Job 10

Minun sieluni suuttuu elämästä; minun valitukseni minusta annan minä olla ja puhun sieluni murheessa.

Min sjel er lei av mitt liv, jeg vil la min klage ha fritt løp, jeg vil tale i min sjels bitre smerte.

Sanon Jumalalle: älä minua tuomitse: anna minun tietää, minkätähden sinä riitelet minun kanssani.

Jeg vil si til Gud: Fordøm mig ikke, la mig vite hvorfor du strider mot mig!

Onko sinulla ilo siitä, ettäs väkivaltaa teet, ja hylkäät minun, joka käsialas olen, ja annat jumalattomain aivoitukset kunniaan tulla?

Tykkes det dig godt at du undertrykker, at du forkaster det dine hender med omhu har dannet, og lar ditt lys skinne over ugudeliges råd?

Onko sinulla lihalliset silmät? eli katsotkos niinkuin ihminen katsoo?

Har du menneskeøine, eller ser du således som et menneske ser?

Onko sinun päiväs niinkuin ihmisen päivät? eli vuotes niinkuin ihmisen vuodet?

Er dine dager som et menneskes dager, eller dine år som en manns dager? -

Ettäs kysyt minun vääryyttäni, ja tutkit pahaa tekoani,

siden du søker efter min misgjerning og leter efter min synd,

Vaikka tiedät, etten minä ole jumalatoin; ehkei yhtään ole, joka taitaa sinun kädestäs vapauttaa.

enda du vet at jeg ikke er ugudelig, og at det ingen er som redder av din hånd.

Sinun kätes ovat minun valmistaneet ja tehneet minun kaikki ympäri, ja sinä tahdot hukuttaa minun?

Dine hender har dannet mig og gjort mig, helt og i alle deler, og nu vil du ødelegge mig!

Muista siis, että olet minun tehnyt niinkuin saven, ja annat minun tulla maaksi jälleen.

Kom i hu at du har dannet mig som leret, og nu lar du mig atter vende tilbake til støvet!

Etkös minua ole lypsänyt kuin rieskaa, ja antanut minun juosta niinkuin juustoa?

Helte du mig ikke ut som melk og lot mig størkne som ost?

Sinä olet minun puettanut nahalla ja lihalla: luilla ja suonilla olet sinä minun peittänyt.

Med hud og kjøtt klædde du mig, og med ben og sener gjennemvevde du mig.

Elämän ja hyvän työn olet sinä minulle osoittanut, ja sinun katsomises minun henkeni kätkee.

Liv og miskunnhet har du gitt mig, og din varetekt har vernet om min ånd.

Ja vaikka sinä nämät salaat sydämessäs, niin minä tiedän sen kuitenkin, ettäs sen muistat,

Og dette gjemte du i ditt hjerte, jeg vet at dette hadde du i sinne:

Jos minä pahaa teen, niin sinä kohta havaitset, ja et jätä minun pahaa tekoani rankaisemata.

Syndet jeg, så vilde du vokte på mig og ikke frikjenne mig for min misgjerning;

Jos minä olen jumalatoin, voi minua! jos minä olen hurskas, niin en minä kuitenkaan uskalla nostaa ylös päätäni. Minä olen täynnä ylönkatsetta, katsos minun viheliäisyyttäni.

var jeg skyldig, da ve mig, men var jeg uskyldig, skulde jeg dog ikke kunne løfte mitt hode, mett av skam og med min elendighet for øie;

Noustessa sinä ajat minua takaa niinkuin jalopeura, ja taas ihmeellisesti minun kanssani menettelet.

og hevet det sig dog, så vilde du jage efter mig som en løve, og atter vise dig forunderlig mot mig;

Sinä uudistat todistukses minua vastaan, ja vihastut kovin minun päälleni. Minua vaivaa yksi toisensa jälkeen niinkuin sota.

du vilde føre nye vidner mot mig og øke din harme mot mig, sende alltid nye hærflokker mot mig.

Miksis minun annoit lähteä äitini kohdusta? jospa minä olisin kuollut, ettei yksikään silmä olisi minua nähnyt!

Hvorfor lot du mig utgå av mors liv? Jeg skulde ha opgitt ånden, og intet øie skulde ha sett mig;

Niin minä olisin kuin en olisikaan ollut, kannettu äitini kohdusta hautaan.

jeg skulde ha vært som om jeg aldri hadde vært til; fra mors liv skulde jeg ha vært båret til graven.

Eikö minun ikäni lyhyt ole? Lakkaa ja päästä minua, ja luovu minusta, että minä vähänkin virvoitusta saisin,

Er ikke mine dager få? - Han holde op! Han la mig være, så jeg kan bli litt glad,

Ennenkuin minä menen, enkä palaja, pimeyden ja kuolon varjon maalle,

før jeg går bort for ikke å vende tilbake, bort til mørkets og dødsskyggens land,

Joka on pimeyden maa ja synkiä kuolon varjo, jossa ei yhtään järjestystä ole, joka paisteessansa on niinkuin synkeys.

et land så mørkt som den sorteste natt, hvor dødsskygge og forvirring råder, og hvor lyset er som den sorteste natt!