Job 10

Minun sieluni suuttuu elämästä; minun valitukseni minusta annan minä olla ja puhun sieluni murheessa.

“Yaşamımdan usandım, Özgürce yakınacak, İçimdeki acıyla konuşacağım.

Sanon Jumalalle: älä minua tuomitse: anna minun tietää, minkätähden sinä riitelet minun kanssani.

Tanrı’ya: Beni suçlama diyeceğim, Ama söyle, niçin benimle çekişiyorsun.

Onko sinulla ilo siitä, ettäs väkivaltaa teet, ja hylkäät minun, joka käsialas olen, ja annat jumalattomain aivoitukset kunniaan tulla?

Hoşuna mı gidiyor gaddarlık etmek, Kendi ellerinin emeğini reddedip Kötülerin tasarılarını onaylamak?

Onko sinulla lihalliset silmät? eli katsotkos niinkuin ihminen katsoo?

Sende insan gözü mü var? İnsanın gördüğü gibi mi görüyorsun?

Onko sinun päiväs niinkuin ihmisen päivät? eli vuotes niinkuin ihmisen vuodet?

Günlerin ölümlü birinin günleri gibi, Yılların insanın yılları gibi mi ki,

Ettäs kysyt minun vääryyttäni, ja tutkit pahaa tekoani,

Suçumu arıyor, Günahımı araştırıyorsun?

Vaikka tiedät, etten minä ole jumalatoin; ehkei yhtään ole, joka taitaa sinun kädestäs vapauttaa.

Kötü olmadığımı, Senin elinden beni kimsenin kurtaramayacağını biliyorsun.

Sinun kätes ovat minun valmistaneet ja tehneet minun kaikki ympäri, ja sinä tahdot hukuttaa minun?

“Senin ellerin bana biçim verdi, beni yarattı, Şimdi dönüp beni yok mu edeceksin?

Muista siis, että olet minun tehnyt niinkuin saven, ja annat minun tulla maaksi jälleen.

Lütfen anımsa, balçık gibi bana sen biçim verdin, Beni yine toprağa mı döndüreceksin?

Etkös minua ole lypsänyt kuin rieskaa, ja antanut minun juosta niinkuin juustoa?

Beni süt gibi dökmedin mi, Peynir gibi katılaştırmadın mı?

Sinä olet minun puettanut nahalla ja lihalla: luilla ja suonilla olet sinä minun peittänyt.

Bana et ve deri giydirdin, Beni kemiklerle, sinirlerle ördün.

Elämän ja hyvän työn olet sinä minulle osoittanut, ja sinun katsomises minun henkeni kätkee.

Bana yaşam verdin, sevgi gösterdin, İlgin ruhumu korudu.

Ja vaikka sinä nämät salaat sydämessäs, niin minä tiedän sen kuitenkin, ettäs sen muistat,

“Ama bunları yüreğinde gizledin, Biliyorum aklındakini:

Jos minä pahaa teen, niin sinä kohta havaitset, ja et jätä minun pahaa tekoani rankaisemata.

Günah işleseydim, beni gözlerdin, Suçumu cezasız bırakmazdın.

Jos minä olen jumalatoin, voi minua! jos minä olen hurskas, niin en minä kuitenkaan uskalla nostaa ylös päätäni. Minä olen täynnä ylönkatsetta, katsos minun viheliäisyyttäni.

Suçluysam, vay başıma! Suçsuzken bile başımı kaldıramıyorum, Çünkü utanç doluyum, çaresizim.

Noustessa sinä ajat minua takaa niinkuin jalopeura, ja taas ihmeellisesti minun kanssani menettelet.

Başımı kaldırsam, aslan gibi beni avlar, Şaşılası gücünü yine gösterirsin üstümde.

Sinä uudistat todistukses minua vastaan, ja vihastut kovin minun päälleni. Minua vaivaa yksi toisensa jälkeen niinkuin sota.

Bana karşı yeni tanıklar çıkarır, Öfkeni artırırsın. Orduların dalga dalga üzerime geliyor.

Miksis minun annoit lähteä äitini kohdusta? jospa minä olisin kuollut, ettei yksikään silmä olisi minua nähnyt!

“Niçin doğmama izin verdin? Keşke ölseydim, hiçbir göz beni görmeden!

Niin minä olisin kuin en olisikaan ollut, kannettu äitini kohdusta hautaan.

Hiç var olmamış olurdum, Rahimden mezara taşınırdım.

Eikö minun ikäni lyhyt ole? Lakkaa ja päästä minua, ja luovu minusta, että minä vähänkin virvoitusta saisin,

Birkaç günlük ömrüm kalmadı mı? Beni rahat bırak da biraz yüzüm gülsün;

Ennenkuin minä menen, enkä palaja, pimeyden ja kuolon varjon maalle,

Dönüşü olmayan yere gitmeden önce, Karanlık ve ölüm gölgesi diyarına,

Joka on pimeyden maa ja synkiä kuolon varjo, jossa ei yhtään järjestystä ole, joka paisteessansa on niinkuin synkeys.

Zifiri karanlık diyarına, Ölüm gölgesi, kargaşa diyarına, Aydınlığın karanlığı andırdığı yere.”