Job 14

 Människan, av kvinna född,  lever en liten tid och mättas av oro;

Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta,

 lik ett blomster växer hon upp och vissnar bort,  hon flyr undan såsom skuggan och har intet bestånd.

Kasvaa niinkuin kukkanen, ja kaatuu; pakenee niinkuin varjo, ja ei pysy.

 Och till att vakta på en sådan upplåter du dina ögon,  ja, du drager mig till doms inför dig.

Ja senkaltaisen päälle sinä avaat silmäs, ja vedät minun kanssasi oikeuden eteen.

 Som om en ren skulle kunna framgå av en oren!  Sådant kan ju aldrig ske.

Kuka löytää puhtaan niiden seassa, kussa ei puhdasta ole?

 Äro nu människans dagar oryggligt bestämda,  hennes månaders antal fastställt av dig,  har du utstakat en gräns som hon ej kan överskrida,

Hänellä on määrätty aika, hänen kuukauttensa luku on sinun tykönäs: sinä olet määrän asettanut hänen eteensä, jota ei hän taida käydä ylitse.

 vänd då din blick ifrån henne och unna henne ro,  låt henne njuta en dagakarls glädje av sin dag.

Luovu hänestä, että hän sais levätä, niinkauvan kuin hänen aikansa tulee, jota hän odottaa niinkuin palkollinen.

 För ett träd finnes ju kvar något hopp;  hugges det än ned, kan det åter skjuta skott,  och telningar behöva ej fattas därpå.

Puulla on toivo, ehkä se hakattaisiin, että se uudistetaan, ja sen vesat kasvavat jälleen:

 Om än dess rot tynar hän i jorden  och dess stubbe dör bort i mullen,

Ehkä sen juuret vanhenevat maassa, ja kanto mätänee mullassa,

 så kan det grönska upp genom vattnets ångor  och skjuta grenar lik ett nyplantat träd.

Kuitenkin se versoo jälleen veden märkyydestä, ja kasvaa niinkuin se istutettu olis.

 Men om en man dör, så ligger han där slagen;  om en människa har givit upp andan, var finnes hon då mer?

Mutta kussa ihminen on, koska hän kuollut, hukkunut ja pois on?

 Såsom när vattnet har förrunnit ur en sjö,  och såsom när en flod har sinat bort och uttorkat,

Niinkuin vesi juoksee ulos merestä, ja oja kureentuu ja kuivettuu,

 så ligger mannen där och står ej mer upp,  han vaknar icke åter, så länge himmelen varar;  aldrig väckes han upp ur sin sömn.

Niin on ihminen, kuin hän kuollut on, ei hän nouse: niinkauvan kuin taivas pysyy, ei he virkoo eikä herää unestansa.

 Ack, att du ville gömma mig i dödsriket,  fördölja mig, till dess din vrede hade upphört,  staka ut för mig en tidsgräns och sedan tänka på mig --

O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua.

 fastän ju ingen kan få liv, när han en gång är död!  Då skulle jag hålla min stridstid ut,  ända till dess att min avlösning komme.

Luuletkos kuolleen ihmisen tulevan eläväksi jälleen? Minä odotan joka päivä niinkauvan kuin minä sodin, siihenasti että minun muutteeni tulee,

 Du skulle då ropa på mig,  och jag skulle svara dig;  efter dina händers verk skulle du längta;

Että sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinua, ja ettes hylkäisi käsialaas;

 ja, du skulle då räkna mina steg,  du skulle ej akta på min synd.

Sillä sinä olet jo lukenut kaikki minun askeleeni: etkös ota vaaria minun synneistäni?

 I en förseglad pung låge då min överträdelse,  och du överskylde min missgärning.

Minun rikokseni olet sinä lukinnut lyhteesen, ja pannut kokoon minun vääryyteni.

 Men såsom själva berget faller och förvittrar,  och såsom klippan flyttas ifrån sin plats,

Jos tosin vuori kaatuu ja katoo, ja vaha siirtyy sialtansa,

 såsom stenar nötas sönder genom vattnet,  och såsom mullen sköljes bort av dess flöden,  så gör du ock människans hopp om intet.

Vesi kuluttaa kivet, ja virta vie maan pois, ja mitä sen päällä itse kasvaa: niin sinä myös ihmisen toivon kadotat.

 Du slår henne ned för alltid, och hon far hädan;  du förvandlar hennes ansikte och driver henne bort.

Sinä olet häntä voimallisempi ijankaikkisesti, ja hänen täytyy mennä pois. Sinä muutat hänen kasvonsa, ja annat hänen mennä.

 Om hennes barn komma till ära, så känner hon det icke;  om de sjunka ned till ringhet, så aktar hon dock ej på dem.

Ovatko hänen lapsensa kunnniassa, sitä ei hän tiedä, taikka ovatko he ylönkatseessa, sitä ei hän ymmärrä.

 Hennes kropp känner blott sin egen plåga,  hennes själ blott den sorg hon själv får förnimma.

Kuitenkin niinkauvan kuin hän kantaa lihaa, täytyy hänen olla vaivassa, ja niinkauvan kuin hänen sielunsa on hänessä, täytyy hänen murhetta kärsiä.