučni tješioci!

Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.

Ima li kraja tim riječima ispraznim? Što te goni da mi tako odgovaraš?

Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?

I ja bih mogao k'o vi govoriti da vam je duša na mjestu duše moje; i ja bih vas mog'o zasuti riječima i nad sudbom vašom tako kimat' glavom;

Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.

i ja bih mogao ustima vas hrabrit', i ne bih žalio trud svojih usana.

Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.

Al' ako govorim, patnja se ne blaži, ako li zašutim, zar će me minuti?

Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.

Zlopakost me sada shrvala posvema, čitava se rulja oborila na me.

Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.

Ustao je proti meni da svjedoči i u lice mi se baca klevetama.

Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.

Jarošću me svojom razdire i goni, škrgućuć' zubima obara se na me. Moji protivnici sijeku me očima,

Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.

prijeteći, na mene usta razvaljuju, po obrazima me sramotno ćuškaju, u čoporu svi tad navaljuju na me.

He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.

Da, zloćudnicima Bog me predao, u ruke opakih on me izručio.

Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.

Mirno življah dok On ne zadrma mnome, za šiju me ščepa da bi me slomio.

Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.

Uze me za biljeg i strijelama osu, nemilosrdno mi bubrege probode i mojom žuči zemlju žednu natopi.

Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:

Na tijelu mi ranu do rane otvara, kao bijesan ratnik nasrće na mene.

Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.

Tijelo sam golo u kostrijet zašio, zario sam čelo svoje u prašinu.

Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.

Zapalilo mi se sve lice od suza, sjena tamna preko vjeđa mi je pala.

Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.

A nema nasilja na rukama mojim, molitva je moja bila uvijek čista.

Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.

O zemljo, krvi moje nemoj sakriti i kriku mom ne daj nigdje da počine.

Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.

Odsad na nebu imam ja svjedoka, u visini gore moj stoji branitelj.

Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.

Moja vika moj je odvjetnik kod Boga dok se ispred njega suze moje liju:

Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,

o, da me obrani u parbi mojoj s Bogom ko što smrtnik brani svojega bližnjega.

Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.

No životu mom su odbrojena ljeta, na put bez povratka meni je krenuti.

Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.