Job 9

Job vastasi ja sanoi:

Eyüp şöyle yanıtladı:

Minä kyllä sen tiedän, että niin on, ettei ihminen taida hurskas olla Jumalan edessä.

“Biliyorum, gerçekten öyledir, Ama Tanrı’nın önünde insan nasıl haklı çıkabilir?

Jos hän tahtois riidellä hänen kanssansa, ei hän taitais vastata häntä yhtä tuhanteen.

Biri O’nunla tartışmak istese, Binde bir bile O’na yanıt veremez.

Hän on viisas ja voimallinen: kenenkä siitä on hyvää ollut, kuin häntä vastaan on itsensä asettanut?

O’nun bilgisi derin, gücü eşsizdir, Kim O’na direndi de ayakta kaldı?

Hän siirtää vuoret ennenkuin he sen ymmärtävät, jotka hän vihassansa kukistaa.

O dağları yerinden oynatır da, Dağlar farkına varmaz, Öfkeyle altüst eder onları.

Hän liikuttaa maan siastansa, niin että sen patsaat vapisevat.

Dünyayı yerinden oynatır, Direklerini titretir.

Hän puhuu auringolle, niin ei se nouse; ja hän lukitsee tähdet.

Güneşe buyruk verir, doğmaz güneş, Yıldızları mühürler.

Hän yksin levittää taivaat, ja käy meren aaltoin päällä.

O’dur tek başına gökleri geren, Denizin dalgaları üzerinde yürüyen.

Hän tekee Otavan ja Kointähden, Seulaiset ja ne tähdet etelään päin.

[] Büyük Ayı’yı, Oryon’u, Ülker’i, Güney takımyıldızlarını yaratan O’dur.

Hän tekee suuria töitä, joita ei taideta tutkia, ja epälukuisia ihmeitä.

Anlayamadığımız büyük işler, Sayısız şaşılası işler yapan O’dur.

Katso, hän käy minun ohitseni ennenkuin minä sen havaitsen, ja menee pois ennenkuin minä sen ymmärrän.

İşte, yanımdan geçer, O’nu göremem, Geçip gider, farkına bile varmam.

Katso, jos hän menee äkisti, kuka noutaa hänen jälleen? kuka sanoo hänelle: mitäs teet?

Evet, O avını kaparsa, kim O’nu durdurabilir? Kim O’na, ‘Ne yapıyorsun’ diyebilir?

Hän on Jumala, hänen vihaansa ei yksikään aseta; hänen allensa pitää itsensä kumartaman ylpiätkin herrat.

Tanrı öfkesini dizginlemez, Rahav’ın yardımcıları bile O’nun ayağına kapanır.

Kuinka minun pitäisi häntä vastaaman, ja löytämän sanoja häntä vastaan?

“Nerde kaldı ki, ben O’na yanıt vereyim, O’nunla tartışmak için söz bulayım?

Ehkä minulla vielä oikeus olis, niin en kuitenkaan taida minä häntä vastata; vaan täytyis oikeudessa rukoilla.

Haklı olsam da O’na yanıt veremez, Merhamet etmesi için yargıcıma yalvarırdım ancak.

Ja ehkä minä vielä häntä avuksihuutaisin, ja hän kuulis minua, niin en minä uskoisi, että hän kuultelis minun ääntäni;

O’nu çağırsam, O da bana yanıt verseydi, Yine de inanmazdım sesime kulak verdiğine.

Sillä hän hän runtelee minun tuulispäällä, ja enentää minun haavani ilman syytä.

O beni kasırgayla eziyor, Nedensiz yaralarımı çoğaltıyor.

Ei hän anna minun henkeni virota, vaan täyttää minun murheella.

Soluk almama izin vermiyor, Ancak beni acıya doyuruyor.

Jos joku tahtoo voimaa, katso, hän on voimallinen; jos joku tahtoo oikeutta, kuka todistaa minun kanssani?

Sorun güç sorunuysa, O güçlüdür! Adalet sorunuysa, kim O’nu mahkemeye çağırabilir?

Jos minä sanoisin: minä olen oikia, niin minun suuni kuitenkin tuomitsee minun: eli minä olen vakaa, niin hän kuitenkin tekee minun pahaksi.

Suçsuz olsam ağzım beni suçlar, Kusursuz olsam beni suçlu çıkarır.

Ehkä minä vielä vakaa olisin, niin en minä kuitenkaan tunne itsiäni; vaan minä suutun eIämääni.

“Kusursuz olsam da kendime aldırdığım yok, Yaşamımı hor görüyorum.

Se on se ainoa minkä minä sanonut olen, hän kadottaa hyvän ja jumalattoman.

Hepsi bir, bu yüzden diyorum ki, ‘O suçluyu da suçsuzu da yok ediyor.’

Kuin hän rupee lyömään, niin hän tappaa äkisti, ja pilkkaa viattomain kiusausta.

Kırbaç ansızın ölüm saçınca, O suçsuzların sıkıntısıyla eğlenir.

Maa annetaan jumalattoman käsiin, hän peittää sen tuomarien kasvot: ellei se niin ole, kuinka se myös toisin on?

Dünya kötülerin eline verilmiş, Yargıçların gözünü kapayan O’dur. O değilse, kimdir?

Minun päiväni ovat olleet nopiammat kuin juoksia: ne ovat paenneet, ja ei mitään hyvää nähneet.

“Günlerim koşucudan çabuk, İyilik görmeden geçmekte.

Ne ovat pois menneet kuin joutuva haaksi, kuin kotka lentää rualle.

Kamış sandal gibi kayıp gidiyor, Avının üstüne süzülen kartal gibi.

Koska minä ajattelen: minä unhotan valitukseni, ja muutan kasvoni ja virvoitan minuni:

‘Acılarımı unutayım, Üzgün çehremi değiştirip gülümseyeyim’ desem,

Niin minä pelkään kaikkia minun kipujani, tietäen, ettes anna minun olla viatoinna.

Bütün dertlerimden yılarım, Çünkü beni suçsuz saymayacağını biliyorum.

Jos olen jumalatoin, miksi minä nyt itsiäni hukkaan vaivaan?

Madem suçlanacağım, Neden boş yere uğraşayım?

Vaikka minä pesisin itseni lumivedessä ja puhdistaisin käteni saippualla,

Sabun otuyla yıkansam, Ellerimi kül suyuyla temizlesem,

Niin sinä kuitenkin pistäisit minun lokaan; ja minun vaatteeni olisivat minulle kauhistukseksi.

Beni yine pisliğe batırırsın, Giysilerim bile benden tiksinir.

Sillä ei hän ole minun vertaiseni, jota minä vastata taidan, että me ynnä tulisimme oikeuden eteen.

O benim gibi bir insan değil ki, O’na yanıt vereyim, Birlikte mahkemeye gideyim.

Ei ole joka meitä eroittaa, joka laskis kätensä meidän kahden välillemme.

Keşke aramızda bir hakem olsa da, Elini ikimizin üstüne koysa!

Hän ottakoon vitsansa pois minusta, ja älköön hänen hirmuisuutensa peljättäkö minua;

Tanrı sopasını üzerimden kaldırsın, Dehşeti beni yıldırmasın.

Että minä puhuisin ja en pelkäisi häntä; sillä en minä mitään kanssani tiedä.

O zaman konuşur, O’ndan korkmazdım, Ama bu durumda bir şey yapamam.