Job 16

Da tok Job til orde og sa:

Sitte vastasi Job ja sanoi:

Jeg har hørt meget som dette; I er plagsomme trøstere alle sammen.

Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.

Blir det aldri ende på de vindige ord? Eller hvad egger dig til å svare?

Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?

Også jeg kunde tale som I; om I var i mitt sted, kunde jeg sette ord sammen mot eder, og jeg kunde ryste på hodet over eder;

Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.

jeg kunde styrke eder med min munn, og mine lebers medynk kunde stille eders smerte.

Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.

Om jeg taler, stilles ikke min smerte, og lar jeg det være, hvad lindring får jeg da?

Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.

Ja, nu har han trettet mig ut; du har ødelagt hele mitt hus.

Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.

Og du grep mig fatt - det blev et vidne mot mig; min magerhet stod op imot mig, like i mitt åsyn vidnet den mot mig.

Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.

Hans vrede sønderrev mig og forfulgte mig; han skar tenner imot mig; som min motstander hvesset han sine øine mot mig.

Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.

De spilet op sin munn mot mig, med hån slo de mine kinnben; alle slo de sig sammen mot mig.

He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.

Gud gir mig i urettferdige folks vold og styrter mig i ugudelige menneskers hender.

Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.

Jeg levde i ro; da sønderbrøt han mig, han grep mig i nakken og sønderknuste mig, han satte mig op til skive for sig.

Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.

Hans skyttere kringsatte mig, han kløvde mine nyrer uten barmhjertighet; han øste ut min galle på jorden.

Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:

Han rev i mig rift på rift; han stormet mot mig som en kjempe.

Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.

Jeg har sydd sekk om min hud og stukket mitt horn i støvet;

Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.

mitt ansikt er rødt av gråt, og over mine øielokk ligger det dødsskygge.

Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.

Og dog er det ingen urett i mine hender, og min bønn er ren.

Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.

Å jord, dekk ikke mitt blod, og måtte det ikke være noget sted hvor mitt skrik stanser!

Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.

Selv nu har jeg mitt vidne i himmelen og i det høie en som kan stadfeste mine ord.

Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.

Stadig spotter mine venner mig; mot Gud skuer gråtende mitt øie,

Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,

at han må la mannen få rett i hans strid med Gud og menneskebarnet rett mot hans næste;

Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.

for få år vil det gå før jeg vandrer den vei som jeg ikke vender tilbake.

Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.